1 Kun Herra oli pelastanut Daavidin kaikkien hänen vihollistensa ja Saulin käsistä, Daavid lauloi Herralle tämän laulun:

2 -- Herra, sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.

3 Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, pelastukseni sarvi, olet vuori ja turvapaikka. Sinä olet pelastajani, sinä autat minut turvaan vainoojilta.

4 Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.

5 Kuoleman aallokko saartoi jo minut, turmion pyörteet minua kauhistivat,

6 tuonelan paulat vangitsivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.

7 Silloin huusin hädässäni Herraa, minä kutsuin apuun Jumalaani. Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni.

8 Maa tärisi ja järkkyi, taivaan pilarit vavahtelivat, hänen vihansa sai ne horjumaan.

9 Hänen sieraimistaan nousi savu ja kaikennielevä liekki hänen suustaan, se suitsusi hiilten hehkua.

10 Hän kallisti taivaan ja laskeutui alas pimeä pilvi jalkojensa alla,

11 hän lensi kerubi ratsunaan ja kiiti tuulen siivin.

12 Hän teki majakseen pimeyden, sateiden lähteen, raskaat pilvet.

13 Hänen loistonsa sytytti liekkiin hehkuvat hiilet.

14 Herra jylisi taivaasta, Korkein antoi äänensä kaikua,

15 hän ampui nuoliaan ja hajotti viholliset, hän sinkosi salamansa ja sai heidät kauhun valtaan.

16 Merten lähteet paljastuivat ja maanpiirin perustukset tulivat näkyviin, kun Herra nuhteli merta, kun hänen raivonsa myrsky puhalsi sen yli.

17 Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä.

18 Hän vapautti minut vihollisteni väkevistä käsistä, vihamiehistäni, jotka olivat minua vahvemmat.

19 He kävivät kimppuuni onnettomuuteni hetkellä, mutta tuekseni tuli Herra.

20 Hän avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen, sillä hän oli mieltynyt minuun.

21 Herra palkitsi minut, koska rakastan oikeutta, sain häneltä palkan, koska tekoni ovat puhtaat.

22 Minä olen kulkenut Herran teitä enkä ole luopunut Jumalasta.

23 Hänen käskynsä ovat alati mielessäni, minä noudatan aina hänen lakejaan.

24 Olen ollut vilpitön hänen edessään ja varonut lankeamasta syntiin.

25 Herra palkitsi minut, koska rakastan oikeutta, koska olen puhdas hänen edessään.

26 Herra, sinä olet uskollinen uskolliselle, vilpitöntä kohtaan olet vilpitön,

27 puhtaat ovat tekosi puhdasta kohtaan, mutta kieron sinä johdat harhaan.

28 Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen sinä painat maahan.

29 Sinä, Herra, olet lamppuni. Sinä tuot pimeyteeni valon.

30 Sinun avullasi ryntään yli vallien, Jumalani avulla hyppään muurien yli.

31 Jumalan ohjeet ovat täydelliset, Herran sana on kirkas ja puhdas. Kuin kilpi hän suojaa niitä, jotka hakevat hänestä turvaa.

32 Kuka on Jumala, jollei Herra, kuka turvamme, jollei Jumalamme?

33 Jumala on luja linnani. Hän tekee tieni suoraksi,

34 hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille.

35 Hän opettaa käteni sotimaan, käsivarteni jännittämään jousta.

36 Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun apusi vahvistaa minut,

37 sinä teet varmoiksi askeleeni, polveni eivät horju.

38 Minä ahdistan vihollisiani ja tuhoan heidät, palaan vasta kun heitä ei enää ole,

39 minä lyön heidät, eivätkä he enää nouse. He sortuvat jalkojeni alle.

40 Sinulta saan voiman taisteluun, vastustajani sinä kaadat jalkojeni alle.

41 Sinä ajat viholliseni pakoon, ja minä teen heistä lopun.

42 He huutavat, mutta kukaan ei heitä auta, he kutsuvat Herraa, mutta hän ei vastaa heille.

43 Minä murskaan heidät maan tomuun, poljen ja tallaan heitä kuin katujen lokaa.

44 Sinä pelastit minut, kun kansani kapinoi, asetit minut hallitsemaan myös vieraita maita. Kansat, joita en tuntenut, ovat nyt valtani alla.

45 Muukalaiset liehittelevät minua, he tottelevat jo ennen kuin käsken,

46 heidän voimansa on hervonnut, vavisten he tulevat ulos linnoistaan.

47 Herra elää! Kiitetty olkoon puolustajani, ylistetty Jumala, minun turvakallioni!

48 Jumala kostaa puolestani ja alistaa kansat valtani alle,

49 hän pelastaa minut vihollisteni käsistä ja antaa voiton vihamiehistäni, vainoojista hän minut päästää.

50 Siksi kiitän sinua, Herra, kansojen keskellä, laulan kiitosta sinun nimellesi.

51 Sinä teet voittoisaksi kansasi kuninkaan, sinä olet uskollinen sille jonka olet voidellut, Daavidille ja hänen suvulleen, nyt ja aina.

1 David kvad denne sang for Herren den dag da Herren hadde utfridd ham av alle hans fienders hånd og av Sauls hånd.

2 Og han sa: Herren er min klippe og min festning og min redder,

3 min klippefaste Gud, som jeg setter min lit til, mitt skjold og min frelses horn, min borg og min tilflukt, min frelser; fra vold frelser du mig.

4 Jeg påkaller den Høilovede, Herren, og blir frelst fra mine fiender.

5 Dødens bølger omspente mig, fordervelsens strømmer forferdet mig.

6 Dødsrikets rep omgav mig, dødens snarer overfalt mig.

7 I min trengsel påkalte jeg Herren, og jeg ropte til min Gud; han hørte fra sitt tempel min røst, og mitt skrik kom for hans ører.

8 Da rystet og bevet jorden, himmelens grunnvoller skalv, og de rystet; for hans vrede var optendt.

9 Det steg røk op av hans nese, og fortærende ild fra hans munn; glør brente ut av ham.

10 Og han bøide himmelen og steg ned, og det var mørke under hans føtter.

11 Og han fór på kjeruber og fløi, og han lot sig se på vindens vinger.

12 Og han gjorde mørke til skjul rundt omkring sig, vannmasser, tykke skyer.

13 Frem av glansen foran ham brente gloende kull.

14 Herren tordnet fra himmelen, den Høieste lot sin røst høre.

15 Og han utsendte piler og spredte dem* omkring - lyn og forvirret dem. / {* fiendene.}

16 Da kom havets strømmer til syne; jordens grunnvoller blev avdekket ved Herrens trusel, for hans neses åndepust.

17 Han rakte sin hånd ut fra det høie, han grep mig; han drog mig op av store vann.

18 Han fridde mig ut fra min sterke fiende, fra mine avindsmenn; for de var mig for mektige.

19 De overfalt mig på min motgangs dag; men Herren blev min støtte.

20 Og han førte mig ut i fritt rum; han frelste mig, for han hadde behag i mig.

21 Herren gjengjeldte mig efter min rettferdighet, han betalte mig efter mine henders renhet.

22 For jeg tok vare på Herrens veier og vek ikke i ondskap fra min Gud;

23 for alle hans lover hadde jeg for øie, og fra hans bud vek jeg ikke,

24 og jeg var ulastelig for ham og voktet mig vel for min synd.

25 Og Herren gjengjeldte mig efter min rettferdighet, efter min renhet for hans øine.

26 Mot den fromme viser du dig from, mot den rettvise stridsmann viser du dig rettvis,

27 mot den rene viser du dig ren, mot den forvendte viser du dig vrang*. / {* d.e. gjør du tvert imot hans ønske og forventning.}

28 Elendige folk frelser du, men dine øine er mot de overmodige; dem fornedrer du.

29 For du er mitt lys, Herre, og Herren opklarer mitt mørke.

30 For ved dig stormer jeg løs på fiendeskarer, ved min Gud springer jeg over murer.

31 Gud, hans vei er fullkommen; Herrens ord er rent, han er et skjold for alle dem som setter sin lit til ham.

32 For hvem er Gud foruten Herren, og hvem er en klippe foruten vår Gud?

33 Gud, han er mitt sterke vern og leder den ulastelige på hans vei.

34 Han gir ham føtter likesom hindene og stiller mig på mine høider.

35 Han oplærer mine hender til krig, så mine armer spenner kobberbuen.

36 Og du gir mig din frelse til skjold, og din mildhet gjør mig stor.

37 Du gjør rummet vidt for mine skritt under mig, og mine ankler vakler ikke.

38 Jeg vil forfølge mine fiender og ødelegge dem, og jeg vender ikke tilbake før jeg har gjort ende på dem.

39 Jeg gjør ende på dem og knuser dem, så de ikke kan reise sig; de faller under mine føtter.

40 Og du omgjorder mig med kraft til krig, du bøier mine motstandere under mig.

41 Og mine fiender lar du vende mig ryggen, mine avindsmenn utrydder jeg.

42 De ser sig om, men der er ingen frelser - efter Herren, men han svarer dem ikke.

43 Og jeg knuser dem som jordens støv; jeg sønderknuser dem, tramper dem ned som søle på gatene.

44 Og du redder mig fra mitt folks kamper, du bevarer mig til å være hode for hedninger; folkeferd som jeg ikke kjenner, tjener mig.

45 Fremmede kryper for mig; bare de hører om mig, blir de mig lydige.

46 Fremmede visner bort og går bevende ut av sine borger.

47 Herren lever, og priset er min klippe, og ophøiet er min frelses klippefaste Gud,

48 den Gud som gir mig hevn og legger folkeferd under mig,

49 og som fører mig ut fra mine fiender; over mine motstandere ophøier du mig, fra voldsmannen redder du mig.

50 Derfor vil jeg prise dig, Herre, blandt hedningene og lovsynge ditt navn.

51 Han gjør frelsen stor for sin konge, og han gjør miskunnhet mot sin salvede, mot David og mot hans ætt til evig tid.