1 Deci, fiindcă avem astfel de făgăduinţe, prea iubiţilor, să ne curăţim de orice întinăciune a cărnii şi a duhului, şi să ne ducem sfinţirea pînă la capăt, în frica de Dumnezeu.

2 Înţelegeţi-ne bine! N'am nedreptăţit pe nimeni, n'am vătămat pe nimeni, n'am înşelat pe nimeni.

3 Nu spun aceste lucruri ca să vă osîndesc, căci am spus mai înainte că sînteţi în inimile noastre pe viaţă şi pe moarte.

4 Am o mare încredere în voi. Am tot dreptul să mă laud cu voi. Sînt plin de mîngîiere, îmi saltă inima de bucurie în toate necazurile noastre.

5 Căci şi după venirea noastră în Macedonia, trupul nostru n'a avut nicio odihnă. Am fost necăjiţi în toate chipurile: de afară lupte, dinlăuntru temeri.

6 Dar Dumnezeu, care mîngîie pe cei smeriţi, ne -a mîngîiat prin venirea lui Tit.

7 Şi nu numai prin venirea lui, ci şi prin mîngîierea cu care a fost mîngîiat şi el de voi. El ne -a istorisit despre dorinţa voastră arzătoare, despre lacrămile voastre, despre rîvna voastră pentru mine, aşa că bucuria mea a fost şi mai mare.

8 Măcar că v'am întristat prin epistola mea, nu-mi pare rău; şi chiar dacă mi-ar fi părut rău-căci văd că epistola aceea v'a întristat (măcarcă pentru puţină vreme) -

9 totuş, acum mă bucur, nu pentrucă aţi fost întristaţi, ci pentrucă întristarea voastră v'a adus la pocăinţă. Căci aţi fost întristaţi după voia lui Dumnezeu, ca să n'aveţi nicio pagubă din partea noastră.

10 În adevăr, cînd întristarea este după voia lui Dumnezeu, aduce o pocăinţă care duce la mîntuire, şi de care cineva nu se căieşte niciodată; pe cînd întristarea lumii aduce moartea.

11 Căci uite, tocmai întristarea aceasta a voastră după voia lui Dumnezeu, ce frămîntare a trezit în voi! Şi ce cuvinte de desvinovăţire! Ce mînie! Ce frică! Ce dorinţă aprinsă! Ce rîvnă! Ce pedeapsă! În toate voi aţi arătat că sînteţi curaţi în privinţa aceasta.

12 Aşa că, dacă v'am scris nu v'am scris nici din pricina celuice a făcut ocara, nici din pricina celui ce a suferit ocara, ci ca să se arate marea noastră purtare de grijă pentru voi înaintea lui Dumnezeu.

13 De aceea am fost mîngîiaţi. Dar, pe lîngă mîngîierea aceasta a noastră, ne-am bucurat şi mai mult de bucuria lui Tit, al cărui duh a fost răcorit de voi toţi.

14 Şi dacă m'am lăudat puţin cu voi înaintea lui, n'am fost dat de ruşine. Ci, după cum în orice lucru v'am spus adevărul, tot aşa şi lauda noastră cu voi înaintea lui Tit, s'a adeverit.

15 El are o şi mai mare dragoste pentru voi, cînd îşi aduce aminte de ascultarea voastră a tuturor, şi de primirea pe care i-aţi făcut -o, cu frică şi cu cutremur.

16 Mă bucur că mă pot încrede în voi în toate privinţele.

1 Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle.

2 Antakaa meille tilaa sydämessänne! Emme ole tehneet kenellekään vääryyttä, emme ole tuottaneet kenellekään vahinkoa emmekä hankkineet hyötyä kenenkään kustannuksella.

3 Tätä en sano teitä tuomitakseni. Sanoinhan jo, että teillä on sija meidän sydämessämme, niin että haluamme teidän kanssanne elää ja teidän kanssanne kuolla.

4 Teille voin puhua aivan suoraan, ja minulla on paljon aihetta olla teistä ylpeä. Olen saanut yllin kyllin lohdutusta, kaiken ahdinkomme keskelläkin tunnen ylenpalttista iloa.

5 Makedoniaan tultuamme emme saaneet hetkenkään rauhaa. Meitä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot.

6 Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme.

7 Hänen tulonsa lisäksi meitä lohdutti myös se rohkaisu, jota hän oli saanut teidän luonanne. Hän kertoi, kuinka te ikävöitte minua, kuinka nyt surette ja kuinka kiivaasti pidätte minun puoltani, ja se on vielä enemmän ilahduttanut minua.

8 Vaikka tuotin kirjeelläni teille mielipahaa, en sitä kadu. Jos minua kaduttikin, kun näin teidän pahoittaneen siitä mielenne vähäksi aikaa,

9 olen nyt iloinen -- en siksi, että te tulitte surullisiksi, vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan mielenne. Murheenne oli Jumalan mielen mukaista, ja niinpä emme aiheuttaneet teille mitään vahinkoa.

10 Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.

11 Näettehän, millaista intoa tuo Jumalan mielen mukainen murhe on luonut teihin, miten se on saanut teidät puolustautumaan, suuttumaan ja pelkäämään, ikävöimään meitä ja päättäväisesti rankaisemaan syyllistä. Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne tässä asiassa viattomia.

12 Minä en kirjoittanut teille sen enempää vääryyttä tehneen kuin vääryyttä kärsineenkään vuoksi, vaan jotta teille itsellenne Jumalan edessä kävisi selväksi, kuinka vakavasti te todella olette minun puolellani.

13 Tämä on meitä rohkaissut. Mutta vielä tätä rohkaisuakin enemmän meitä on ilahduttanut Tituksen ilo siitä, että hän voi nyt ajatella teitä kaikkia huojentunein mielin.

14 Minun ei tarvinnut hävetä sitä, että olin kiitellyt teitä hänelle. Niin kuin kaikki, mitä olen teille puhunut, on totta, samoin on osoittautunut todeksi se, mistä olen teitä kehunut Titukselle.

15 Hänen sydämensä lämpenee, kun hän muistaa, miten kuuliaisia te kaikki olitte ja miten arasti ja kunnioittavasti te otitte hänet vastaan.

16 Olen iloinen siitä, että voin joka suhteessa luottaa teihin.