1 Hearken to me, ye that follow after righteousness, ye that seek the LORD: look unto the rock whence ye are hewn, and to the hole of the pit whence ye are digged. 2 Look unto Abraham your father, and unto Sarah that bare you: for I called him alone, and blessed him, and increased him. 3 For the LORD shall comfort Zion: he will comfort all her waste places; and he will make her wilderness like Eden, and her desert like the garden of the LORD; joy and gladness shall be found therein, thanksgiving, and the voice of melody.

4 Hearken unto me, my people; and give ear unto me, O my nation: for a law shall proceed from me, and I will make my judgment to rest for a light of the people. 5 My righteousness is near; my salvation is gone forth, and mine arms shall judge the people; the isles shall wait upon me, and on mine arm shall they trust. 6 Lift up your eyes to the heavens, and look upon the earth beneath: for the heavens shall vanish away like smoke, and the earth shall wax old like a garment, and they that dwell therein shall die in like manner: but my salvation shall be for ever, and my righteousness shall not be abolished.

7 Hearken unto me, ye that know righteousness, the people in whose heart is my law; fear ye not the reproach of men, neither be ye afraid of their revilings. 8 For the moth shall eat them up like a garment, and the worm shall eat them like wool: but my righteousness shall be for ever, and my salvation from generation to generation.

9 Awake, awake, put on strength, O arm of the LORD; awake, as in the ancient days, in the generations of old. Art thou not it that hath cut Rahab, and wounded the dragon? 10 Art thou not it which hath dried the sea, the waters of the great deep; that hath made the depths of the sea a way for the ransomed to pass over? 11 Therefore the redeemed of the LORD shall return, and come with singing unto Zion; and everlasting joy shall be upon their head: they shall obtain gladness and joy; and sorrow and mourning shall flee away. 12 I, even I, am he that comforteth you: who art thou, that thou shouldest be afraid of a man that shall die, and of the son of man which shall be made as grass; 13 And forgettest the LORD thy maker, that hath stretched forth the heavens, and laid the foundations of the earth; and hast feared continually every day because of the fury of the oppressor, as if he were ready to destroy? and where is the fury of the oppressor? 14 The captive exile hasteneth that he may be loosed, and that he should not die in the pit, nor that his bread should fail. 15 But I am the LORD thy God, that divided the sea, whose waves roared: The LORD of hosts is his name. 16 And I have put my words in thy mouth, and I have covered thee in the shadow of mine hand, that I may plant the heavens, and lay the foundations of the earth, and say unto Zion, Thou art my people.

17 Awake, awake, stand up, O Jerusalem, which hast drunk at the hand of the LORD the cup of his fury; thou hast drunken the dregs of the cup of trembling, and wrung them out. 18 There is none to guide her among all the sons whom she hath brought forth; neither is there any that taketh her by the hand of all the sons that she hath brought up. 19 These two things are come unto thee; who shall be sorry for thee? desolation, and destruction, and the famine, and the sword: by whom shall I comfort thee? 20 Thy sons have fainted, they lie at the head of all the streets, as a wild bull in a net: they are full of the fury of the LORD, the rebuke of thy God.

21 Therefore hear now this, thou afflicted, and drunken, but not with wine: 22 Thus saith thy Lord the LORD, and thy God that pleadeth the cause of his people, Behold, I have taken out of thine hand the cup of trembling, even the dregs of the cup of my fury; thou shalt no more drink it again: 23 But I will put it into the hand of them that afflict thee; which have said to thy soul, Bow down, that we may go over: and thou hast laid thy body as the ground, and as the street, to them that went over.

1 Kuulkaa minua, te jotka tavoittelette vanhurskautta ja etsitte Herraa! Katsokaa sitä kalliota, josta teidät on lohkaistu, sitä kaivosta, jonka uumenista teidät on louhittu.

2 Katsokaa Abrahamia, isäänne, ja Saaraa, joka teidät synnytti! Yksi ainoa hän oli, Abraham, kun minä hänet kutsuin: minä siunasin hänet jälkeläisten runsaudella.

3 Yhä Herra lohduttaa Siionia ja armahtaa sen rauniomaita. Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksi ja aron kuin Herran paratiisiksi. Siellä on oleva ilo ja riemu, siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu.

4 Kuuntele minua, kansani, kansakunnat, tarkatkaa sanojani, sillä laki on minusta lähtöisin, minä säädän oikeuteni kansojen valoksi.

5 Minun vanhurskauteni on lähellä, minä tuon pelastuksen ja luja käteni jakaa kansoille oikeutta. Kaukaiset rannat ikävöivät minua, minun vahvaa kättäni ne odottavat.

6 Kohottakaa katseenne taivasta kohden, katselkaa alhaalla leviävää maata! Taivas hajoaa kuin savu ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate, sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset. Mutta minun pelastukseni pysyy iäti eikä minun vanhurskauteni murene.

7 Kuulkaa minua, te jotka tunnette oikeuden, te joilla on minun lakini sydämessänne: -- Älkää pelätkö ihmisten pilkkaa, älkää säikkykö heidän herjauksiaan!

8 Heidän käy kuin vaatteen, jonka toukka kalvaa rikki, kuin villakankaan, jonka koi syö. Mutta minun vanhurskauteni pysyy iäti, minun pelastava armoni polvesta polveen.

9 Herää, Herran käsivarsi! Herää ja näytä voimasi! Nouse niin kuin muinaisina päivinä, menneitten sukupolvien aikana. Sinähän iskit hengiltä Rahabin, lävistit syvyyden hirviön.

10 Sinähän kuivasit meren, suuren syvyyden vedet. Sinä muutit syvänteet valtatieksi lunastettujen kulkea yli.

11 Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas.

12 -- Minä, minä olen teidän lohduttajanne. Kuinka olet voinut pelätä kuolevaista ihmistä, Aadamin lasta, joka lakastuu kuin ruoho?

13 Kuinka olet voinut unohtaa Herran, joka sinut loi, joka levitti auki taivaan ja laski maan perustukset? Kuinka olet voinut pelätä aina ja kaiken päivää vainoojasi vihaa, kun hän yritti tuhota sinut? Missä on nyt vainoojasi vimma?

14 Pian vapautetaan kahleistaan kumaraan kangistunut vanki. Ei hän kuole vankikuoppaan, eikä hänen enää tarvitse nälkää nähdä.

15 Minä olen Herra, sinun Jumalasi, minä nostatin meren pauhuun, minun nimeni on Herra Sebaot.

17 Hereille, nyt hereille, jalkeille, Jerusalem! Sinä olet juonut Herran kädestä hänen vihansa maljan. Pikarin, joka sai jalkasi horjumaan, olet tyhjentänyt viimeiseen pisaraan.

18 Et ole saanut taluttajaa lastesi joukosta, jotka olet synnyttänyt. Niiden joukosta, jotka olet kasvattanut, ei kukaan tarttunut käteesi.

19 Kaksittain ovat sinua kohdanneet -- kukapa sinua säälisi -- tuho ja turmio, nälkä ja miekka -- kukapa sinua lohduttaisi!

20 Kuin antiloopit verkossa sinun poikasi makaavat kujien päissä voimattomina ja lamaantuneina, Herran ärjyvän vihan lyöminä, Jumalan äänen lannistamina.

21 Kuule nyt tätä, sinä poloinen, sinä joka olet päihtynyt, vaikka et viinistä,

22 näin sanoo sinun herrasi, Herra, sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asiaa: -- Katso, minä olen ottanut pois sinun kädestäsi vihani pikarin, maljan, joka sai jalkasi horjumaan. Sinun ei enää tarvitse juoda siitä.