1 Et Job prit la parole, et dit:

2 Vraiment, vous êtes tout un peuple, et avec vous mourra la sagesse!

3 J'ai pourtant du sens aussi bien que vous, je ne vous suis point inférieur; et qui ne sait de telles choses?

4 Je suis un homme qui est en risée à son ami; un homme qui invoquait Dieu, et Dieu lui répondait! En risée! un homme juste, intègre!

5 Mépris au malheur! telle est la pensée des heureux; le mépris est réservé à ceux dont le pied chancelle!

6 Elles sont en paix, les tentes des pillards, et toutes les sécurités sont pour ceux qui irritent Dieu, qui se font un dieu de leur bras.

7 Mais interroge donc les bêtes, et elles t'instruiront; ou les oiseaux des cieux, et ils te l'annonceront;

8 Ou parle à la terre, et elle t'instruira; et les poissons de la mer te le raconteront.

9 Qui ne sait, parmi tous ces êtres, que la main de Dieu a fait cet univers?

10 Qu'il tient en sa main l'âme de tous les vivants, l'esprit de toute chair d'homme?

11 L'oreille ne juge-t-elle pas des discours, comme le palais goûte les aliments?

12 La sagesse est dans les vieillards, et le discernement est le fruit des longs jours!

13 Non, c'est en Dieu que se trouvent la sagesse et la force; c'est à lui qu'appartiennent le conseil et l'intelligence.

14 Voici, il démolit, et on ne rebâtit point; il enferme quelqu'un, et on ne lui ouvre pas.

15 Voici, il retient les eaux, et elles tarissent; il les lâche, et elles bouleversent la terre.

16 En lui résident la puissance et la sagesse; de lui dépendent celui qui s'égare et celui qui égare.

17 Il fait marcher pieds nus les conseillers; il frappe de folie les juges.

18 Il relâche l'autorité des rois, et il serre la corde sur leurs reins.

19 Il fait marcher pieds nus les prêtres, et il renverse les puissants.

20 Il ôte la parole aux plus assurés, et il prive de sens les vieillards.

21 Il verse le mépris sur les nobles, et il délie la ceinture des forts.

22 Il met en évidence les profondeurs cachées dans les ténèbres, et il amène à la lumière l'ombre de la mort.

23 Il agrandit les nations, et il les perd; il étend les nations, et il les conduit en captivité.

24 Il ôte le sens aux chefs des peuples de la terre, et il les fait errer dans un désert sans chemin.

25 Ils tâtonnent dans les ténèbres, sans aucune clarté, et il les fait chanceler comme un homme ivre.

1 Nyt Job sanoi:

2 -- No olivatpa äänessä viisaat miehet! Kun te kuolette, kuolee viisaus maasta!

3 Mutta on minullakin ymmärrystä, en häviä teille yhtään. Kuka hyvänsä voi tuollaista puhua!

4 Minä olen nyt ihmisille naurun aihe, minä, joka käännyin Jumalan puoleen ja aina sain vastauksen! Olen viaton ja nuhteeton, ja silti naurun aihe.

5 Onnen hylkäämä ansaitsee halveksuntaa, sanovat ne, joilla ei ole huolia, ja töytäisevät vielä kerran sitä, joka jo horjuu.

6 Mutta rosvojen teltat, ne saavat olla rauhassa. Jotka Jumalaa uhmaavat, elävät hyvin, he ovat kääntäneet Jumalan puolelleen.

7 Kysy sinä eläimiltä, ne kertovat sen sinulle, kysy taivaan linnuilta, ne sen sinulle ilmoittavat.

8 Katso maata, se on valmis opettamaan, meren kalatkin sen sinulle kertovat.

9 Kaikki ne tietävät tämän: Herra itse on kaiken tehnyt,

10 hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki.

11 Eikö korva tunnustele sanoja niin kuin suu maistelee ruokaa?

12 Vanhuksillako vain on viisaus, pitkä ikäkö yksin antaa ymmärryksen?

13 Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää.

14 Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene.

15 Kun hän pidättää vedet taivaassa, tulee kuivuus, kun hän päästää ne irti, ne myllertävät maan.

16 Hänen on voima ja taito -- eksy tai eksytä, hänen tekoaan olet.

17 Hän ajaa neuvonantajat alastomina pois ja riistää tuomareilta järjen.

18 Hän katkoo kuninkaiden sitomat köydet, kuninkaiden vyötäisille hän sitoo lannevaatteen.

19 Papit hän ajaa alastomina pois, hän kukistaa vanhat valtasuvut.

20 Parhaankin puhujan huulilta hän vie sanat, kansan vanhimmilta hän vie ymmärryksen.

21 Hän kaataa ylenkatseen jalosukuisten ylle, hän irrottaa sankareilta vyön.

22 Hän paljastaa synkimmät kuilut, mustimman pimeyden hän valaisee.

23 Hän antaa kansojen kasvaa ja kukistaa ne jälleen, hän antaa kansoille tilaa ja pyyhkäisee sitten ne pois.

24 Hän vie kansojen johtajilta järjen ja jättää heidät harhailemaan tiettömässä autiomaassa --

25 pimeässä he hapuilevat, valoa vailla, hoipertelevat sinne tänne kuin juopuneet.