1 Job jatkoi puhettaan:
2 -- Niin totta kuin Jumala, Kaikkivaltias, elää, hän, joka on kohdellut minua väärin ja katkeroittanut elämäni:
3 niin kauan kuin henkeni on tallella, niin kauan kuin sieraimissani liikkuu Jumalan henkäys,
4 minun suuni ei totisesti puhu vääryyttä eivätkä huuleni kuiskaile petosta!
5 Ei! Ikinä en myönnä, että te olisitte oikeassa! Puolustan syyttömyyttäni vaikka kuolemaan saakka.
6 Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi. Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt.
7 Käyköön vihollisilleni niin kuin käy pahantekijöille, käyköön vastustajilleni niin kuin käy rikollisille!
8 Mitä toivoa on Jumalasta luopuneella, kun hänen elämänsä päättyy, kun Jumala ottaa hänen elämänsä pois?
9 Ei Jumala kuule hänen huutoaan, kun hän on ahdingossa.
10 Ei hän voi riemuita Kaikkivaltiaasta, ei vapaasti kääntyä Jumalan puoleen!
11 Minä kerron teille, miten mahtava on Jumalan voima, kerron, miten Kaikkivaltias toimii.
12 Olettehan kyllä jo kaiken nähneet. Miksi siis puhutte joutavia?
13 Tällainen on Jumalasta luopuneen osa, tällaisen palkan Kaikkivaltias maksaa armottomalle miehelle:
14 Olipa hänellä lapsia miten paljon tahansa, heidän kohtalokseen tulee miekka, hänen lapsenlapsensa näkevät nälkää.
15 Eloon jääneet surmaa rutto, lesket eivät saa viettää valittajaisia.
16 Jumalattomalla on hopeaa kuin maan tomua ja vaatteita kuin meren mutaa --
17 hän hankkii ne itselleen, mutta vanhurskas ne pukee ylleen, ja hopean jakavat viattomat keskenään.
18 Talo, jonka hän rakentaa, on hatara, kuin seitti tai kuin vartijan maja pellolla.
19 Rikkaana miehenä hän menee nukkumaan -- kun hän avaa silmänsä, kaikki on mennyttä.
20 Kauhu tavoittaa hänet kuin tulva-aalto, myrskynpyörre tempaa hänet mukaansa yöllä.
21 Itätuuli riuhtaisee hänet ilmaan, vie hänet pois, sinkoaa hänet oudolle seudulle.
22 Säälimättä se riepottelee häntä, turhaan hän pyrkii pakoon.
23 Pilkaten se paukuttaa hänelle käsiään ja viheltää viedessään hänet pois.
1 E prosseguindo Jó em seu discurso, disse:
2 Vive Deus, que me tirou o direito, e o Todo-Poderoso, que me amargurou a alma;
3 enquanto em mim houver alento, e o sopro de Deus no meu nariz,
4 não falarão os meus lábios iniqüidade, nem a minha língua pronunciará engano.
5 Longe de mim que eu vos dê razão; até que eu morra, nunca apartarei de mim a minha integridade.
6 À minha justiça me apegarei e não a largarei; o meu coração não reprova dia algum da minha vida.
7 Seja como o ímpio o meu inimigo, e como o perverso aquele que se levantar contra mim.
8 Pois qual é a esperança do ímpio, quando Deus o cortar, quando Deus lhe arrebatar a alma?
9 Acaso Deus lhe ouvirá o clamor, sobrevindo-lhe a tribulação?
10 Deleitar-se-á no Todo-Poderoso, ou invocará a Deus em todo o tempo?
11 Ensinar-vos-ei acerca do poder de Deus, e não vos encobrirei o que está com o Todo-Poderoso.
12 Eis que todos vós já vistes isso; por que, pois, vos entregais completamente à vaidade?
13 Esta é da parte de Deus a porção do ímpio, e a herança que os opressores recebem do Todo-Poderoso:
14 Se os seus filhos se multiplicarem, será para a espada; e a sua prole não se fartará de pão.
15 Os que ficarem dele, pela peste serão sepultados, e as suas viúvas não chorarão.
16 Embora amontoe prata como pó, e acumule vestes como barro,
17 ele as pode acumular, mas o justo as vestirá, e o inocente repartirá a prata.
18 A casa que ele edifica é como a teia da aranha, e como a cabana que o guarda faz.
19 Rico se deita, mas não o fará mais; abre os seus olhos, e já se foi a sua riqueza.
20 Pavores o alcançam como um dilúvio; de noite o arrebata a tempestade.
21 O vento oriental leva-o, e ele se vai; sim, varre-o com ímpeto do seu lugar:
22 Pois atira contra ele, e não o poupa, e ele foge precipitadamente do seu poder.
23 Bate palmas contra ele, e assobia contra ele do seu lugar.