1 Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tätä laulua: -- Meillä on lujasti varustettu kaupunki, meidän turvaksemme hän on rakentanut muurit ja vallit.

2 Avatkaa portit, että vanhurskas kansa saa astua sisään, kansa, jonka uskollisuus ei horju.

3 Sille, jonka mieli on luja ja vakaa, sinä turvaat rauhan, kun hän turvautuu sinuun.

4 Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio.

5 Tietäkää: Herra on syössyt alas korkealla asuvat ja heidän ylhäisen kaupunkinsa, hän raastoi sen alas, raastoi alas maan tomuun.

6 Jalat sitä tallaavat, köyhien jalat, maan vähäisten askelet. ylösnousemus

7 Oikeamielisten polku on suora, sinä tasoitat vanhurskaan tiet.

8 Sinun tahtosi tielle, Herra, me ikävöimme, me kaipaamme sinua, me toistamme nimeäsi.

9 Sinua minun sieluni yöllä janoaa, sinua minun henkeni etsii. Kun sinä panet tuomiosi täytäntöön maan päällä, maanpiirin asukkaat oppivat tuntemaan vanhurskauden.

10 Mutta jumalaton, vaikka hänet armahdettaisiin, ei opi elämään vanhurskaan tavoin. Hän vääristää oikeuden, ei hän näe Herran valtasuuruutta.

11 Sinun kätesi on korkealla, Herra. Sinun vihollisesi eivät sitä näe. Mutta vielä he näkevät, miten sinä kiivastut kansasi puolesta. Mikä häpeä heille! Tuli heidät syököön, nuo sinun vihamiehesi.

12 Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.

13 Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet toiset herrat, et sinä. Nyt vain sinun nimesi on huulillamme.

14 He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta, sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja tuhonnut heidät ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.

15 Suureksi olet tehnyt kansasi, Herra, olet lisännyt sen määrää, olet osoittanut suuruutesi ja työntänyt kauas kaikki maan rajat.

16 Kun jouduimme ahdinkoon, me etsimme sinua, Herra, sinun kurituksesi sai meidät suremaan ja huokailemaan.

17 Niin kuin raskaana oleva nainen, jonka aika on tullut, vääntelehtii ja huutaa kipuaan, niin olimme edessäsi, Herra.

18 Me olimme raskaana, me vääntelehdimme, mutta niin kuin tuulta oli se mitä synnytimme. Mitään apua emme pystyneet tuomaan, ketään emme synnyttäneet asumaan maata.

19 Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.

20 Ja nyt, kansani, mene huoneisiisi, sisälle, sulje ovet jäljessäsi. Pysy piilossa lyhyt hetki, kunnes raivo on ohi.

21 Sillä itse Herra lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita.

1 På den dag skal denne sang synges i Juda land: En sterk by har vi, frelse setter han til mur og vern.

2 Lat op portene, så et rettferdig folk kan gå inn, et folk som holder fast ved sin troskap.

3 Den som har et grunnfestet sinn, ham lar du alltid ha fred, for til dig setter han sin lit.

4 Sett eders lit til Herren til alle tider! For i Herren, Israels Gud, har vi en evig klippe.

5 For han har nedbøiet dem som bodde i det høie, den kneisende stad; han støtte den ned, ja støtte den ned til jorden, slo den ned i støvet.

6 Den blev trådt under føtter, under de elendiges føtter, de ringes steg.

7 Den rettferdiges sti er jevn; du jevner den rettferdiges vei.

8 På dine dommers vei, Herre, ventet vi dig også; til ditt navn og ditt minne stod vår sjels attrå.

9 Med min sjel lengtes jeg efter dig om natten, og med min ånd søkte jeg dig. For så snart dine dommer rammer jorden, lærer jordboerne rettferdighet.

10 Dersom den ugudelige får nåde, så lærer han ikke rettferdighet; i rettvishets land gjør han urett, og han ser ikke Herrens høihet.

11 Herre! Høit opløftet var din hånd, men de så det ikke; de fikk se din nidkjærhet for folket og blev til skamme; ja, ild fortærte dine fiender.

12 Herre! Du skal hjelpe oss til fred; for alt det vi har gjort, har du utrettet for oss.

13 Herre vår Gud! Andre herrer enn du har hersket over oss; ved dig alene priser vi ditt navn.

14 Døde blir ikke levende, dødninger står ikke op*; derfor hjemsøker og ødelegger du dem og gjør hvert minne om dem til intet. / {* nemlig til dette liv. 5MO 32, 26. JBS 18, 17. SLM 9, 7; 88, 11 fg. OSP 10, 7.}

15 Du øker folket, Herre! Du øker folket og viser din herlighet; du flytter alle landets grenser langt ut.

16 Herre! I nøden søkte de dig; de opsendte stille bønner da din tukt kom over dem.

17 Likesom en fruktsommelig kvinne vrir sig og skriker i sine veer når hun skal føde, således gikk det oss for din vredes skyld, Herre!

18 Vi var fruktsommelige, vi vred oss; men da vi fødte, var det bare vind; frelse gav vi ikke landet, og ingen blev født til å bo på jorden.

19 Dine døde skal bli levende, mine lik skal opstå; våkn op og juble, I som bor i støvet! For dugg over grønne urter er din dugg, og jorden gir dødninger tilbake til livet.

20 Gå, mitt folk, gå inn i dine kammer og lukk dørene efter dig! Skjul dig et lite øieblikk, inntil vreden går over!

21 For se, Herren går ut fra sitt sted for å hjemsøke jordboerne for deres misgjerning, og jorden skal la det blod som er utøst på den, komme for dagen og ikke mere dekke sine drepte.