1 Katso: Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat.

2 Samalla tavoin käy papin kuin kansankin, niin isännän kuin orjankin, niin emännän kuin orjattaren, niin myyjän kuin ostajan, niin lainan antajan kuin sen saajan, niin velkojan kuin velallisenkin.

3 Autioksi maa autioituu, tyhjäksi se ryöstetään. Näin on Herra puhunut.

4 Maa kulottuu ja kuivuu, maanpiiri riutuu ja kuivuu, maan lailla taivaskin riutuu.

5 Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, sillä sen asukkaat ovat hylänneet lain, rikkoneet käskyt, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton.

6 Siksi kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. Siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta.

7 Rypäleen mehu ehtyy, viiniköynnökset kuivuvat ja kaikki ilosydämiset alkavat huokailla.

8 Rumpujen riemu vaimenee, iloinen kohina hiljenee, vaikenee harppujen ääni.

9 Enää ei juoda viiniä, ei lauleta, juoma on käynyt juojilleen karvaaksi.

10 Kaupunki on kukistunut, se on sekasorron vallassa, jokainen ovi on sisältä teljetty.

11 Kujilla kaikuu valitus viinin loppumisesta, kaikki ilo on poissa, riemu on maasta paennut.

12 Vain autius on jäljellä, vain tyhjyys, kaupungin portit on murrettu.

13 Näin käy maailman kansoille: niistä jää jäljelle sen verran kuin jää oliiveja puuhun, jota sadonkorjaaja ravistelee, sen verran kuin voi löytää rypäleitä, kun viininkorjuu on ohi.

14 Jäljelle jääneet aloittavat ylistyksen, he iloitsevat ääneen Herran suuruudesta. Huutakaa siis lännessä

15 ja vastatkaa huutoon aamunkoiton suunnalta, kunnioittakaa Herraa. Meren saarilla ja rannoilla kunnioittakaa Herran nimeä, hänen, joka on Israelin Jumala.

16 Maan ääriltä saakka me kuulemme laulujen kaikuvan ylistykseksi Vanhurskaalle. Minä sanon: En jaksa, en jaksa, voi minua! Petosta petoksen jälkeen ja petoksen jälkeen vielä petos!

17 Kauhu ja kuoppa ja loukku uhkaavat sinua, maan asukas.

18 Joka pakenee kauhun huutoa, se putoaa kuoppaan, ja jos hän kuopasta nousee, hän jää loukkuun. Sillä taivaan akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät,

19 maa järisee, maa järisee, maa aaltoaa ja huojuu, maa aaltoaa ja sortuu,

20 maa horjuu kuin juopunut, vaappuu kuin vartiolava tuulessa. Raskaana sitä painaa sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse.

21 Sinä päivänä Herra vaatii tilille korkeuksissa asuvat korkeuden joukot ja maan päällä elävät maan kuninkaat.

22 Heidät kootaan yhteen: yhteen ja samaan vankikuoppaan, samaan tyrmään heidät teljetään, ja vasta aikojen kuluttua heidän asiansa otetaan esiin.

23 Kuu kalpenee, aurinko häpeää, kun Herra Sebaot hallitsee Siionin vuorella ja Jerusalemissa ja hänen kunniansa loistaa hänen kansansa vanhimmille.

1 Ecco, l’Eterno vuota la terra, e la rende deserta; ne sconvolge la faccia e ne disperde gli abitanti.

2 Avverrà al sacerdote lo stesso che al popolo, al padrone lo stesso che al suo servo, alla padrona lo stesso che alla sua serva, a chi vende lo stesso che a chi compra, a chi presta lo stesso che a chi prende ad imprestito, al creditore lo stesso che al debitore.

3 La terra sarà del tutto vuotata, sarà del tutto abbandonata al saccheggio, poiché l’Eterno ha pronunziato questa parola.

4 La terra è in lutto, è spossata, il mondo langue, è spossato, gli altolocati fra il popolo della terra languono.

5 La terra è profanata dai suoi abitanti, perch’essi han trasgredito le leggi, han violato il comandamento, han rotto il patto eterno.

6 Perciò una maledizione ha divorato la terra, e i suoi abitanti ne portan la pena; perciò gli abitanti della terra son consumati, e poca è la gente che v’è rimasta.

7 Il mosto è in lutto, la vigna langue, tutti quelli che avean la gioia nel cuore sospirano.

8 L’allegria de’ tamburelli è cessata, il chiasso de’ festanti è finito, il suono allegro dell’arpa è cessato.

9 Non si beve più vino in mezzo ai canti, la bevanda alcoolica è amara ai bevitori.

10 La città deserta è in rovina; ogni casa è serrata, nessuno più v’entra.

11 Per le strade s’odon lamenti, perché non c’è vino; ogni gioia è tramontata, l’allegrezza ha esulato dalla terra.

12 Nella città non resta che la desolazione, e la porta sfondata cade in rovina.

13 Poiché avviene in mezzo alla terra, fra i popoli, quel che avviene quando si scuoton gli ulivi, quando si racimola dopo la vendemmia.

14 I superstiti alzan la voce, mandan gridi di gioia, acclaman dal mare la maestà dell’Eterno:

15 "Glorificate dunque l’Eterno nelle regioni dell’aurora, glorificate il nome dell’Eterno, l’Iddio d’Israele, nelle isole del mare!

16 Dall’estremità della terra udiam cantare: "Gloria al giusto!" Ma io dico: Ahimè lasso! ahimè lasso! Guai a me! i perfidi agiscono perfidamente, sì, i perfidi raddoppian la perfidia.

17 Spavento, fossa, laccio ti sovrastano, o abitante della terra!

18 E avverrà che chi fuggirà dinanzi alle grida di spavento cadrà nella fossa; e chi risalirà dalla fossa resterà preso nel laccio. Poiché si apriranno dall’alto le cateratte, e le fondamenta della terra tremeranno.

19 La terra si schianterà tutta, la terra si screpolerà interamente, la terrà tremerà, traballerà.

20 La terra barcollerà come un ebbro, vacillerà come una capanna. Il suo peccato grava su lei; essa cade, e non si rialzerò mai più.

21 In quel giorno, l’Eterno punirà nei luoghi eccelsi l’esercito di lassù, e giù sulla terra, i re della terra;

22 saranno raunati assieme, come si fa dei prigionieri nel carcere sottoterra; saranno rinchiusi nella prigione, e dopo gran numero di giorni saranno puniti.

23 La luna sarà coperta di rossore, e il sole di vergogna; poiché l’Eterno degli eserciti regnerà sul monte di Sion ed in Gerusalemme, fulgido di gloria in presenza de’ suoi anziani.