1 Nyt Job sanoi:

2 -- Totta kai minä tuon tiedän! Ei ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan.

3 Se, joka ryhtyisi käymään hänen kanssaan oikeutta, ei pystyisi vastaamaan hänen kysymyksiinsä, ei yhteen tuhannesta.

4 Hänen on viisaus, hänen on voima ja mahti. Kuka voisi uhmata häntä joutumatta tuhoon?

5 Hän siirtää vuoria kuin huomaamatta, hän kääntää ne nurin, kun hän vihastuu.

6 Hän koskettaa maata, ja se järähtää paikoiltaan, sen peruspylväät horjuvat.

7 Hän käskee, ja aurinko pimenee. Hän sulkee sinetillään tähtien valon.

8 Yksin on hän levittänyt yllemme taivaan, hän kulkee meren hyökyjen yli.

9 Leijonan tähdistön hän on tehnyt, Orionin ja Seulaset ja eteläisten tähtien tarhat.

10 Suuria tekoja hän tekee, tutkimattomia, ihmeitä, joilla ei ole määrää, ei rajaa.

11 Hän kulkee läheltä, enkä minä häntä näe, hän kiitää ohitseni, enkä minä häntä huomaa.

13 Mikään voima ei käännä pois Jumalan vihaa, hänen alleen lyyhistyvät Rahabin joukot.

14 Kuinka minä voisin käydä kiistaan Jumalan kanssa, kuinka voisin löytää sanat häntä vastaan?

15 Vaikka olisin kuinka oikeassa, en pystyisi hänelle vastaamaan. Voin vain rukoilla armoa häneltä, joka minut tuomitsee.

16 Vaikka hän ottaisi vastaan minun haasteeni, en usko, että hän suostuisi minua kuulemaan --

17 hän, joka myrskyllään iskee minut maahan ja aina vain lisää minun haavojeni määrää ilman mitään syytä.

18 Edes hengenvedon ajaksi hän ei anna minulle rauhaa, ei, hän lisäämistään lisää kärsimystäni.

20 Vaikka minä olen oikeassa, oma suuni joutuu tuomitsemaan minut. Vaikka olen syytön, hän tuomitsee minut väärintekijäksi.

21 Syytön olen. Mutta mitäpä minun elämästäni! Minä inhoan sitä.

23 Kun tuhon ruoska iskee ihmisiin, hän ei välitä viattomien kärsimyksistä.

24 Kun maa on annettu kelvottomien käsiin, hän peittää tuomarien silmät. Ellei se ole hän -- kuka sitten?

25 Minun päiväni rientävät nopeammin kuin juoksija, ne häipyvät luotani, onnea ne eivät saaneet nähdä,

26 kuin kaislaveneet ne liukuvat toinen toisensa perään pois, ne kiitävät kuin saaliin kimppuun syöksyvä kotka.

28 niin kohta iskee minuun uusi kauhu, sillä minä tiedän, että sinä et minua syyttömäksi julista.

29 Kun minut joka tapauksessa tuomitaan syylliseksi, miksi harata vastaan?

30 Vaikka minä kylpisin lumessa ja pesisin käteni lipeällä,

31 kuitenkin sinä ryvettäisit minut likakuopassa, niin että minua inhoaisivat omat vaatteenikin.

32 Hän ei ole ihminen, niin kuin minä olen. En minä voi käydä hänen kanssaan oikeutta, en puolustautua häntä vastaan.

33 Ei kukaan voi olla tuomarina meidän välillämme, asettaa kättään meidän molempien päälle.

34 Voi, jospa Jumala kääntäisi ruoskansa minusta pois, ettei minun enää tarvitsisi säikkyä häntä!

35 Silloin voisin puhua hänelle suoraan, pelkäämättä! Nyt en voi. Olen itseni kanssa yksin.

1 Então Jó respondeu, dizendo:

2 Na verdade sei que assim é; mas como pode o homem ser justo para com Deus?

3 Se alguém quisesse contender com ele, não lhe poderia responder uma vez em mil.

4 Ele é sábio de coração e poderoso em forças; quem se endureceu contra ele, e ficou seguro?

5 Ele é o que remove os montes, sem que o saibam, e os transtorna no seu furor;

6 o que sacode a terra do seu lugar, de modo que as suas colunas estremecem;

7 o que dá ordens ao sol, e ele não nasce; o que sela as estrelas;

8 o que sozinho estende os céus, e anda sobre as ondas do mar;

9 o que fez a ursa, o Oriom, e as Plêiades, e as recâmaras do sul;

10 o que faz coisas grandes e insondáveis, e maravilhas que não se podem contar.

11 Eis que ele passa junto a mim, e, não o vejo; sim, vai passando adiante, mas não o percebo.

12 Eis que arrebata a presa; quem o pode impedir? Quem lhe dirá: Que é o que fazes?

13 Deus não retirará a sua ira; debaixo dele se curvaram os aliados de Raabe;

14 quanto menos lhe poderei eu responder ou escolher as minhas palavras para discutir com ele?

15 Embora, eu seja justo, não lhe posso responder; tenho de pedir misericórdia ao meu juiz.

16 Ainda que eu chamasse, e ele me respondesse, não poderia crer que ele estivesse escutando a minha voz.

17 Pois ele me quebranta com uma tempestade, e multiplica as minhas chagas sem causa.

18 Não me permite respirar, antes me farta de amarguras.

19 Se fosse uma prova de força, eis-me aqui, diria ele; e se fosse questão de juízo, quem o citaria para comparecer?

20 Ainda que eu fosse justo, a minha própria boca me condenaria; ainda que eu fosse perfeito, então ela me declararia perverso:

21 Eu sou inocente; não estimo a mim mesmo; desprezo a minha vida.

22 Tudo é o mesmo, portanto digo: Ele destrói o reto e o ímpio.

23 Quando o açoite mata de repente, ele zomba da calamidade dos inocentes.

24 A terra está entregue nas mãos do ímpio. Ele cobre o rosto dos juízes; se não é ele, quem é, logo?

25 Ora, os meus dias são mais velozes do que um correio; fogem, e não vêem o bem.

26 Eles passam como balsas de junco, como águia que se lança sobre a presa.

27 Se eu disser: Eu me esquecerei da minha queixa, mudarei o meu aspecto, e tomarei alento;

28 então tenho pavor de todas as minhas dores; porque bem sei que não me terás por inocente.

29 Eu serei condenado; por que, pois, trabalharei em vão?

30 Se eu me lavar com água de neve, e limpar as minhas mãos com sabão,

31 mesmo assim me submergirás no fosso, e as minhas próprias vestes me abominarão.

32 Porque ele não é homem, como eu, para eu lhe responder, para nos encontrarmos em juízo.

33 Não há entre nós árbitro para pôr a mão sobre nós ambos.

34 Tire ele a sua vara de cima de mim, e não me amedronte o seu terror;

35 então falarei, e não o temerei; pois eu não sou assim em mim mesmo.