1 Woe unto them that decree unrighteous decrees, and that write grievousness which they have prescribed; 2 To turn aside the needy from judgment, and to take away the right from the poor of my people, that widows may be their prey, and that they may rob the fatherless! 3 And what will ye do in the day of visitation, and in the desolation which shall come from far? to whom will ye flee for help? and where will ye leave your glory? 4 Without me they shall bow down under the prisoners, and they shall fall under the slain. For all this his anger is not turned away, but his hand is stretched out still.

5 O Assyrian, the rod of mine anger, and the staff in their hand is mine indignation. 6 I will send him against an hypocritical nation, and against the people of my wrath will I give him a charge, to take the spoil, and to take the prey, and to tread them down like the mire of the streets. 7 Howbeit he meaneth not so, neither doth his heart think so; but it is in his heart to destroy and cut off nations not a few. 8 For he saith, Are not my princes altogether kings? 9 Is not Calno as Carchemish? is not Hamath as Arpad? is not Samaria as Damascus? 10 As my hand hath found the kingdoms of the idols, and whose graven images did excel them of Jerusalem and of Samaria; 11 Shall I not, as I have done unto Samaria and her idols, so do to Jerusalem and her idols? 12 Wherefore it shall come to pass, that when the Lord hath performed his whole work upon mount Zion and on Jerusalem, I will punish the fruit of the stout heart of the king of Assyria, and the glory of his high looks. 13 For he saith, By the strength of my hand I have done it, and by my wisdom; for I am prudent: and I have removed the bounds of the people, and have robbed their treasures, and I have put down the inhabitants like a valiant man: 14 And my hand hath found as a nest the riches of the people: and as one gathereth eggs that are left, have I gathered all the earth; and there was none that moved the wing, or opened the mouth, or peeped. 15 Shall the axe boast itself against him that heweth therewith? or shall the saw magnify itself against him that shaketh it? as if the rod should shake itself against them that lift it up, or as if the staff should lift up itself, as if it were no wood. 16 Therefore shall the Lord, the Lord of hosts, send among his fat ones leanness; and under his glory he shall kindle a burning like the burning of a fire. 17 And the light of Israel shall be for a fire, and his Holy One for a flame: and it shall burn and devour his thorns and his briers in one day; 18 And shall consume the glory of his forest, and of his fruitful field, both soul and body: and they shall be as when a standardbearer fainteth. 19 And the rest of the trees of his forest shall be few, that a child may write them.

20 And it shall come to pass in that day, that the remnant of Israel, and such as are escaped of the house of Jacob, shall no more again stay upon him that smote them; but shall stay upon the LORD, the Holy One of Israel, in truth. 21 The remnant shall return, even the remnant of Jacob, unto the mighty God. 22 For though thy people Israel be as the sand of the sea, yet a remnant of them shall return: the consumption decreed shall overflow with righteousness. 23 For the Lord GOD of hosts shall make a consumption, even determined, in the midst of all the land.

24 Therefore thus saith the Lord GOD of hosts, O my people that dwellest in Zion, be not afraid of the Assyrian: he shall smite thee with a rod, and shall lift up his staff against thee, after the manner of Egypt. 25 For yet a very little while, and the indignation shall cease, and mine anger in their destruction. 26 And the LORD of hosts shall stir up a scourge for him according to the slaughter of Midian at the rock of Oreb: and as his rod was upon the sea, so shall he lift it up after the manner of Egypt. 27 And it shall come to pass in that day, that his burden shall be taken away from off thy shoulder, and his yoke from off thy neck, and the yoke shall be destroyed because of the anointing. 28 He is come to Aiath, he is passed to Migron; at Michmash he hath laid up his carriages: 29 They are gone over the passage: they have taken up their lodging at Geba; Ramah is afraid; Gibeah of Saul is fled. 30 Lift up thy voice, O daughter of Gallim: cause it to be heard unto Laish, O poor Anathoth. 31 Madmenah is removed; the inhabitants of Gebim gather themselves to flee. 32 As yet shall he remain at Nob that day: he shall shake his hand against the mount of the daughter of Zion, the hill of Jerusalem. 33 Behold, the Lord, the LORD of hosts, shall lop the bough with terror: and the high ones of stature shall be hewn down, and the haughty shall be humbled. 34 And he shall cut down the thickets of the forest with iron, and Lebanon shall fall by a mighty one.

1 Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät

2 estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan.

3 Miten te aiotte selviytyä tilinteon päivästä, kun kaukainen rajuilma ehtii tänne? Kenen luo silloin pakenette apua hakemaan, minne kätkette rikkautenne?

4 Ei auta kuin kumartua vangittujen joukkoon, kaatua surmattujen sekaan. Mutta vieläkään ei väistynyt Herran viha, hänen kätensä on yhä koholla, valmiina lyömään.

5 Voi Assyriaa, minun vihani ruoskaa! Suuttumukseni sauva on sen kädessä.

6 Sen minä lähetän tämän kelvottoman kansan kimppuun, tämän kansan kimppuun, joka on herättänyt vihani, ryöstämään ja saalistamaan, tallaamaan sitä kuin kujien lokaa.

7 Mutta Assyria itse uskoo toisin, itse se ei ymmärrä tehtäväänsä. Sillä on mielessään vain hävitys ja halu tuhota kansa kansan jälkeen.

9 Eikö Kalne saanut saman kohtalon kuin Karkemis, Hamat saman kuin Arpad, Samaria saman kuin Damaskos?

10 Olen kukistanut monta valtakuntaa, jotka palvelivat omia jumaliaan ja joiden jumalankuvat olivat paljon lukuisammat kuin Jerusalemin tai Samarian.

12 Mutta tietäkää: kun minä, Herra, olen saattanut päätökseen kaikki työni Siionin vuorella ja Jerusalemissa, minä vaadin Assyrian kuninkaan tilille hänen pöyhkeän sydämensä turhamaisuudesta ja hänen katseensa ylpeästä välkkeestä.

15 -- Onko kirves muka parempi kuin se, joka sillä hakkaa? Mahtaileeko saha sille, joka sitä käyttää? Ikään kuin ruoska heiluttaisi käyttäjäänsä, ikään kuin puinen sauva heiluttaisi ihmisen kättä!

16 Ei, vaan Jumala, Herra Sebaot, lähettää hivuttavan taudin tuon maan lihaviin ylimyksiin, ja loiston alla kytee polte kuin tulen polte.

17 Ja Israelin Valosta tulee liekki, Israelin Pyhästä tulenlieska, joka yhdessä päivässä polttaa ja nielee Assyrian orjantappurat ja ohdakkeet,

18 joka tekee perin juurin lopun sen metsien ja puutarhojen vehmaudesta, niin että maa on kuin sairas, tautiinsa menehtymässä.

19 Ja niin vähiin käyvät puut metsissä, että lapsikin voi ne merkitä muistiin.

20 Sinä päivänä eivät Jaakobin jälkeläiset, jotka ovat päässeet pakoon, nuo Israelista jäljelle jääneet, enää turvaudu sortajaansa. Herralle uskollisina he turvautuvat yksin häneen, Israelin Pyhään.

21 Jäännös palaa takaisin, Jaakobin heimon jäännös kääntyy väkevän Jumalan luo.

22 Tiedä, Israel: vaikka kansasi olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä jää vain rippeet. Hävitys tulee, niin on päätetty, ja se tulee vanhurskauden tulvana.

23 Ja Jumala, Herra Sebaot, toteuttaa päätöksensä, hävityksen kaikkialla maan päällä.

25 Älä pelkää, sillä pian, aivan pian, minun suuttumukseni sinua kohtaan on hävinnyt ja minun vihani kääntyy sinun vihamiestesi tuhoksi.

26 Ja Herra Sebaot nostaa ruoskansa heitä vastaan ja lyö, niin kuin löi Midiania Orebin kallion luona. Hänen sauvansa kääntyy sinun vihollisiasi vastaan, hän kohottaa sen niin kuin kerran Egyptissä.

28 tulevat Aijatin kautta, kulkevat Migronin ohitse. Mikmasiin ne jättävät kuormastonsa,

29 kulkevat solan poikki ja yöpyvät Gebaan. Rama vapisee, Saulin Gibea pakenee.

30 Kirkaise, tytär Gallim, kuuntele, Laisa, vastaa, Anatot!

31 Madmena karkaa tiehensä, Gebimin asukkaat etsivät turvaa.

32 Jo tänään vihollinen seisoo Nobissa ja heristää nyrkkiään päin Siionin vuorta, kohti Jerusalemin kukkulaa.

33 Silloin Jumala, Herra Sebaot, pirstoo vihansa vimmassa oksiston ja ylväät latvat joutuvat kumartumaan maahan

34 ja metsän tiheiköt hakataan kirveellä maahan. Väkevän valtiaan edessä kaatuu itse Libanon.