1 Nyt naamalainen Sofar alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:
2 -- Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni.
3 Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.
4 Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:
5 jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi.
6 Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka, vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä,
8 Kuin uni hän lentää pois, katoaa, kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin.
9 Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe, hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne.
10 Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä, hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä.
11 Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa, vaipuu hänen kanssaan maan tomuun.
12 Paha maistuu niin makealle hänen suussaan, että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään,
13 nautiskelee, ei malta luopua siitä vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten.
14 Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan, se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky.
15 Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos, Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan.
16 Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa.
17 Ei hän enää näe solisevia puroja, ei kerman ja hunajan virtoja.
18 Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä, ei saa niistä nauttia, omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita,
19 koska hän murskasi köyhät, jätti heidät oman onnensa varaan, otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut.
20 Koskaan hän ei saanut kyllikseen, mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta.
21 Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä.
22 Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea, juuri silloin ahdinko hänet yllättää ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen.
23 Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen.
24 Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita, pronssinuoli hänet surmaa:
25 se tulee selästä ulos hänen sappinesteestään kiiltävänä, ja kauhu valtaa hänet.
26 Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa. Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet. Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta!
27 Taivas paljastaa hänen syntinsä, maa nousee häntä vastaan.
28 Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä.
29 Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.
1 Então respondeu Zofar, o naamatita, e disse:
2 Visto que os meus pensamentos me fazem responder, eu me apresso.
3 Eu ouvi a repreensão, que me envergonha, mas o espírito do meu entendimento responderá por mim.
4 Porventura não sabes tu que desde a antiguidade, desde que o homem foi posto sobre a terra,
5 O júbilo dos ímpios é breve, e a alegria dos hipócritas momentânea?
6 Ainda que a sua altivez suba até ao céu, e a sua cabeça chegue até às nuvens.
7 Contudo, como o seu próprio esterco, perecerá para sempre; e os que o viam dirão: Onde está?
8 Como um sonho voará, e não será achado, e será afugentado como uma visão da noite.
9 O olho, que já o viu, jamais o verá, nem o seu lugar o verá mais.
10 Os seus filhos procurarão agradar aos pobres, e as suas mãos restituirão os seus bens.
11 Os seus ossos estão cheios do vigor da sua mocidade, mas este se deitará com ele no pó.
12 Ainda que o mal lhe seja doce na boca, e ele o esconda debaixo da sua língua,
13 E o guarde, e não o deixe, antes o retenha no seu paladar,
14 Contudo a sua comida se mudará nas suas entranhas; fel de áspides será interiormente.
15 Engoliu riquezas, porém vomitá-las-á; do seu ventre Deus as lançará.
16 Veneno de áspides sorverá; língua de víbora o matará.
17 Não verá as correntes, os rios e os ribeiros de mel e manteiga.
18 Restituirá o seu trabalho, e não o engolirá; conforme ao poder de sua mudança, e não saltará de gozo.
19 Porquanto oprimiu e desamparou os pobres, e roubou a casa que não edificou.
20 Porquanto não sentiu sossego no seu ventre; nada salvará das coisas por ele desejadas.
21 Nada lhe sobejará do que coma; por isso as suas riquezas não durarão.
22 Sendo plena a sua abastança, estará angustiado; toda a força da miséria virá sobre ele.
23 Mesmo estando ele a encher a sua barriga, Deus mandará sobre ele o ardor da sua ira, e a fará chover sobre ele quando for comer.
24 Ainda que fuja das armas de ferro, o arco de bronze o atravessará.
25 Desembainhará a espada que sairá do seu corpo, e resplandecendo virá do seu fel; e haverá sobre ele assombros.
26 Toda a escuridão se ocultará nos seus esconderijos; um fogo não assoprado o consumirá, irá mal com o que ficar na sua tenda.
27 Os céus manifestarão a sua iniquidade; e a terra se levantará contra ele.
28 As riquezas de sua casa serão transportadas; no dia da sua ira todas se derramarão.
29 Esta, da parte de Deus, é a porção do homem ímpio; esta é a herança que Deus lhe decretou.