1 Nyt temanilainen Elifas alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

2 -- Onko tuulenpieksäntä viisaan puhetta? Onko suuntäysi ilmaa viisaan vastaus?

3 Puolustaisiko hän asiaansa turhin sanoin, puheilla, jotka eivät ketään hyödytä?

4 Sinä teet tyhjäksi jumalanpelon, estät hiljentymästä Jumalan edessä.

5 Oma syntisi sanelee sen minkä sanot, sinä otat omaksesi viekkaiden kielen.

6 Oma suusi sinut tuomitsee, en minä, omat huulesi todistavat sinua vastaan.

7 Oletko sinä syntynyt ihmisistä ensimmäisenä? Onko sinut synnytetty ennen kuin vuoret luotiin?

8 Olitko mukana kuulemassa Jumalan neuvonpitoa, sieltäkö olet siepannut viisauden?

9 Mitä sinä muka tiedät, mitä me emme tiedä, ymmärtäisitkö jotakin, mitä me emme ymmärrä?

10 Tässä on viisaita harmaapäitä, vanhempia kuin sinun isäsi.

11 Eikö Jumalan lohdutus sinulle riitä, sana, joka hiljaisena tuli luoksesi?

12 Mikä saa sydämesi noin kiihdyksiin, miksi silmät noin pyörivät päässäsi?

13 Miksi mielesi kääntyy Jumalaa vastaan, miksi annat sanojen ryöpytä suustasi?

14 Kuinka ihminen voisi olla puhdas, naisesta syntynyt nuhteeton?

15 Eihän Jumala luota edes enkeleihinsä, taivaskaan ei ole hänen silmissään puhdas!

16 Kuinka sitten kelvoton ja turmeltunut ihminen, joka juo pahuutta kuin vettä?

17 Minä puhun sinulle, kuuntele nyt! Kerron sinulle, mitä itse olen nähnyt,

18 kerron, mitä olen oppinut viisailta miehiltä. He eivät salanneet isiensä tietoa.

19 Näille yksin oli maa annettu, muukalaista ei heidän keskellään nähty.

20 Jumalaton viettää kaikki päivänsä ahdistuksen alla, sortajan vuodet jäävät vähiin.

21 Hänen korvissaan kaikuvat uhkaavat äänet, keskelle rauhaa iskee tuho.

22 Enää hän ei kuvittele, että voisi paeta pimeyttä, hän tietää, että miekka jo odottaa.

23 Hän harhailee ruokaa etsien mutta ei löydä, hän tietää, että pimeyden päivä saapuu.

24 Hätä ja ahdinko valtaavat hänen mielensä, ne hyökkäävät kuin sotaan valmiit kuninkaat.

25 Hän kohotti kätensä Jumalaa vastaan! Uhmaten hän kävi itseään Kaikkivaltiasta vastaan,

26 hyökkäsi niska köyryssä paksu kilvenkupu suojanaan.

27 Jyhkeät olivat hänen kasvonsa, muhkeat hänen reitensä!

28 Hän asettui autioiksi tuomittuihin kaupunkeihin, taloihin, joissa kukaan ei saa asua, jotka on määrätty pysymään raunioina.

29 Enää hän ei rikastu, hänen mahtinsa ei kestä, hänen menestyksensä ei ole pysyvää.

30 Ei hän vältä pimeyttä. Tuli korventaa hänen versonsa, Jumalan henkäys pyyhkäisee hänet pois.

31 Ei hänen kannata luottaa olemattomiin, hän vain pettyy. Pelkkää tyhjää hän voittaa kaupoissaan.

32 Se mies kuihtuu ennen aikaansa, hänen lehvänsä eivät koskaan puhkea kukoistukseen.

33 Hän on kuin viiniköynnös, joka varistaa raakileina rypäleensä, kuin oliivipuu, joka karistaa äsken auenneet kukkansa.

34 Hedelmätön on jumalattomien joukko, lahjuksilla rakennetut talot syö liekki.

35 Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta.

1 Então respondeu Elifaz, o temanita:

2 Porventura responderá o sábio com ciência de vento? E encherá do vento oriental o seu ventre,

3 argüindo com palavras que de nada servem, ou com razões com que ele nada aproveita?

4 Na verdade tu destróis a reverência, e impedes a meditação diante de Deus.

5 Pois a tua iniqüidade ensina a tua boca, e escolhes a língua dos astutos.

6 A tua própria boca te condena, e não eu; e os teus lábios testificam contra ti.

7 És tu o primeiro homem que nasceu? Ou foste dado à luz antes dos outeiros?

8 Ou ouviste o secreto conselho de Deus? E a ti só reservas a sabedoria?

9 Que sabes tu, que nós não saibamos; que entendes, que não haja em nós?

10 Conosco estão os encanecidos e idosos, mais idosos do que teu pai.

11 Porventura fazes pouco caso das consolações de Deus, ou da palavra que te trata benignamente?

12 Por que te arrebata o teu coração, e por que flamejam os teus olhos,

13 de modo que voltas contra Deus o teu espírito, e deixas sair tais palavras da tua boca?

14 Que é o homem, para que seja puro? E o que nasce da mulher, para que fique justo?

15 Eis que Deus não confia nos seus santos, e nem o céu é puro aos seus olhos;

16 quanto menos o homem abominável e corrupto, que bebe a iniqüidade como a água?

17 Escuta-me e to mostrarei; contar-te-ei o que tenho visto

18 {o que os sábios têm anunciado e seus pais não o ocultaram;

19 aos quais somente era dada a terra, não havendo estranho algum passado por entre eles};

20 Todos os dias passa o ímpio em angústia, sim, todos os anos que estão reservados para o opressor.

21 O sonido de terrores está nos seus ouvidos; na prosperidade lhe sobrevém o assolador.

22 Ele não crê que tornará das trevas, mas que o espera a espada.

23 Anda vagueando em busca de pão, dizendo: Onde está? Bem sabe que o dia das trevas lhe está perto, à mão.

24 Amedrontam-no a angústia e a tribulação; prevalecem contra ele, como um rei preparado para a peleja.

25 Porque estendeu a sua mão contra Deus, e contra o Todo-Poderoso se porta com soberba;

26 arremete contra ele com dura cerviz, e com as saliências do seu escudo;

27 porquanto cobriu o seu rosto com a sua gordura, e criou carne gorda nas ilhargas;

28 e habitou em cidades assoladas, em casas em que ninguém deveria morar, que estavam a ponto de tornar-se em montões de ruínas;

29 não se enriquecerá, nem subsistirá a sua fazenda, nem se estenderão pela terra as suas possessões.

30 Não escapará das trevas; a chama do fogo secará os seus ramos, e ao sopro da boca de Deus desaparecerá.

31 Não confie na vaidade, enganando-se a si mesmo; pois a vaidade será a sua recompensa.

32 Antes do seu dia se cumprirá, e o seu ramo não reverdecerá.

33 Sacudirá as suas uvas verdes, como a vide, e deixará cair a sua flor como a oliveira.

34 Pois a assembléia dos ímpios é estéril, e o fogo consumirá as tendas do suborno.

35 Concebem a malícia, e dão à luz a iniqüidade, e o seu coração prepara enganos.