1 Halleluja! Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.

2 Kuka voi sanoiksi pukea Herran voimateot, kuka voi häntä kyllin ylistää?

3 Onnellisia ne, jotka elävät vanhurskaasti, jotka aina tekevät niin kuin oikein on.

4 Herra, sinä olet armollinen kansallesi -- muistathan myös minua! Auta minua, ota minut huomaasi,

5 että saisin kokea valittujesi onnen, että saisin iloita, kun sinun kansasi iloitsee, ja ylistää osaani sinun omiesi kanssa.

6 Me olemme tehneet syntiä, niin kuin isämmekin, pahoin me olemme tehneet, eläneet jumalattomasti.

7 Kun isämme olivat Egyptissä, he eivät ymmärtäneet sinun tunnustekojasi. Vaikka monin tavoin osoitit uskollisuutesi, he eivät sitä mieleensä painaneet. Kaislamerellä he kapinoivat sinua vastaan.

8 Mutta Herra pelasti heidät, nimensä kunnian tähden, hän osoitti voimansa ja suuruutensa.

9 Hän käski Kaislamerta, ja se kuivui, ja hän kuljetti heidät syvyyksien halki, merenpohjaa pitkin kuin aavikkotietä.

10 Hän pelasti heidät vainoojien käsistä, vapautti heidät vihollisen vallasta.

11 Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ainoakaan ei jäänyt henkiin.

12 Silloin isämme uskoivat hänen sanansa ja lauloivat hänelle kiitosta.

13 Mutta kohta he taas unohtivat hänen tekonsa, eivät odottaneet hänen neuvojaan.

14 Autiomaassa he kävivät ahnaiksi ja koettelivat Jumalaa.

15 Hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta istutti heihin hivuttavan taudin.

16 Leirissä kansa alkoi kadehtia Moosesta ja Aaronia, Jumalan pyhää.

17 Silloin maa aukeni ja nieli Datanin, hautasi alleen Abiramin joukon.

18 Tuli leimahti leirin keskellä, liekki poltti jumalattomat.

19 Horebin juurella he valoivat sonnin ja kumarsivat tekemäänsä patsasta.

20 He vaihtoivat Herran, Kunniansa, ruohoa syövän naudan kuvaan.

21 He unohtivat Jumalan, pelastajansa, hänet, joka teki suuria Egyptissä,

22 Haamin maassa ihmeellisiä töitä, pelottavia tekoja Kaislamerellä.

23 Vihassaan Herra aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, astui hänen eteensä ja suojeli heitä, taivutti hänet säästämään kansan.

24 He väheksyivät ihanaa maata, he eivät uskoneet Herran sanaa

25 vaan nurisivat teltoissaan eivätkä tahtoneet totella Herraa.

26 Silloin Herra kohotti kätensä tuhotakseen heidät autiomaassa

27 ja heittääkseen heidän lapsensa kansojen sekaan, hajalle vieraisiin maihin.

28 He antautuivat palvelemaan Baal-Peoria ja söivät kuolleille kuville tuotuja uhreja.

29 He vihastuttivat Herran teoillaan, ja siksi vitsaus iski heihin.

30 Mutta kansan keskeltä nousi Pinehas -- hän langetti tuomion, ja vitsaus väistyi.

31 Tämän tähden hänet katsotaan vanhurskaaksi, iäti, polvesta polveen.

32 Meribassa, missä vedet virtasivat, he vihastuttivat Herran. Mooses joutui kärsimään heidän takiaan,

33 kun he saivat hänet menettämään malttinsa ja hän puhui sanojaan punnitsematta.

34 He eivät hävittäneet kansoja, jotka Herra oli käskenyt hävittää,

35 vaan veljeilivät vieraiden kansojen kanssa ja ottivat oppia niiden menoista.

36 He palvoivat vieraita jumalia ja joutuivat niiden pauloihin.

37 He uhrasivat poikiaan ja tyttäriään hengille,

38 poikiensa ja tyttäriensä veren he uhrasivat Kanaanin jumalille. He vuodattivat viatonta verta, ja maa saastui.

39 He tahrasivat itsensä teoillaan, kun he olivat uskottomia Herralle.

40 Niin Herran viha syttyi, hän ei enää sietänyt omaa kansaansa.

41 Hän antoi sen vieraiden kansojen käsiin, vihamiesten orjuuteen.

42 Viholliset ahdistivat israelilaisia, ja heidän oli nöyrryttävä vieraiden valtaan.

43 Yhä uudestaan Herra pelasti heidät. Silti he kapinoivat ja toimivat halujensa mukaan, vajosivat syntiin yhä syvemmälle.

44 Mutta Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa.

45 Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa.

46 Hän taivutti heille suopeiksi ne, jotka olivat vieneet heidät vankeuteen.

47 Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, saata meidät yhteen kansojen keskeltä! Silloin saamme ylistää pyhää nimeäsi ja riemuiten kiittää sinua.

48 Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen! Koko kansa sanokoon: Aamen. Halleluja!

1 Halleluja! Pris Herren, for han er god, hans miskunnhet varer evindelig.

2 Hvem kan utsi Herrens veldige gjerninger, forkynne all hans pris?

3 Salige er de som tar vare på det som rett er, den som gjør rettferdighet til enhver tid.

4 Kom mig i hu, Herre, efter din nåde mot ditt folk, se til mig med din frelse,

5 så jeg kan se på dine utvalgtes lykke, glede mig med ditt folks glede, rose mig med din arv!

6 Vi har syndet med våre fedre, vi har gjort ille, vi har vært ugudelige.

7 Våre fedre i Egypten aktet ikke på dine undergjerninger, de kom ikke i hu dine mange nådegjerninger, men var gjenstridige ved havet, ved det Røde Hav.

8 Dog frelste han dem for sitt navns skyld, for å kunngjøre sitt velde,

9 og han truet det Røde Hav, og det blev tørt, og han lot dem gå gjennem dypene som i en ørken,

10 og han frelste dem av hans hånd som hatet dem, og forløste dem av fiendens hånd,

11 og vannet skjulte deres motstandere, det blev ikke én av dem tilbake.

12 Da trodde de på hans ord, de sang hans pris.

13 Men snart glemte de hans gjerninger, de bidde ikke på hans råd;

14 men de blev grepet av begjærlighet i ørkenen, og de fristet Gud på det øde sted.

15 Da gav han dem det de vilde ha, men sendte tærende sykdom over deres liv.

16 Og de blev avindsyke mot Moses i leiren, mot Aron, Herrens hellige.

17 Jorden oplot sig og slukte Datan og skjulte Abirams hop,

18 og en ild satte deres hop i brand, en lue brente op de ugudelige.

19 De gjorde en kalv ved Horeb og tilbad et støpt billede,

20 og de byttet sin ære* mot billedet av en okse, som eter gress. / {* 5MO 10, 21.}

21 De glemte Gud, sin frelser, som hadde gjort store ting i Egypten,

22 undergjerninger i Kams land, forferdelige ting ved det Røde Hav.

23 Da sa han at han vilde ødelegge dem, dersom ikke Moses, hans utvalgte, hadde stilt sig i gapet for hans åsyn for å avvende hans vrede fra å ødelegge dem.

24 Og de foraktet det herlige land, de trodde ikke hans ord,

25 og de knurret i sine telt, de hørte ikke på Herrens røst.

26 Da opløftet han sin hånd og svor at han vilde la dem falle i ørkenen

27 og la deres avkom falle iblandt hedningene og sprede dem i landene.

28 Og de bandt sig til Ba'al-Peor og åt av offere til døde*, / {* d.e. de livløse avgudsbilleder.}

29 og de vakte harme ved sine gjerninger, og en plage brøt inn iblandt dem.

30 Da stod Pinehas frem og holdt dom, og plagen stanset;

31 og det blev regnet ham til rettferdighet fra slekt til slekt evindelig.

32 Og de vakte vrede ved Meribas vann, og det gikk Moses ille for deres skyld;

33 for de var gjenstridige mot hans* Ånd, og han talte tankeløst med sine leber. / {* d.e. Guds.}

34 De ødela ikke de folk som Herren hadde talt til dem om,

35 men de blandet sig med hedningene og lærte deres gjerninger,

36 og de tjente deres avguder, og disse blev dem til en snare,

37 og de ofret sine sønner og sine døtre til maktene*. / {* d.e. avgudene.}

38 og de utøste uskyldig blod, sine sønners og sine døtres blod, som de ofret til Kana'ans avguder, og landet blev vanhelliget ved blod.

39 De blev urene ved sine gjerninger og drev hor ved sin adferd.

40 Da optendtes Herrens vrede mot hans folk, og han fikk avsky for sin arv.

41 Og han gav dem i hedningers hånd, og de som hatet dem, hersket over dem,

42 og deres fiender trengte dem, og de blev ydmyket under deres hånd.

43 Mange ganger utfridde han dem; men de var gjenstridige i sine råd, og de sank ned i usseldom for sin misgjernings skyld.

44 Og han så til dem når de var i nød, idet han hørte deres klagerop.

45 Og i sin godhet mot dem kom han sin pakt i hu, og det gjorde ham ondt efter hans store miskunnhet,

46 og han lot dem finne barmhjertighet for alle deres åsyn som hadde ført dem i fangenskap.

47 Frels oss, Herre vår Gud, og samle oss fra hedningene til å love ditt hellige navn, rose oss av å kunne prise dig!

48 Lovet være Herren, Israels Gud, fra evighet og til evighet! Og alt folket sier: Amen. Halleluja!