4 Kaikki maailman kansat kauhistuvat nähdessään, mitä minä olen heille tehnyt. Tämä on rangaistus kaikesta siitä, mitä Juudan kuningas Manasse, Hiskian poika, teki Jerusalemissa.

5 -- Kuka säälii sinua, Jerusalem, kuka itkee kohtaloasi? Kuka poikkeaa kysymään vointiasi?

6 Sinä hylkäsit minut, sanoo Herra, sinä käänsit minulle selkäsi. Niinpä minä kohotan käteni sinua vastaan ja hävitän sinut, en enää voi armahtaa!

7 Minä ajan asukkaat maan kaupungeista, heitän heidät niiden porteista, niin kuin viskaimella heitetään viljaa tuuleen. Minä surmaan lapset, hävitän kansani, koska se ei kääntynyt pois pahoilta teiltään.

8 Leskiä on oleva enemmän kuin meren rannalla hiekkaa. Minä tuon ryöstelevät sotilaat tämän kansan äitien kimppuun keskellä päivää. Hetkessä äidit valtaa kauhu ja järkytys.

10 -- Voi minua, äitini! Miksi synnytitkään minut! Kaikkialla saan aikaan vain toraa ja riitaa. En ole velkaa antanut enkä velkaa ottanut, ja silti kaikki kiroavat minua!

11 Mutta Herra sanoo: -- Minä käännän kaiken hyväksi. Vihamiehesi panen rukoilemaan sinulta apua, kun he joutuvat hätään ja ahdinkoon.

12 Mikä voi murtaa raudan, pohjoisesta tulevan raudan ja pronssin?

13 Minä annan sinun tavarasi ja aarteesi vapaasti ryöstettäviksi, Juuda. Tämä on rangaistus synneistäsi, joita olet tehnyt kaikkialla maassa.

14 Minä teen sinut vihollistesi orjaksi, he vievät sinut maahan, jota et tunne. Vihani tuli on syttynyt, sen liekki polttaa sinut.

15 -- Herra, sinä tunnet minut! Muista minua ja pidä minusta huoli, kosta sinä ahdistajilleni! Älä ole heitä kohtaan liian pitkämielinen, muuten joudun tuhon omaksi. Näethän, kuinka he häpäisevät minua sinun tähtesi!

16 Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi!

17 En minä ole istunut ja juhlinut iloisessa seurassa, yksin olen istunut, sillä sinun kätesi painaa minua ja minä olen täynnä sinun kiivauttasi.

18 Miksi minun kipuni ei koskaan lopu, miksi haavani ovat niin pahat, etteivät parane? Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen.

19 Silloin Herra vastasi minulle: -- Jos muutat mielesi, minä otan sinut jälleen palvelukseeni. Jos et puhu joutavia, vaan puhut niin kuin puhua tulee, saat jälleen olla minun suunani. Ihmiset kääntyvät sinun puoleesi, mutta älä sinä käänny heidän mielensä mukaan.

20 Minä teen sinusta lujan pronssimuurin. Vaikka tämä kansa nousee sinua vastaan, ei se sinua voita, sillä minä olen sinun kanssasi, minä autan ja suojelen sinua, sanoo Herra.

21 Minä pelastan sinut pahojen käsistä, vapautan sinut väkivaltaisten kourista!

1 Disse-me, porém, o Senhor: Ainda que Moisés e Samuel se pusessem diante de mim, não poderia estar a minha alma com este povo. Lança-os de diante da minha face, e saiam eles.

2 E quando te perguntarem: Para onde iremos? dir-lhes-ás: Assim diz o Senhor: Os que para a morte, para a morte; e os que para a espada, para a espada; e os que para a fome, para a fome; e os que para o cativeiro, para o cativeiro.

3 Pois os visitarei com quatro gêneros de destruidores, diz o Senhor: com espada para matar, e com cães, para os dilacerarem, e com as aves do céu e os animais da terra, para os devorarem e destruírem.

4 Entregá-los-ei para serem um espetáculo horrendo perante todos os reinos da terra, por causa de Manassés, filho de Ezequias, rei de Judá, por tudo quanto fez em Jerusalém.

5 Pois quem se compadecerá de ti, ó Jerusalém? ou quem se entristecerá por ti? Quem se desviará para perguntar pela tua paz?

6 Tu me rejeitaste, diz o Senhor, voltaste para trás; por isso estenderei a minha mão contra ti, e te destruirei; estou cansado de me abrandar.

7 E os padejei com a pá nas portas da terra; desfilhei, destruí o meu povo; não voltaram dos seus caminhos.

8 As suas viúvas mais se me têm multiplicado do que a areia dos mares; trouxe ao meio-dia um destruidor sobre eles, até sobre a mãe de jovens; fiz que caísse de repente sobre ela angústia e terrores.

9 A que dava à luz sete se enfraqueceu: expirou a sua alma; pôs-se-lhe o sol sendo ainda dia; ela se confundiu, e se envergonhou; e os que ficarem deles eu os entregarei à espada, diante dos seus inimigos, diz o Senhor.

10 Ai de mim, minha mãe! porque me deste à luz, homem de rixas e homem de contendas para toda a terra. Nunca lhes emprestei com usura, nem eles me emprestaram a mim com usura, todavia cada um deles me amaldiçoa.

11 Assim seja, ó Senhor, se jamais deixei de suplicar-te pelo bem deles, ou de rogar-te pelo inimigo no tempo da calamidade e no tempo da angústia.

12 Pode alguém quebrar o ferro, o ferro do Norte, e o bronze?

13 As tuas riquezas e os teus tesouros, eu os entregarei sem preço ao saque; e isso por todos os teus pecados, mesmo em todos os teus limites.

14 E farei que sirvas os teus inimigos numa terra que não conheces; porque o fogo se acendeu em minha ira, e sobre vós arderá.

15 Tu, ó Senhor, me conheces; lembra-te de mim, visita-me, e vinga-me dos meus perseguidores; não me arrebates, por tua longanimidade. Sabe que por amor de ti tenho sofrido afronta.

16 Acharam-se as tuas palavras, e eu as comi; e as tuas palavras eram para mim o gozo e alegria do meu coração; pois levo o teu nome, ó Senhor Deus dos exércitos.

17 Não me assentei na roda dos que se alegram, nem me regozijei. Sentei-me a sós sob a tua mão, pois me encheste de indignação.

18 Por que é perpétua a minha dor, e incurável a minha ferida, que se recusa a ser curada? Serás tu para mim como ribeiro ilusório e como águas inconstantes?

19 Portanto assim diz o Senhor: Se tu voltares, então te restaurarei, para estares diante de mim; e se apartares o precioso do vil, serás como a minha boca; tornem-se eles a ti, mas não voltes tu a eles.

20 E eu te porei contra este povo como forte muro de bronze; eles pelejarão contra ti, mas não prevalecerão contra ti; porque eu sou contigo para te salvar, para te livrar, diz o Senhor.

21 E arrebatar-te-ei da mão dos iníquos, e livrar-te-ei da mão dos cruéis.