1 Kuollut kärpänenkin saa voiteentekijän öljyn pilaantumaan, ja vähäinen tyhmyys voi vaikuttaa enemmän kuin viisaus ja kunnia.

2 Viisaan sydän vie onnea kohti, tyhmän sydän onnettomuuteen.

3 Suoralla tielläkin tyhmän ymmärrys pettää. Puheillaan hän paljastaa tyhmyytensä kaikille.

4 Jos hallitsija närkästyy sinuun, älä menetä malttiasi. Sävyisyys lievittää suuretkin hairahdukset.

5 Pahan erehdyksen olen nähnyt auringon alla, virheen, joka on vallanpitäjän syytä:

6 tyhmyys on korotettu korkealle, mutta ylhäiset ja rikkaat istuvat alhaalla.

7 Olen nähnyt palvelijoiden istuvan hevosten selässä ja ruhtinaiden käyvän jalan palvelijoiden tavoin.

8 Joka kaivaa kuoppaa, voi pudota siihen, muurin purkajaa voi purra käärme.

9 Kivenlouhija voi satuttaa itsensä kiviin, ja puunhakkaaja joutuu työssään vaaraan.

10 Jos kirves on tylsä eikä sen terää tahkota, tarvitaan enemmän voimaa. On hyödyllistä soveltaa viisaus käytäntöön.

11 Jos käärme puree ennen kuin se on lumottu, ei lumoojalle ole taidostaan hyötyä.

12 Viisaan sanat saavuttavat suosiota, mutta tyhmän nielee hänen oma suunsa.

13 Hänen sanojensa alku on typeryyttä ja puheensa loppu sulaa mielettömyyttä.

14 Tyhmä puhuu paljon, vaikka ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kukapa osaisi kertoa hänelle, mitä hänen jälkeensä tapahtuu?

15 Milloin hän väsyy omaan typeryyteensä? Eihän hän tiedä edes tietä kaupunkiin.

16 Voi sinua, maa, jonka kuningas on poikanen ja jonka ruhtinaat mässäilevät aamusta alkaen!

17 Onnellinen sinä, maa, jonka kuningas on jalosukuinen ja jonka ruhtinaat viettävät pitonsa oikeaan aikaan -- arvokkaasti, eivät juopotellen!

18 Laiskojen asuinsijoissa katot painuvat. Missä kädet riippuvat velttoina, siellä sataa sisään.

19 Pidot järjestetään ihmisten huviksi, ja viini ilahduttaa mielen. Ja rahallahan kaiken saa.

20 Älä edes ajatuksissasi kiroile kuningasta äläkä makuukammiossasikaan rikasta -- taivaan lintu voi viedä puheesi, siivekäs saattaa sanasi ilmi.

1 Le mosche morte fanno puzzare e imputridire l’olio del profumiere; un po’ di follia guasta il pregio della sapienza e della gloria.

2 Il savio ha il cuore alla sua destra, ma lo stolto l’ha alla sua sinistra.

3 Anche quando lo stolto va per la via, il senno gli manca e mostra a tutti ch’è uno stolto.

4 Se il sovrano sale in ira contro di te, non lasciare il tuo posto; perché la dolcezza previene grandi peccati.

5 C’è un male che ho veduto sotto il sole, un errore che procede da chi governa:

6 che, cioè la stoltezza occupa posti altissimi, e i ricchi seggono in luoghi bassi.

7 Ho veduto degli schiavi a cavallo, e de’ principi camminare a piedi come degli schiavi.

8 Chi scava una fossa vi cadrà dentro, e chi demolisce un muro sarà morso dalla serpe.

9 Chi smuove le pietre ne rimarrà contuso, e chi spacca le legna corre un pericolo.

10 Se il ferro perde il taglio e uno non l’arrota, bisogna che raddoppi la forza; ma la sapienza ha il vantaggio di sempre riuscire.

11 Se il serpente morde prima d’essere incantato, l’incantatore diventa inutile.

12 Le parole della bocca del savio son piene di grazia; ma le labbra dello stolto son causa della sua rovina.

13 Il principio delle parole della sua bocca è stoltezza, e la fine del suo dire è malvagia pazzia.

14 Lo stolto moltiplica le parole; eppure l’uomo non sa quel che gli avverrà; e chi gli dirà quel che succederà dopo di lui?

15 La fatica dello stolto lo stanca, perch’egli non sa neppur la via della città.

16 Guai a te, o paese, il cui re è un fanciullo, e i cui principi mangiano fin dal mattino!

17 Beato te, o paese, il cui re è di nobile lignaggio, ed i cui principi si mettono a tavola al tempo convenevole, per ristorare le forze e non per ubriacarsi!

18 Per la pigrizia sprofonda il soffitto; per la rilassatezza delle mani piove in casa.

19 Il convito è fatto per gioire, il vino rende gaia la vita, e il danaro risponde a tutto.

20 Non maledire il re, neppur col pensiero; e non maledire il ricco nella camera ove tu dormi; poiché un uccello del cielo potrebbe spargerne la voce, e un messaggero alato pubblicare la cosa.