1 Au maître-chantre. Psaume des enfants de Coré. Écoutez ceci, vous tous les peuples; prêtez l'oreille, vous tous les habitants du monde!

2 Enfants du peuple et enfants des grands, le riche aussi bien que le pauvre.

3 Ma bouche prononcera des paroles sages, et les pensées de mon cœur sont pleines de sens.

4 Je vais prêter l'oreille aux discours sentencieux; j'expose mon énigme au son de la harpe.

5 Pourquoi craindrais-je aux jours du malheur, quand l'iniquité de mes adversaires m'environne?

6 Ils se confient en leurs biens, ils se glorifient de l'abondance de leurs richesses.

7 Mais l'homme ne saurait racheter son frère, ni payer à Dieu sa rançon.

8 Car le rachat de leur âme est trop cher, et il ne se fera jamais,

9 Pour qu'ils continuent de vivre à perpétuité, et qu'ils ne voient point le tombeau.

10 Car on voit que les sages meurent; le fou et l'insensé périssent également, et laissent leurs biens à d'autres.

11 Ils pensent que leurs maisons dureront éternellement, et leurs demeures d'âge en âge; ils ont donné leurs noms à leurs terres.

12 Mais l'homme ne peut demeurer dans son éclat; il est rendu semblable aux bêtes qui périssent.

13 Telle est la voie sur laquelle ils se fient; et leurs successeurs se plaisent à leurs discours.

14 Ils sont poussés au Sépulcre comme un troupeau; la mort se repaîtra d'eux; les justes domineront sur eux au matin; leur beauté sera consumée dans le Sépulcre, loin de leurs habitations.

15 Mais Dieu rachètera mon âme de la main du Sépulcre, quand il me prendra à lui. (Sélah.)

16 Ne crains point, quand un homme s'enrichit, quand la gloire de sa maison s'accroît.

17 Car, en mourant, il n'emportera rien; sa gloire ne descendra pas après lui.

18 Que dans sa vie il rende son âme heureuse, et qu'on te loue parce que tu te fais du bien,

19 Tu iras pourtant vers la génération de tes pères, qui ne reverront jamais la lumière.

20 L'homme qui est en honneur et qui n'a pas d'intelligence, devient semblable aux bêtes qui périssent.

1 Laulunjohtajalle. Korahilaisten psalmi. (H49:2)Kuulkaa tämä, kaikki kansat, kuunnelkaa, maan asukkaat,

2 (H49:3)niin alhaiset kuin ylhäiset, rikas ja köyhä yhtä lailla!

3 (H49:4)Suuni puhuu tiedon sanoja, sydämeni pohtii viisautta.

4 (H49:5)Minä tahdon tutkistella mietelauseita, ratkoa arvoituksia lyyraa soittaen.

5 (H49:6)Miksi pelkäisin pahana päivänä, kun petturien kavaluus saartaa minut?

6 (H49:7)He luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan.

7 (H49:8)Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa.

8 (H49:9)Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta.

9 (H49:10)Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.

10 (H49:11)Viisaatkin kuolevat, se on nähty, yhtä lailla kuin tyhmät ja typerät. Heidän omaisuutensa jää muille.

11 (H49:12)Hauta on ikuisesti heidän kotinsa, heidän asuntonsa ajasta aikaan, vaikka he eläessään omistivat maat ja mannut.

12 (H49:13)Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.

13 (H49:14)Tämä on heidän tiensä, mielettömien tie, ja yhä uudet ihmiset mieltyvät heidän puheisiinsa. (sela)

14 (H49:15)Kuin lammaslauma he vaipuvat tuonelaan, kuolema paimentaa heitä siellä. Jo seuraavana päivänä oikeamieliset kulkevat heidän ylitseen. Tuonela on heidän asuinsijansa, se kuihduttaa heidät.

15 (H49:16)Mutta Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta. (sela)

16 (H49:17)Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.

17 (H49:18)Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.

18 (H49:19)Vaikka hän eläessään ihastelee osaansa ja toiset kiittävät hänen menestystään,

19 (H49:20)hänen täytyy mennä isiensä luo, paikkaan, jossa ei valoa nähdä.

20 (H49:21)Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.