1 Peso de Damasco. Eis que Damasco será tirada, e já não será cidade, antes será um montão de ruínas.
2 As cidades de Aroer serão abandonadas; hão de ser para os rebanhos que se deitarão sem que alguém os espante.
3 E a fortaleza de Efraim cessará, como também o reino de Damasco e o restante da Síria; serão como a glória dos filhos de Israel, diz o Senhor dos Exércitos.
4 E naquele dia será diminuída a glória de Jacó, e a gordura da sua carne ficará emagrecida.
5 Porque será como o segador que colhe a cana do trigo e com o seu braço sega as espigas; e será também como o que colhe espigas no vale de Refaim.
6 Porém ainda ficarão nele alguns rabiscos, como no sacudir da oliveira: duas ou três azeitonas na mais alta ponta dos ramos, e quatro ou cinco nos seus ramos mais frutíferos, diz o Senhor Deus de Israel.
7 Naquele dia atentará o homem para o seu Criador, e os seus olhos olharão para o Santo de Israel.
8 E não atentará para os altares, obra das suas mãos, nem olhará para o que fizeram seus dedos, nem para os bosques, nem para as imagens.
9 Naquele dia as suas cidades fortificadas serão como lugares abandonados, no bosque ou sobre o cume das montanhas, os quais foram abandonados ante os filhos de Israel; e haverá assolação.
10 Porque te esqueceste do Deus da tua salvação, e não te lembraste da rocha da tua fortaleza, portanto plantarás formosas plantas, e assentarás nelas ramos estranhos.
11 E no dia em que as plantares as farás crescer, e pela manhã farás que a tua semente brote; mas a colheita voará no dia da angústia e das dores insofríveis.
12 Ai do bramido dos grandes povos que bramam como bramam os mares, e do rugido das nações que rugem como rugem as impetuosas águas.
13 Rugirão as nações, como rugem as muitas águas, mas Deus as repreenderá e elas fugirão para longe; e serão afugentadas como a pragana dos montes diante do vento, e como o que rola levado pelo tufão.
14 Ao anoitecer eis que há pavor, mas antes que amanheça já não existe; esta é a parte daqueles que nos despojam, e a sorte daqueles que nos saqueiam.
1 Ennussana Damaskoksesta. Näin käy: Damaskos ei enää ole kaupunki, siitä on tullut rauniokasa.
2 Kaupungit, joita se hallitsi, jäävät hylätyiksi, ne jäävät karjalaumoille, jotka makailevat siellä kenenkään häiritsemättä.
3 Efraim menettää suojamuurinsa, Damaskos kadottaa kuninkuuden, ja Syyrian jäännöksen valta sortuu kuin Israelin mahti -- näin sanoo Herra Sebaot.
4 Sinä päivänä Jaakobin heimon mahti vaipuu ja kuihtuu sen kukoistus ja hyvinvointi.
5 Sen käy kuin pystyssä seisovan viljan: korjuumies tulee ja katkaisee tähkät. Sen käy kuin Refaimin alangon pellon, kun tähkänpoimijat ovat tehneet työnsä:
6 sinne jää jälkikeruuta varten sen verran kuin ravisteltuun oliivipuuhun -- kaksi, kolme marjaa latvaan, neljä, viisi sinne tänne oksiin. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala.
7 Sinä päivänä ihmisen silmät etsivät sitä joka hänet on luonut, kohti Israelin Pyhää kääntyy hänen katseensa.
8 Ei hän enää käännä katsettaan alttareihin, omiin luomuksiinsa, sormiensa töihin, ei asera-paaluihin, ei suitsutusalttareihin.
9 Sinä päivänä teidän lujat kaupunkinne jäävät autioiksi, yhtä autioiksi kuin ne kaupungit, jotka hivviläiset ja amorilaiset hylkäsivät paetessaan israelilaisten tieltä. Ja kaikkialla on autius.
10 Sillä sinä, Israel, olet unohtanut Jumalasi, joka sinut pelastaa, et ole muistanut turvakalliotasi. Istuta vain edelleenkin istutuksiasi ihanille jumalille ja kasvata vieraita köynnöksiä!
11 Sinä istutat ja saat ne heti versomaan, sinä kylvät ja saat ne jo huomenna kukkimaan. Mutta kun tauti puhkeaa, sato jää sinulta nauttimatta, eikä lääkettä kipuusi ole.
12 Voi kansojen meren kohinaa! Kumeana se pauhaa. Voi kansanheimojen kuohuja! Ne kohisevat kuin hyökyaallot,
13 ne jymisevät kuin suuret vedet. Mutta kun Herra niille ärjäisee, ne pakenevat maan ääriin. Niitä ajetaan takaa, niin kuin vuoriston tuuli ajelee akanoita, ne kierivät niin kuin pallo-ohdakkeet myrskyssä.
14 Ilta on kauhuja täynnä, aamun tullen ne ovat poissa. Sellainen on ryöstäjiemme osa, sellainen riistäjiemme arpa.