1 Respondeu, porém, Jó, dizendo:
2 Ouvi atentamente as minhas razões; e isto vos sirva de consolação.
3 Sofrei-me, e eu falarei; e havendo eu falado, zombai.
4 Porventura eu me queixo de algum homem? Porém, ainda que assim fosse, por que não se angustiaria o meu espírito?
5 Olhai para mim, e pasmai; e ponde a mão sobre a boca.
6 Porque, quando me lembro disto me perturbo, e a minha carne é sobressaltada de horror.
7 Por que razão vivem os ímpios, envelhecem, e ainda se robustecem em poder?
8 A sua descendência se estabelece com eles perante a sua face; e os seus renovos perante os seus olhos.
9 As suas casas têm paz, sem temor; e a vara de Deus não está sobre eles.
10 O seu touro gera, e não falha; pare a sua vaca, e não aborta.
11 Fazem sair as suas crianças, como a um rebanho, e seus filhos andam saltando.
12 Levantam a voz, ao som do tamboril e da harpa, e alegram-se ao som do órgão.
13 Na prosperidade gastam os seus dias, e num momento descem à sepultura.
14 E, todavia, dizem a Deus: Retira-te de nós; porque não desejamos ter conhecimento dos teus caminhos.
15 Quem é o Todo-Poderoso, para que nós o sirvamos? E que nos aproveitará que lhe façamos orações?
16 Vede, porém, que a prosperidade não está nas mãos deles; esteja longe de mim o conselho dos ímpios!
17 Quantas vezes sucede que se apaga a lâmpada dos ímpios, e lhes sobrevém a sua destruição? E Deus na sua ira lhes reparte dores!
18 Porque são como a palha diante do vento, e como a pragana, que arrebata o redemoinho.
19 Deus guarda a sua violência para seus filhos, e dá-lhe o pago, para que o conheça.
20 Seus olhos verão a sua ruína, e ele beberá do furor do Todo-Poderoso.
21 Por que, que prazer teria na sua casa, depois de morto, cortando-se-lhe o número dos seus meses?
22 Porventura a Deus se ensinaria conhecimento, a ele que julga os excelsos?
23 Um morre na força da sua plenitude, estando inteiramente sossegado e tranquilo.
24 Com seus baldes cheios de leite, e a medula dos seus ossos umedecida.
25 E outro, ao contrário, morre na amargura do seu coração, não havendo provado do bem.
26 Juntamente jazem no pó, e os vermes os cobrem.
27 Eis que conheço bem os vossos pensamentos; e os maus intentos com que injustamente me fazeis violência.
28 Porque direis: Onde está a casa do príncipe, e onde a tenda em que moravam os ímpios?
29 Porventura não perguntastes aos que passam pelo caminho, e não conheceis os seus sinais,
30 Que o mau é preservado para o dia da destruição; e arrebatado no dia do furor?
31 Quem acusará diante dele o seu caminho, e quem lhe dará o pago do que faz?
32 Finalmente é levado à sepultura, e vigiam-lhe o túmulo.
33 Os torrões do vale lhe são doces, e o seguirão todos os homens; e adiante dele foram inumeráveis.
34 Como, pois, me consolais com vaidade? Pois nas vossas respostas ainda resta a transgressão.
1 Nyt Job sanoi:
2 -- Kuunnelkaa minua, kuulkaa mitä sanon, sillä tavoin te minua parhaiten lohdutatte.
3 Olkaa kärsivällisiä, antakaa minun puhua. Kun olen sanonut sanottavani, sitten voitte pilkata minua.
4 En kai minä ihmisille valitustani osoita? Miksi minun pitäisi malttaa mieleni?
5 Katsokaa nyt minua, katsokaa ja kauhistukaa! Käsi suun eteen, pysykää hiljaa!
6 Kun ajattelen tätä kaikkea, minä järkytyn, vavistus kulkee jäsenteni lävitse.
7 Miksi jumalattomat saavat elää? Miksi he elävät korkeaan ikään? Miksi heidän on valta ja voima?
8 He näkevät lastensa varttuvan aikuisiksi, heidän silmiensä ilona ovat lastenlapset.
9 Jumalattoman talo menestyy, mikään ei sitä uhkaa, Jumalan vitsa ei siihen koske.
10 Kun hänen sonninsa astuu, aina se siittää vasikan, hänen lehmänsä poikivat aina ajallaan.
11 Hänen lapsensa juoksevat vapaina kuin karitsat, nuoret hyppivät ja tanssivat riemuissaan,
12 he virittävät laulun, lyövät rumpua, soittavat lyyraa, he karkeloivat huilun tahdissa.
13 Heidänkin päivänsä ovat onnen päiviä, rauhassa he saavat laskeutua tuonelaan.
16 He uskovat, että menestys on heidän omissa käsissään. Heidän ajatuksensa ovat kaukana Jumalasta.
17 Milloin jumalattoman lamppu sammuisi? Milloin onnettomuus hänet tavoittaisi, milloin Jumala niin häneen vihastuisi, että tuhoaisi hänet?
18 Milloin hän kieppuisi kuin olkisilppu tuulessa, kuin ruumenet, jotka pyörre tempaa mukaansa?
19 Te väitätte, että Jumala säästää rangaistuksensa hänen lapsilleen. Ei! Rangaistus kuuluu sille, joka on rikkonut. Saakoon hän itse kärsiä!
20 Nähköön hän omin silmin tuhon tulevan, juokoon hän Jumalan vihan maljan!
21 Mitä hän lapsistaan sitten enää tietää, kun hänen kuukausiensa määrä on kulunut loppuun?
22 Pitäisikö nyt meidän opettaa tätä viisautta Jumalalle hänelle, joka taivaan enkelitkin tuomitsee?
23 Joku kuolee keskellä elämän täyteyttä, keskellä rauhaa ja vaurautta,
24 lanteet vahvoina ja ravittuina, luut ydintä myöten voimaa täynnä.
25 Toinen taas kuolee mieli katkerana, saamatta osakseen pisaraakaan onnea.
26 Rinta rinnan he lepäävät maassa, ja heidän ruumiinsa kihisevät matoja.
27 Kyllä minä tiedän, mitä te nyt ajattelette ja mitä juonia punotte minua vastaan!
29 Ettekö tosiaan ole koskaan kyselleet asioita niiltä, jotka ovat maailmaa nähneet? Ettekö ole ottaneet oppia siitä mitä he ovat kokeneet?
30 Pahat säästyvät tuhon päivänä, jumalaton viedään turvaan, kun vihan päivä tulee.
31 Kuka tuomitsee hänen tekonsa vasten kasvoja, kuka rankaisee häntä hänen synneistään?
32 Kun hänet viedään hautaan, hänen hautakumpunsa ääressä valvotaan.
33 Lempeä on hänen päällään laakson multa. Hänen jäljessään kulkee saattojoukko, ja monet ovat tulleet jo edeltä haudan luo.
34 Miten tyhjää on lohtu, jota te tarjoatte! Valhe piilee teidän jokaisessa sanassanne.