1 De tre menn svarte ikke Job mere, fordi han var rettferdig i sine egne øine.
2 Da optendtes Elihus vrede - han stammet fra Bus* og var sønn av Barak'el, av Rams ætt. Mot Job optendtes hans vrede, fordi han holdt sig selv for å være rettferdig for Gud, / {* 1MO 22, 21.}
3 og mot hans tre venner optendtes hans vrede, fordi de ikke fant noget svar og allikevel dømte Job skyldig.
4 Elihu hadde ventet med å tale til Job, fordi de andre var eldre av år enn han.
5 Da nu Elihu så at det ikke var noget svar i de tre menns munn, da optendtes hans vrede.
6 Så tok da Elihu, sønn av Barak'el, busitten, til orde og sa: Jeg er ung av år, og I er gråhårede; derfor holdt jeg mig tilbake og torde ikke uttale for eder hvad jeg vet.
7 Jeg tenkte: La alderen tale og de mange år forkynne visdom!
8 Dog, det er menneskets ånd og den Allmektiges åndepust som gjør forstandig.
9 De gamle er ikke alltid vise, ikke alltid forstår oldinger hvad rett er.
10 Derfor sier jeg: Hør nu på mig! Også jeg vil uttale hvad jeg vet.
11 Jeg ventet på eders ord, jeg lyttet efter forstandig tale fra eder, mens I grundet på hvad I skulde si.
12 Jeg gav akt på eder; men det var ingen av eder som gjendrev Job, ingen som svarte på hans ord.
13 Si ikke: Vi har funnet visdom hos ham; bare Gud kan få bukt med ham, ikke noget menneske!
14 Han har jo ikke rettet sin tale mot mig, og med eders ord vil jeg ikke svare ham.
15 De er forferdet og svarer ikke mere; ordene er blitt borte for dem.
16 Skal jeg vente, fordi de ikke taler, fordi de står der og ikke svarer mere?
17 Også jeg vil nu svare for min del; også jeg vil uttale hvad jeg vet.
18 For jeg er full av ord; ånden i mitt indre driver mig.
19 Mitt indre er som innestengt vin; som nyfylte skinnsekker vil det revne.
20 Jeg vil tale, så jeg kan få luft; jeg vil åpne mine leber og svare.
21 Jeg vil ikke ta parti for nogen, og jeg vil ikke smigre for noget menneske;
22 for jeg forstår ikke å smigre; ellers kunde min skaper lett rykke mig bort.
1 Kun nuo kolme miestä eivät enää vastanneet Jobille, koska hän oli omissa silmissään vanhurskas,
2 vihastui buusilainen Elihu, Baarakelin poika, joka oli Raamin sukua; Jobiin hän vihastui, koska tämä piti itseään Jumalaa vanhurskaampana,
3 ja tämän kolmeen ystävään hän vihastui, koska he eivät keksineet vastausta, jolla olisivat osoittaneet Jobin olevan väärässä.
4 Elihu oli odottanut vuoroa puhuakseen Jobille, koska toiset olivat iältään häntä vanhemmat.
5 Mutta kun Elihu näki, ettei noilla kolmella miehellä enää ollut sanaa suussa vastaukseksi, vihastui hän.
7 Minä ajattelin: 'Puhukoon ikä, ja vuosien paljous julistakoon viisautta'.
8 Mutta onhan ihmisissä henki, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä.
9 Eivät iäkkäät ole viisaimmat, eivätkä vanhukset yksin ymmärrä, mikä on oikein.
10 Sentähden minä sanon: Kuule minua; minäkin ilmoitan, mitä tiedän.
11 Katso, minä olen odottanut, mitä teillä olisi sanomista, olen kuunnellut teidän taitavia puheitanne, kunnes olisitte löytäneet osuvat sanat.
12 Niin, minä tarkkasin teitä; mutta katso, ei kukaan ole Jobin sanoja kumonnut, ei kukaan teistä voinut vastata hänen puheisiinsa.
13 Älkää sanoko: 'Meitä vastassa on ilmetty viisaus, vain Jumala voi hänet torjua, ei ihminen'.
14 Minua vastaan hän ei ole todisteita tuonut, enkä käy hänelle vastaamaan teidän puheillanne.
15 He ovat kauhistuneet, eivät enää vastaa; sanat puuttuvat heiltä.
16 Odottaisinko minä, kun he eivät puhu, kun he siinä seisovat enää vastaamatta?
17 Vastaanpa minäkin osaltani, minäkin ilmoitan, mitä tiedän.
18 Sillä minä olen sanoja täynnä, henki rinnassani ahdistaa minua.
19 Katso, minun rintani on kuin viini, jolle ei reikää avata, se on pakahtumaisillaan niinkuin nuorella viinillä täytetyt leilit.
20 Tahdon puhua, saadakseni helpotusta, avata huuleni ja vastata.
21 En pidä kenenkään puolta enkä ketään ihmistä imartele.