1 Whither is thy beloved gone, O thou fairest among women? whither is thy beloved turned aside? that we may seek him with thee. 2 My beloved is gone down into his garden, to the beds of spices, to feed in the gardens, and to gather lilies. 3 I am my beloved’s, and my beloved is mine: he feedeth among the lilies.

4 Thou art beautiful, O my love, as Tirzah, comely as Jerusalem, terrible as an army with banners. 5 Turn away thine eyes from me, for they have overcome me: thy hair is as a flock of goats that appear from Gilead. 6 Thy teeth are as a flock of sheep which go up from the washing, whereof every one beareth twins, and there is not one barren among them. 7 As a piece of a pomegranate are thy temples within thy locks. 8 There are threescore queens, and fourscore concubines, and virgins without number. 9 My dove, my undefiled is but one; she is the only one of her mother, she is the choice one of her that bare her. The daughters saw her, and blessed her; yea, the queens and the concubines, and they praised her.

10 Who is she that looketh forth as the morning, fair as the moon, clear as the sun, and terrible as an army with banners?

11 I went down into the garden of nuts to see the fruits of the valley, and to see whether the vine flourished, and the pomegranates budded. 12 Or ever I was aware, my soul made me like the chariots of Amminadib. 13 Return, return, O Shulamite; return, return, that we may look upon thee. What will ye see in the Shulamite? As it were the company of two armies.

1 Muut: Minne on rakkaasi mennyt, sinä naisista kaunein? Minne on rakkaasi lähtenyt? Sano, niin voimme yhdessä etsiä häntä!

2 Neito: Minun rakkaani on tullut puutarhaansa, yrttitarhaansa, nauttimaan puutarhan antimia ja poimimaan laitumensa liljoja.

3 Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.

4 Mies: Kalleimpani! Sinä olet kaunis kuin Tirsan palatsit, ihana kuin Jerusalem, pelottava kuin sotajoukon viirit.

5 Käännä silmäsi pois, ne lumoavat minut! Sinun hiuksesi ovat kuin mustien vuohien lauma, joka karkaa Gileadin rinteitä alas.

6 Sinun hampaasi hohtavat valkoisina kuin vedestä nousevat lampaat. Ne ovat kuin karitsat kaksittain, ei yksikään ole pariaan vailla.

7 Kauniisti, kuin granaattiomena, kaartuu otsasi hunnun alla.

8 Mies: Olkoon kuninkaalla kuusikymmentä vaimoa, olkoon kahdeksankymmentä sivuvaimoa ja nuoria neitoja luvuton joukko --

9 yksi on minun kyyhkyni, kaikkeni, emonsa ainokainen, äitinsä päivänpaiste. Hänet nähdessään neidot puhkeavat ylistyksiin, kuningattaret ja sivuvaimot jakavat kiitostaan:

10 Kuka hän on? Hän loistaa kuin aamurusko, hän on kaunis kuin kuu, sädehtivä kuin päivänpaiste, pelottava kuin sotajoukon viirit.

11 Neito: Menin pähkinätarhaan, menin ihailemaan laakson vehreyttä, katsomaan, joko viiniköynnös versoo, joko kukkii granaattiomenapuu.

12 Miten minun kävikään? Tunteeni saivat minussa vallan, ja nousin Amminadibin, nuoren ylimyksen, vaunuihin!

13 (H7:1)Muut: Tule takaisin, tule, Sulamin neito! Tule, anna meidän ihailla sinua! Neito: Mitä ihmeellistä minussa on, Sulamin tytössä, kahden joukon keskellä tanssivassa?