1 Bel sortuu polvilleen, Nebo vaipuu tomuun! Juhtien selkään, uupuvien eläinten taakaksi nostetaan nuo juhlasaatossa kannetut patsaat.

2 Tomuun ne vaipuvat, polvilleen sortuvat, eivät ne pysty kantamaan ketään turvaan. Vankeuteen vaeltaa koko joukko.

3 Kuule minua, Jaakobin suku, koko Israelin heimon jäännös! Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti!

4 Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.

5 Kehen te minua vertaisitte, kenet asettaisitte rinnalleni? Kenen kaltaiseksi te minut katsoisitte, kuka olisi minun vertaiseni?

6 Moni kahmaisee kultaa kukkarostaan, vaa'alla punnitsee hopeaa ja palkkaa mestarin tekemään jumalan. Sitä hän kumartaa, sen eteen heittäytyy,

7 sen hän nostaa harteilleen, sitä kantaa, pystyttää sen paikalleen. Siinä se seisoo, ei minnekään liiku, ei mihinkään hievahda. Sitä hän huutaa avuksi, mutta ei se vastaa, ei pelasta häntä ahdingosta.

8 Ottakaa tämä varteen ja olkaa tarkkoina, pitäkää tämä mielessänne, te luopiot!

9 Muistakaa menneitä aikoja, muinaisista alkaen: minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole. Minä olen Jumala, ei kukaan ole minun vertaiseni.

10 Jo alusta asti olen kertonut kaiken, mikä oli tuleva, jo ammoin ilmaissut sen, mikä ei ollut tapahtunut vielä. Näin minä sanon, ja päätöksessäni pysyn, kaiken, mitä tahdon, minä toteutan:

11 Minä kutsuin idästä haukan, kaukaisesta maasta päätökseni toteuttajan. Minä olen sanonut sanani ja panen sen toimeen, olen kaiken suunnitellut ja saatan sen päätökseen.

12 Kuulkaa minua, te joilla on pöyhkeä sydän, te jotka olette kaukana vanhurskaudesta!

13 Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. Siioniin minä tuon pelastuksen, Israelille annan kirkkauteni.

1 Bel se encurva, Nebo se abaixa; os seus ídolos são postos sobre os animais, sobre as bestas; essas cargas que costumáveis levar são pesadas para as bestas já cansadas.

2 Eles juntamente se abaixam e se encurvam; não podem salvar a carga, mas eles mesmos vão para o cativeiro.

3 Ouvi-me, ó casa de Jacó, e todo o resto da casa de Israel, vós que por mim tendes sido carregados desde o ventre, que tendes sido levados desde a madre.

4 Até a vossa velhice eu sou o mesmo, e ainda até as cãs eu vos carregarei; eu vos criei, e vos levarei; sim, eu vos carregarei e vos livrarei.

5 A quem me assemelhareis, e com quem me igualareis e me comparareis, para que sejamos semelhantes?

6 Os que prodigalizam o ouro da bolsa, e pesam a prata nas balanças, assalariam o ourives, e ele faz um deus; e diante dele se prostram e adora,

7 Eles o tomam sobre os ombros, o levam, e o colocam no seu lugar, e ali permanece; do seu lugar não se pode mover; e, se recorrem a ele, resposta nenhuma dá, nem livra alguém da sua tribulação.

8 Lembrai-vos, disto, e considerai; trazei-o à memória, ó transgressores.

9 Lembrai-vos das coisas passadas desde a antigüidade; que eu sou Deus, e não há outro; eu sou Deus, e não há outro semelhante a mim;

10 que anuncio o fim desde o princípio, e desde a antigüidade as coisas que ainda não sucederam; que digo: O meu conselho subsistirá, e farei toda a minha vontade;

11 chamando do oriente uma ave de rapina, e dum país remoto o homem do meu conselho; sim, eu o disse, e eu o cumprirei; formei esse propósito, e também o executarei.

12 Ouvi-me, ó duros de coração, os que estais longe da justiça.

13 Faço chegar a minha justiça; e ela não está longe, e a minha salvação não tardará; mas estabelecerei a salvação em Sião, e em Israel a minha glória.