1 Korahilaisten psalmilaulu. Laulunjohtajalle. Kuorolauluna laulettavaksi. Esrahilaisen Hemanin virsi. (H88:2)Herra, Jumalani, pelastajani, päivällä minä huudan sinua avuksi, yölläkin käännyn sinun puoleesi.

2 (H88:3)Nouskoon rukoukseni sinun kasvojesi eteen, kallista korvasi minun huutoni puoleen!

3 (H88:4)Paljon, ylen määrin olen kärsinyt, olen tuonelan kynnyksellä.

4 (H88:5)Toistenkin mielestä olen valmis hautaan. Minä olen kuin voimansa menettänyt soturi,

5 (H88:6)olen jäänyt yksin, kuin olisin jo kuollut. Minä virun kuin kaatuneet haudoissaan -- nuo, joita sinä et enää muista, joita kätesi ei auta.

6 (H88:7)Sinä olet syössyt minut syvyyksien perille, pimeään, pohjattomaan kuiluun.

7 (H88:8)Sinun vihasi on raskaana ylläni, sinun aaltosi vyöryvät pääni päällä. (sela)

8 (H88:9)Sinä olet karkottanut ystävät luotani, niin kammottavaksi olet minut tehnyt. Olen kuin vanki, en pääse vapaaksi.

9 (H88:10)Ahdingossani minä itken silmäni kuiviin, kaiken päivää huudan sinua, Herra, ja ojennan käsiäni sinua kohti.

10 (H88:11)Ethän sinä kuolleille tee ihmeitä, eivät varjot nouse sinua ylistämään. (sela)

11 (H88:12)Ei haudassa kerrota, että sinä armahdat, ei kadotuksessa, että olet uskollinen!

12 (H88:13)Tunnetaanko pimeydessä ihmeitäsi, puhutaanko hyvyydestäsi unohduksen maassa?

13 (H88:14)Mutta minä huudan sinua, Herra, heti aamulla nousevat rukoukseni eteesi.

14 (H88:15)Herra, miksi olet hylännyt minut, miksi kätket minulta kasvosi?

15 (H88:16)Nuoruudesta saakka on osani ollut kova ja kuolema on uhannut elämääni. Näännyksiin asti olen kantanut hirveää kuormaa, jonka olet minulle pannut.

16 (H88:17)Sinun vihasi on kulkenut ylitseni, kauhut musertavat minut.

17 (H88:18)Kaiken päivää ne saartavat minua kuin vedet, ne piirittävät minua joka puolelta.

18 (H88:19)Kaikki ystäväni sinä olet karkottanut, nyt on seuranani vain pimeys.

1 En sang; en salme av Korahs barn; til sangmesteren; efter Mahalat leannot*; en læresalme av Heman, esrahitten. / {* meningen uviss.}

2 Herre, min frelses Gud! Om dagen og om natten roper jeg for dig.

3 La min bønn komme for ditt åsyn, bøi ditt øre til mitt klagerop!

4 For min sjel er mett av ulykker, og mitt liv er kommet nær til dødsriket.

5 Jeg aktes like med dem som farer ned i hulen; jeg er som en mann uten kraft,

6 frigitt* som en av de døde, lik de ihjelslagne som ligger i graven, som du ikke mere kommer i hu, fordi de er skilt fra din hånd. / {* d.e. ikke lenger stående i din tjeneste.}

7 Du har lagt mig i dypenes hule, på mørke steder, i avgrunner.

8 Din vrede tynger på mig, og med alle dine bølger trenger du mig. Sela.

9 Du har drevet mine kjenninger langt bort fra mig, du har gjort mig vederstyggelig for dem; jeg er stengt inne og kommer ikke ut.

10 Mitt øie er vansmektet av elendighet; jeg har påkalt dig, Herre, hver dag, jeg har utbredt mine hender til dig.

11 Mon du gjør undergjerninger for de døde, eller mon dødninger står op og priser dig? Sela.

12 Mon der fortelles i graven om din miskunnhet, i avgrunnen om din trofasthet?

13 Mon din undergjerning blir kjent i mørket, og din rettferdighet i glemselens land?

14 Men jeg roper til dig, Herre, og om morgenen kommer min bønn dig i møte.

15 Hvorfor, Herre, forkaster du min sjel? Hvorfor skjuler du ditt åsyn for mig?

16 Elendig er jeg og døende fra ungdommen av; jeg bærer dine redsler, jeg må fortvile.

17 Din vredes luer har gått over mig, dine redsler har tilintetgjort mig.

18 De har omgitt mig som vann hele dagen, de har omringet mig alle sammen.

19 Du har drevet venn og næste langt bort fra mig; mine kjenninger er det mørke sted.