1 Then Eliphaz the Temanite answered and said, 2 If we assay to commune with thee, wilt thou be grieved? but who can withhold himself from speaking? 3 Behold, thou hast instructed many, and thou hast strengthened the weak hands. 4 Thy words have upholden him that was falling, and thou hast strengthened the feeble knees. 5 But now it is come upon thee, and thou faintest; it toucheth thee, and thou art troubled. 6 Is not this thy fear, thy confidence, thy hope, and the uprightness of thy ways?

7 Remember, I pray thee, who ever perished, being innocent? or where were the righteous cut off? 8 Even as I have seen, they that plow iniquity, and sow wickedness, reap the same. 9 By the blast of God they perish, and by the breath of his nostrils are they consumed. 10 The roaring of the lion, and the voice of the fierce lion, and the teeth of the young lions, are broken. 11 The old lion perisheth for lack of prey, and the stout lion’s whelps are scattered abroad.

12 Now a thing was secretly brought to me, and mine ear received a little thereof. 13 In thoughts from the visions of the night, when deep sleep falleth on men, 14 Fear came upon me, and trembling, which made all my bones to shake. 15 Then a spirit passed before my face; the hair of my flesh stood up: 16 It stood still, but I could not discern the form thereof: an image was before mine eyes, there was silence, and I heard a voice, saying, 17 Shall mortal man be more just than God? shall a man be more pure than his maker? 18 Behold, he put no trust in his servants; and his angels he charged with folly: 19 How much less in them that dwell in houses of clay, whose foundation is in the dust, which are crushed before the moth? 20 They are destroyed from morning to evening: they perish for ever without any regarding it. 21 Doth not their excellency which is in them go away? they die, even without wisdom.

1 Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

2 -- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

3 Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

4 Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

5 Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

6 Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

7 Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

8 Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

9 Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

10 Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

11 Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

12 Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

13 Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

14 se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

15 minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

16 kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

17 Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

18 Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

19 Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

20 Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

21 hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.