1 Nyt Job sanoi:
2 -- Enpä kuule näitä puheita ensimmäistä kertaa! Parhaatkin lohduttajat -- tehän vain lisäätte tuskaa.
3 Joko lopetit, vai vieläkö piekset tuulta? Mikä panee sinut aina sanomaan vastaan?
4 Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne.
5 Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.
6 Jos minä puhun, ei tuska hellitä. Jos pysyn vaiti, se ei minua jätä.
7 Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin. Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin.
8 Sinä tartuit minuun tiukasti: minun sairauteni nousi syyttämään, se todistaa minua vastaan.
9 Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua, se kiristelee minulle hampaitaan. Viholliseni lävistävät minut katseensa terällä.
10 Suu ammollaan he tuijottavat minua, pilkkaavat, lyövät poskelle, yhtenä joukkona he käyvät minun kimppuuni.
11 Jumala jätti minut raakalaisten armoille, hän työnsi minut roistojen saaliiksi.
12 Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi.
13 Hänen nuolensa osuivat joka puolelle ruumistani, säälimättä hän lävisti munuaiseni ja vuodatti sappeni maahan.
14 Hän löi minuun haavan toisensa jälkeen, hän syöksyi kimppuuni kuin soturi.
15 Karkeasta kankaasta tein suruvaatteen, puin sen paljaalle iholleni. Olen painanut kasvoni maahan.
16 Kyynelet polttavat poskiani, kuoleman varjo pimentää silmäni,
17 vaikka käsiäni ei tahraa väkivalta ja vaikka rukoukseni on vilpitön.
18 Älä peitä minun vertani, maa! Älä tukahduta sen kostonhuutoa.
19 Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa.
20 Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen.
21 Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken.
22 Vähät vuoteni ovat jo kuluneet. Aivan pian minä lähden tielle, jolta ei ole paluuta.
1 And Job made answer and said,
2 Such things have frequently come to my ears: you are comforters who only give trouble.
3 May words which are like the wind be stopped? or what is troubling you to make answer to them?
4 It would not be hard for me to say such things if your souls were in my soul's place; joining words together against you, and shaking my head at you:
5 I might give you strength with my mouth, and not keep back the comfort of my lips.
6 If I say what is in my mind, my pain becomes no less: and if I keep quiet, how much of it goes from me?
7 But now he has overcome me with weariness and fear, and I am in the grip of all my trouble.
8 It has come up as a witness against me, and the wasting of my flesh makes answer to my face.
9 I am broken by his wrath, and his hate has gone after me; he has made his teeth sharp against me: my haters are looking on me with cruel eyes;
10 Their mouths are open wide against me; the blows of his bitter words are falling on my face; all of them come together in a mass against me.
11 God gives me over to the power of sinners, sending me violently into the hands of evil-doers.
12 I was in comfort, but I have been broken up by his hands; he has taken me by the neck, shaking me to bits; he has put me up as a mark for his arrows.
13 His bowmen come round about me; their arrows go through my body without mercy; my life is drained out on the earth.
14 I am broken with wound after wound; he comes rushing on me like a man of war.
15 I have made haircloth the clothing of my skin, and my horn is rolled in the dust.
16 My face is red with weeping, and my eyes are becoming dark;
17 Though my hands have done no violent acts, and my prayer is clean.
18 O earth, let not my blood be covered, and let my cry have no resting-place!
19 Even now my witness is in heaven, and the supporter of my cause is on high.
20 My friends make sport of me; to God my eyes are weeping,
21 So that he may give decision for a man in his cause with God, and between a son of man and his neighbour.
22 For in a short time I will take the journey from which I will not come back.