1 Ayant donc, bien-aimés, de telles promesses, dégageons-nous de toute souillure de la chair et de l'esprit, achevant notre sanctification dans la crainte de Dieu.

2 Recevez-nous, nous n'avons fait tort à personne; nous n'avons nui à personne; nous n'avons trompé personne.

3 Je ne dis pas cela pour vous condamner; car j'ai déjà dit que vous êtes dans nos cœurs, pour mourir ou pour vivre avec vous.

4 J'ai une grande assurance avec vous; j'ai grand sujet de me glorifier de vous; je suis rempli de consolation; je suis comblé de joie dans toutes nos afflictions.

5 Car, lorsque nous sommes arrivés en Macédoine, notre chair n'a eu aucun repos, au contraire, nous avons été affligés en toutes manières, par des combats au-dehors, et des craintes au-dedans.

6 Mais Dieu, qui console ceux qui sont abattus, nous a consolés par l'arrivée de Tite;

7 Et non seulement par son arrivée, mais aussi par la consolation qu'il a reçue de vous, nous ayant raconté votre ardent désir, vos larmes, votre zèle pour moi; en sorte que ma joie en a été augmentée.

8 Car, bien que je vous aie attristés par ma lettre, je ne m'en repens pas, si même je m'en suis repenti, parce que je vois que cette lettre vous a attristés, bien que pour un peu de temps.

9 Maintenant je me réjouis, non de ce que vous avez été attristés, mais de ce que votre tristesse vous a portés à la repentance; car vous avez été attristés selon Dieu, en sorte que vous n'avez reçu aucun dommage de notre part.

10 Car la tristesse qui est selon Dieu, produit une repentance à salut dont on ne se repent jamais; au lieu que la tristesse du monde produit la mort.

11 Car voici, cette même tristesse selon Dieu, quel empressement n'a-t-elle pas produit en vous! Quelles excuses, quelle indignation, quelle crainte, quels désirs, quel zèle, quelle vengeance! Vous avez montré à tous égards que vous êtes purs dans cette affaire.

12 Ainsi, lorsque je vous ai écrit, ce n'a pas été à cause de celui qui a fait l'injure, ni à cause de celui à qui elle a été faite, mais pour vous faire connaître notre zèle pour vous devant Dieu.

13 C'est pourquoi votre consolation nous a consolés; mais nous avons été encore plus réjouis par la joie de Tite, car son esprit a été restauré par vous tous;

14 Et si je me suis glorifié de vous devant lui en quelque chose, je n'en ai point eu de confusion; mais comme nous avons dit toutes choses avec vérité, ainsi ce dont nous nous sommes glorifiés auprès de Tite, s'est trouvé être la vérité.

15 Aussi quand il se souvient de la soumission de vous tous, et comment vous l'avez reçu avec crainte et tremblement, son affection pour vous en devient plus grande.

16 Je me réjouis donc de ce qu'en toutes choses j'ai confiance en vous.

1 Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle.

2 Antakaa meille tilaa sydämessänne! Emme ole tehneet kenellekään vääryyttä, emme ole tuottaneet kenellekään vahinkoa emmekä hankkineet hyötyä kenenkään kustannuksella.

3 Tätä en sano teitä tuomitakseni. Sanoinhan jo, että teillä on sija meidän sydämessämme, niin että haluamme teidän kanssanne elää ja teidän kanssanne kuolla.

4 Teille voin puhua aivan suoraan, ja minulla on paljon aihetta olla teistä ylpeä. Olen saanut yllin kyllin lohdutusta, kaiken ahdinkomme keskelläkin tunnen ylenpalttista iloa.

5 Makedoniaan tultuamme emme saaneet hetkenkään rauhaa. Meitä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot.

6 Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme.

7 Hänen tulonsa lisäksi meitä lohdutti myös se rohkaisu, jota hän oli saanut teidän luonanne. Hän kertoi, kuinka te ikävöitte minua, kuinka nyt surette ja kuinka kiivaasti pidätte minun puoltani, ja se on vielä enemmän ilahduttanut minua.

8 Vaikka tuotin kirjeelläni teille mielipahaa, en sitä kadu. Jos minua kaduttikin, kun näin teidän pahoittaneen siitä mielenne vähäksi aikaa,

9 olen nyt iloinen -- en siksi, että te tulitte surullisiksi, vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan mielenne. Murheenne oli Jumalan mielen mukaista, ja niinpä emme aiheuttaneet teille mitään vahinkoa.

10 Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.

11 Näettehän, millaista intoa tuo Jumalan mielen mukainen murhe on luonut teihin, miten se on saanut teidät puolustautumaan, suuttumaan ja pelkäämään, ikävöimään meitä ja päättäväisesti rankaisemaan syyllistä. Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne tässä asiassa viattomia.

12 Minä en kirjoittanut teille sen enempää vääryyttä tehneen kuin vääryyttä kärsineenkään vuoksi, vaan jotta teille itsellenne Jumalan edessä kävisi selväksi, kuinka vakavasti te todella olette minun puolellani.

13 Tämä on meitä rohkaissut. Mutta vielä tätä rohkaisuakin enemmän meitä on ilahduttanut Tituksen ilo siitä, että hän voi nyt ajatella teitä kaikkia huojentunein mielin.

14 Minun ei tarvinnut hävetä sitä, että olin kiitellyt teitä hänelle. Niin kuin kaikki, mitä olen teille puhunut, on totta, samoin on osoittautunut todeksi se, mistä olen teitä kehunut Titukselle.

15 Hänen sydämensä lämpenee, kun hän muistaa, miten kuuliaisia te kaikki olitte ja miten arasti ja kunnioittavasti te otitte hänet vastaan.

16 Olen iloinen siitä, että voin joka suhteessa luottaa teihin.