1 -- Herra, sinä olet oikeudenmukainen, kuinka minä voisin syyttää sinua mistään? Silti kysyn: Onko oikein, että jumalattomat menestyvät, että kaikki luopiot saavat elää rauhassa?

2 Sinä olet heidät istuttanut, he ovat juurtuneet, he kasvavat ja kantavat hedelmää. Suullaan he puhuvat sinusta, mutta heidän sydämensä on sinusta kaukana.

3 Herra, sinä näet ja tunnet minut, sinä tutkit sydämeni, sinä tiedät, olenko sinulle uskollinen. Erottele heidät laumasta kuin teuraslampaat, määrää heidät tuhon päivää varten.

5 -- Jos sinä läkähdyt jo jalkamiesten matkassa, kuinka voisit juosta kilpaa hevosten kanssa? Vaikka tunnetkin olosi turvalliseksi asutuilla seuduilla, kuinka selviät Jordanin tiheiköissä?

6 Jopa veljesi, oman sukusi jäsenet, pettävät sinua. Hekin vehkeilevät selkäsi takana, huutavat täyttä kurkkua sinua vastaan. Kun he puhuvat sinulle ystävällisesti, älä usko heitä.

7 -- Minä olen hylännyt Israelin, en välitä enää kansastani. Olen antanut rakkaani vihollisten käsiin!

8 Niin kuin leijona karjuu tiheikössä, niin ärjyi minulle oma kansani. Siksi minä siihen vihastuin.

10 Paimenten laumat ovat tuhonneet viinitarhani, tallanneet peltoni. Minun ihanan maani he ovat tehneet autiomaaksi.

11 Hävitettynä se suree minun edessäni, se on lohduttoman autio. Koko maa on tyhjä, kukaan ei siitä välitä.

12 Autiomaan paljaiden kukkuloiden yli tulivat tuhoojat. Herran miekka hävittää maan laidasta laitaan eikä säästä ketään.

13 Asukkaat kylvivät vehnää mutta leikkasivat ohdakkeita. He näkivät vaivaa näännyksiin asti, mutta siitä ei ollut hyötyä. Pettyneitä he ovat satoon, Herran hehkuva viha on hävittänyt kaiken!

15 Mutta sen jälkeen kun olen temmannut ne pois, minä armahdan niitä. Minä annan jokaisen kansan palata omaan maahansa ja omalle perintömaalleen.

16 Jos ne sitten minun kansani tavoin oppivat palvelemaan minua, oppivat vannomaan minun nimeeni: 'Niin totta kuin Herra elää' -- aivan niin kuin ne aikaisemmin olivat opettaneet minun kansaani vannomaan Baalin nimeen -- niin ne saavat sijan minun kansani keskellä.

1 Justo és, ó Senhor, ainda quando eu pleiteio contigo; contudo pleitearei a minha causa diante de ti. Por que prospera o caminho dos ímpios? Por que vivem em paz todos os que procedem aleivosamente?

2 Plantaste-os, e eles se arraigaram; medram, dão também fruto; chegado estás à sua boca, porém longe do seu coração.

3 Mas tu, ó Senhor, me conheces, tu me vês, e provas o meu coração para contigo; tira-os como a ovelhas para o matadouro, e separa-os para o dia da matança.

4 Até quando lamentará a terra, e se secará a erva de todo o campo? Por causa da maldade dos que nela habitam, perecem os animais e as aves; porquanto disseram: Ele não verá o nosso fim.

5 Se te fatigas correndo com homens que vão a pé, então como poderás competir com cavalos? Se foges numa terra de paz, como hás de fazer na soberba do Jordão?

6 Pois até os teus irmãos, e a casa de teu pai, eles mesmos se houveram aleivosamente contigo; eles mesmos clamam após ti em altas vozes. Não te fies neles, ainda que te digam coisas boas.

7 Desamparei a minha casa, abandonei a minha herança; entreguei a amada da minha alma na mão de seus inimigos.

8 Tornou-se a minha herança para mim como leão numa floresta; levantou a sua voz contra mim, por isso eu a odeio.

9 Acaso é para mim a minha herança como uma ave de rapina de varias cores? Andam as aves de rapina contra ela em redor? Ide, pois, ajuntai a todos os animais do campo, trazei-os para a devorarem.

10 Muitos pastores destruíram a minha vinha, pisaram o meu quinhão; tornaram em desolado deserto o meu quinhão aprazível.

11 Em assolação o tornaram; ele, desolado, clama a mim. Toda a terra está assolada, mas ninguém toma isso a peito.

12 Sobre todos os altos escalvados do deserto vieram destruidores, porque a espada do Senhor devora desde uma até outra extremidade da terra; não há paz para nenhuma carne.

13 Semearam trigo, mas segaram espinhos; cansaram-se, mas de nada se aproveitaram; haveis de ser envergonhados das vossas colheitas, por causa do ardor da ira do Senhor.

14 Assim diz o Senhor acerca de todos os meus maus vizinhos, que tocam a minha herança que fiz herdar ao meu povo Israel: Eis que os arrancarei da sua terra, e a casa de Judá arrancarei do meio deles.

15 E depois de os haver eu arrancado, tornarei, e me compadecerei deles, e os farei voltar cada um à sua herança, e cada um à sua terra.

16 E será que, se diligentemente aprenderem os caminhos do meu povo, jurando pelo meu nome: Vive o Senhor; como ensinaram o meu povo a jurar por Baal; então edificar-se-ão no meio do meu povo.

17 Mas, se não quiserem ouvir, totalmente arrancarei a tal nação, e a farei perecer, diz o Senhor.