1 Silloin Mooses ja israelilaiset lauloivat Herralle tämän ylistyslaulun: -- Minä laulan ylistystä Herralle, hän on mahtava ja suuri: hevoset ja miehet hän mereen suisti!

2 Herra on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut. Hän on minun Jumalani, häntä minä ylistän, minun isieni Jumala, hänen kunniaansa minä laulan.

3 Herra on soturi, Jahve on hänen nimensä.

4 Faraon vaunut ja sotajoukot hän syöksi mereen, vaunusoturien valiot hukkuivat Kaislamereen.

5 Syvyydet peittivät heidät, he painuivat pohjaan kuin kivi.

6 Sinun oikea kätesi, Herra, ihmeellinen voimassaan, sinun oikea kätesi, Herra, musertaa vihollisen.

7 Valtasuuruudessasi sinä kukistat vastustajasi, ja kun päästät valloilleen vihasi loimun, se polttaa heidät kuin oljet.

8 Sinun vihasi henkäys sai vedet kasautumaan. Vyöryvät aallot seisoivat paikoillaan kuin muuri, syvyyksien vedet jähmettyivät keskellä merta.

10 Sinä puhalsit jälleen, ja meri peitti heidät. Vyöryviin vesiin he upposivat kuin lyijy.

11 Kuka on sinun vertaisesi, Herra, jumalien joukossa? Kuka on sinun kaltaisesi, sinä pyhyydessä ihmeellinen, maineteoissasi pelättävä, sinä ihmeiden tekijä!

12 Sinä ojensit oikean kätesi, ja maa nielaisi heidät.

13 Sinä johdatit hyvyydessäsi kansaa, jonka olit vapauttanut, voimallasi sinä veit sen pyhille asuinsijoillesi.

14 Siitä kuullessaan kansat vapisivat, ahdistus valtasi Filistean asukkaat.

15 Silloin säikkyivät Edomin ruhtinaat, Moabin mahtimiehet vapisivat, kaikki Kanaanin asukkaat menettivät rohkeutensa.

16 Pelko ja kauhu on langennut heidän ylleen, sinun kätesi voimasta he kivettyvät paikoilleen, kunnes sinun kansasi, Herra, on kulkenut ohi, kunnes kansa, jonka otit omaksesi, on kulkenut ohi.

17 Sinä viet heidät perille, annat heidän juurtua omaan maahasi, vuorelle, jolle teit asumuksesi, Herra, sinun pyhäkköösi, jonka kätesi ovat perustaneet.

18 Herra on kuningas aina ja ikuisesti!

19 Kun faraon hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen olivat tulleet meren keskelle, Herra palautti vedet heidän päälleen, mutta israelilaiset pääsivät kuivaa maata pitkin meren poikki.

20 Naisprofeetta Mirjam, Aaronin sisar, otti käteensä rummun, ja kaikki naiset seurasivat häntä tanssien ja rumpua lyöden.

21 Mirjam viritti laulun: -- Laulakaa ylistystä Herralle, hän on mahtava ja suuri: hevoset ja miehet hän mereen suisti!

22 Mooses vei israelilaiset Kaislamereltä Surin autiomaahan, ja he vaelsivat siellä kolme päivää löytämättä vettä.

23 Sitten he saapuivat Maraan, mutta he eivät voineet juoda Maran lähteen vettä, koska se oli kitkerää. Siitä syystä paikka olikin saanut nimekseen Mara.

25 Mooses rukoili apua Herralta, ja Herra osoitti hänelle puunoksan, joka hänen piti heittää veteen. Kun hän teki niin, vesi muuttui juotavaksi. Siellä Herra määräsi kansalle lait ja säädökset, ja siellä hän pani kansan koetukselle.

27 Sitten he tulivat Elimiin; siellä oli kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä taatelipalmua. He leiriytyivät sinne veden ääreen.

1 Allora Mosè e i figliuoli d’Israele cantarono questo cantico all’Eterno, e dissero così: "Io cantero all’Eterno perché si è sommamente esaltato; ha precipitato in mare cavallo e cavaliere.

2 L’Eterno è la mia forza e l’oggetto del mio cantico; egli è stato la mia salvezza. Questo è il mio Dio, io lo glorificherò; è l’Iddio di mio padre, io lo esalterò.

3 L’Eterno è un guerriero, il suo nome è l’Eterno.

4 Egli ha gettato in mare i carri di Faraone e il suo esercito, e i migliori suoi condottieri sono stati sommersi nel mar Rosso.

5 Gli abissi li coprono; sono andati a fondo come una pietra.

6 La tua destra, o Eterno, è mirabile per la sua forza, la tua destra, o Eterno, schiaccia i nemici.

7 Con la grandezza della tua maestà, tu rovesci i tuoi avversari; tu scateni la tua ira, essa li consuma come stoppia.

8 Al soffio delle tue nari le acque si sono ammontate, le onde si son drizzate come un muro, i flutti si sono assodati nel cuore del mare.

9 Il nemico diceva: "Inseguirò, raggiungerò, dividerò le spoglie, la mia brama si sazierà su loro; guainerò la mia spada, la mia mano li sterminerà";

10 ma tu hai mandato fuori il tuo soffio e il mare li ha ricoperti; sono affondati come piombo nelle acque potenti.

11 Chi è pari a te fra gli dèi, o Eterno? Chi è pari a te, mirabile nella tua santità, tremendo anche a chi ti loda, operator di prodigi?

12 Tu hai steso la destra, la terra li ha ingoiati.

13 Tu hai condotto con la tua benignità il popolo che hai riscattato; l’hai guidato con la tua forza verso la tua santa dimora.

14 I popoli l’hanno udito, e tremano. L’angoscia ha còlto gli abitanti della Filistia.

15 Già sono smarriti i capi di Edom, il tremito prende i potenti di Moab, tutti gli abitanti di Canaan vengono meno.

16 Spavento e terrore piomberà su loro. Per la forza del tuo braccio diventeran muti come una pietra, finché il tuo popolo, o Eterno, sia passato, finché sia passato il popolo che ti sei acquistato.

17 Tu li introdurrai e li pianterai sul monte del tuo retaggio, nel luogo che hai preparato, o Eterno, per tua dimora, nel santuario che le tue mani, o Signore, hanno stabilito.

18 L’Eterno regnerà per sempre, in perpetuo".

19 Questo cantarono gl’Israeliti perché i cavalli di Faraone coi suoi carri e i suoi cavalieri erano entrati nel mare, e l’Eterno avea fatto ritornar su loro le acque del mare, ma i figliuoli d’Israele aveano camminato in mezzo al mare, sull’asciutto.

20 E Maria, la profetessa, sorella d’Aaronne, prese in mano il timpano, e tutte le donne usciron dietro a lei con de’ timpani, e danzando.

21 E Maria rispondeva ai figliuoli d’Israele: "Cantate all’Eterno, perché si è sommamente esaltato; ha precipitato in mare cavallo e cavaliere".

22 Poi Mosè fece partire gl’Israeliti dal Mar Rosso, ed essi si diressero verso il deserto di Shur; amminarono tre giorni nel deserto, e non trovarono acqua.

23 E quando giunsero a Mara, non poteron bevere le acque di Mara, perché erano amare; perciò quel luogo fu chiamato Mara.

24 E il popolo mormorò contro Mosè, dicendo: "Che berremo?"

25 Ed egli gridò all’Eterno; e l’Eterno gli mostrò un legno ch’egli gettò nelle acque, e le acque divennero dolci. Quivi l’Eterno dette al popolo una legge e una prescrizione, e lo mise alla prova, e disse:

26 "Se ascolti attentamente la voce dell’Eterno, ch’è il tuo Dio, e fai ciò ch’è giusto agli occhi suoi e porgi orecchio ai suoi comandamenti e osservi tutte le sue leggi, io non ti manderò addosso alcuna delle malattie che ho mandate addosso agli Egiziani, perché io sono l’Eterno che ti guarisco".

27 Poi giunsero ad Elim, dov’erano dodici sorgenti d’acqua e settanta palme; e si accamparono quivi presso le acque.