1 Then Job answered and said, 2 Even to day is my complaint bitter: my stroke is heavier than my groaning. 3 Oh that I knew where I might find him! that I might come even to his seat! 4 I would order my cause before him, and fill my mouth with arguments. 5 I would know the words which he would answer me, and understand what he would say unto me. 6 Will he plead against me with his great power? No; but he would put strength in me. 7 There the righteous might dispute with him; so should I be delivered for ever from my judge.

8 Behold, I go forward, but he is not there; and backward, but I cannot perceive him: 9 On the left hand, where he doth work, but I cannot behold him: he hideth himself on the right hand, that I cannot see him: 10 But he knoweth the way that I take: when he hath tried me, I shall come forth as gold. 11 My foot hath held his steps, his way have I kept, and not declined. 12 Neither have I gone back from the commandment of his lips; I have esteemed the words of his mouth more than my necessary food.

13 But he is in one mind, and who can turn him? and what his soul desireth, even that he doeth. 14 For he performeth the thing that is appointed for me: and many such things are with him. 15 Therefore am I troubled at his presence: when I consider, I am afraid of him. 16 For God maketh my heart soft, and the Almighty troubleth me: 17 Because I was not cut off before the darkness, neither hath he covered the darkness from my face.

1 Nyt Job sanoi:

2 -- Tänäkin päivänä ajatukseni nousevat kapinaan. Murehtiminen vie minulta voimat.

3 Kunpa tietäisin, mistä hänet voin löytää ja miten pääsen sinne, missä hän asuu!

4 Minä esittäisin hänelle asiani ja toisin julki kaikki todisteeni.

5 Niin saisin kuulla, mitä hän minulle vastaa, ja saisin tietää, mitä hän tahtoo minulle sanoa.

6 Käräjöisikö hän kanssani valtiaan voimalla? Ei, hän kuuntelisi minua.

7 Hänen vastapuolenaan seisoisi nuhteeton mies, ja tuomarini vapauttaisi minut syytteestä lopullisesti.

8 Jos minä menen itään, ei hän ole siellä, jos länteen -- ei merkkiäkään hänestä!

9 Jos menen pohjoiseen, en saa häntä silmiini, jos etelään -- en näe häntä!

10 Hän tietää kyllä, millainen on ollut minun vaellukseni. Koetelkoon minua niin kuin tulessa kultaa -- minä kestän.

11 Hänen jalanjälkiinsä olen sovittanut askeleni, hänen tietään olen seurannut. En ole siltä poikennut.

12 Hänen sanansa käskyjä minä tottelen, minä pidän ne aina silmieni edessä.

13 Kun Jumala jotakin päättää, kuka voisi sen muuttaa? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee.

14 Hän panee toimeen sen minkä on minulle määrännyt, eikä sitä ole vähän.

15 Siksi minä pelästyn, kun hänet näen, kun ajattelenkin häntä, minä vapisen kauhusta.

16 Jumala on lannistanut rohkeuteni, minä kauhistun Kaikkivaltiasta.

17 Mutta pimeyskään ei saa minua vaikenemaan, ei, vaikka se peittää edestäni kaiken.