1 Da tok Sofar fra Na'ama til orde og sa:
2 Derfor legger mine tanker mig svaret i munnen, og derfor stormer det i mig;
3 hånende tilrettevisning må jeg høre, og min ånd gir mig svar ut fra min innsikt.
4 Vet du da ikke at slik har det vært fra evighet, fra den tid mennesker blev satt på jorden,
5 at de ugudeliges jubel er kort, og den gudløses glede bare varer et øieblikk?
6 Stiger enn hans stolthet til himmelen, og når enn hans hode til skyen,
7 så går han dog likesom sitt skarn til grunne for evig; de som så ham, spør: Hvor er han?
8 Som en drøm flyr han bort, og ingen finner ham mere; han jages bort som et nattesyn.
9 Det øie som så ham, ser ham ikke mere, og hans sted skuer ham ikke lenger.
10 Hans barn må søke småfolks yndest, og hans hender må gi hans gods tilbake.
11 Hans ben var fulle av ungdomskraft, men nu ligger den med ham i støvet.
12 Smaker enn det onde søtt i hans munn, skjuler han det under sin tunge,
13 sparer han på det og slipper det ikke, men holder det tilbake under sin gane,
14 så blir dog hans mat omskapt i hans innvoller og blir til ormegift i hans liv.
15 Han slukte gods, og han må spy det ut igjen; Gud driver det ut av hans buk.
16 Ormegift må han innsuge; huggormens tunge dreper ham.
17 Han skal ikke få se bekker, elver av honning og elver av melk.
18 Han må gi tilbake det han har tjent, og får ikke nyte det; meget gods har han vunnet, men han får liten glede av det.
19 For han knuste småfolk og lot dem ligge der; han rante hus til sig, men får ikke bygge dem om;
20 han kjente aldri ro i sitt indre; han skal ikke slippe unda med sine skatter.
21 Det var intet som undgikk hans grådighet; derfor varer ikke hans lykke.
22 Midt i hans rikdom blir det trangt for ham; hver nødlidende vender sin hånd mot ham.
23 For å fylle hans buk sender Gud sin brennende vrede mot ham og lar sin mat regne på ham.
24 Flykter han for våben av jern, så gjennemborer en bue av kobber ham.
25 Når han så drar pilen ut av sin rygg, og den lynende odd kommer frem av hans galle, da faller dødsredsler over ham.
26 Alt mørke er opspart for hans vel gjemte skatter; en ild som intet menneske puster til, fortærer ham; den eter det som er igjen i hans telt.
27 Himmelen åpenbarer hans misgjerning, og jorden reiser sig mot ham.
28 Det han har samlet i sitt hus, føres bort, det skylles bort på Guds vredes dag.
29 Dette er den lodd som et ugudelig menneske får av Gud, den arv som er tilkjent ham av den Allmektige.
1 Naemalainen Soofar lausui ja sanoi:
3 Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen.
4 Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin?
5 Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys.
6 Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti,
7 katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: Missä hän on?
8 Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky.
9 Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe.
10 Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa.
11 Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa.
12 Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle,
13 säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa,
14 niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä.
15 Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa.
16 Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa.
17 Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja-ja kermajokia ja-virtoja.
18 Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen.
19 Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella.
20 Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.
21 Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä.
22 Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat.
23 Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään.
24 Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi;
25 kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet,
26 kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa.
27 Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan.
28 Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet.