1 Nyt Job sanoi:

2 -- No olivatpa äänessä viisaat miehet! Kun te kuolette, kuolee viisaus maasta!

3 Mutta on minullakin ymmärrystä, en häviä teille yhtään. Kuka hyvänsä voi tuollaista puhua!

4 Minä olen nyt ihmisille naurun aihe, minä, joka käännyin Jumalan puoleen ja aina sain vastauksen! Olen viaton ja nuhteeton, ja silti naurun aihe.

5 Onnen hylkäämä ansaitsee halveksuntaa, sanovat ne, joilla ei ole huolia, ja töytäisevät vielä kerran sitä, joka jo horjuu.

6 Mutta rosvojen teltat, ne saavat olla rauhassa. Jotka Jumalaa uhmaavat, elävät hyvin, he ovat kääntäneet Jumalan puolelleen.

7 Kysy sinä eläimiltä, ne kertovat sen sinulle, kysy taivaan linnuilta, ne sen sinulle ilmoittavat.

8 Katso maata, se on valmis opettamaan, meren kalatkin sen sinulle kertovat.

9 Kaikki ne tietävät tämän: Herra itse on kaiken tehnyt,

10 hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki.

11 Eikö korva tunnustele sanoja niin kuin suu maistelee ruokaa?

12 Vanhuksillako vain on viisaus, pitkä ikäkö yksin antaa ymmärryksen?

13 Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää.

14 Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene.

15 Kun hän pidättää vedet taivaassa, tulee kuivuus, kun hän päästää ne irti, ne myllertävät maan.

16 Hänen on voima ja taito -- eksy tai eksytä, hänen tekoaan olet.

17 Hän ajaa neuvonantajat alastomina pois ja riistää tuomareilta järjen.

18 Hän katkoo kuninkaiden sitomat köydet, kuninkaiden vyötäisille hän sitoo lannevaatteen.

19 Papit hän ajaa alastomina pois, hän kukistaa vanhat valtasuvut.

20 Parhaankin puhujan huulilta hän vie sanat, kansan vanhimmilta hän vie ymmärryksen.

21 Hän kaataa ylenkatseen jalosukuisten ylle, hän irrottaa sankareilta vyön.

22 Hän paljastaa synkimmät kuilut, mustimman pimeyden hän valaisee.

23 Hän antaa kansojen kasvaa ja kukistaa ne jälleen, hän antaa kansoille tilaa ja pyyhkäisee sitten ne pois.

24 Hän vie kansojen johtajilta järjen ja jättää heidät harhailemaan tiettömässä autiomaassa --

25 pimeässä he hapuilevat, valoa vailla, hoipertelevat sinne tänne kuin juopuneet.

1 Allora Giobbe rispose e disse:

2 "Voi, certo, valete quanto un popolo, e con voi morrà la sapienza.

3 Ma del senno ne ho anch’io al par di voi, non vi son punto inferiore; e cose come codeste chi non le sa?

4 Io dunque dovrei essere il ludibrio degli amici! Io che invocavo Iddio, ed ei mi rispondeva; il ludibrio io, l’uomo giusto, integro!

5 Lo sprezzo alla sventura è nel pensiero di chi vive contento; esso è sempre pronto per coloro a cui vacilla il piede.

6 Sono invece tranquille le tende de’ ladroni e chi provoca Iddio, chi si fa un dio della propria forza, se ne sta al sicuro.

7 Ma interroga un po’ gli animali, e te lo insegneranno; gli uccelli del cielo, e te lo mostreranno;

8 o parla alla terra ed essa te lo insegnerà, e i pesci del mare te lo racconteranno.

9 Chi non sa, fra tutte queste creature, che la mano dell’Eterno ha fatto ogni cosa,

10 ch’egli tiene in mano l’anima di tutto quel che vive, e lo spirito di ogni essere umano?

11 L’orecchio non discerne esso le parole, come il palato assaggia le vivande?

12 Nei vecchi si trova la sapienza e lunghezza di giorni da intelligenza.

13 Ma in Dio stanno la saviezza e la potenza, a lui appartengono il consiglio e l’intelligenza.

14 Ecco, egli abbatte, e niuno può ricostruire; Chiude un uomo in prigione, e non v’è chi gli apra.

15 Ecco, egli trattiene le acque, e tutto inaridisce; le lascia andare, ed esse sconvolgono la terra.

16 Egli possiede la forza e l’abilità; da lui dipendono chi erra e chi fa errare.

17 Egli manda scalzi i consiglieri, colpisce di demenza i giudici.

18 Scioglie i legami dell’autorità dei re e cinge i loro fianchi di catene.

19 Manda scalzi i sacerdoti, e rovescia i potenti.

20 Priva della parola i più eloquenti, e toglie il discernimento ai vecchi.

21 Sparge lo sprezzo sui nobili, e rallenta la cintura ai forti.

22 Rivela le cose recondite, facendole uscir dalle tenebre, e trae alla luce ciò ch’è avvolto in ombra di morte.

23 Aggrandisce i popoli e li annienta, amplia le nazioni e le riconduce nei loro confini;

24 Toglie il senno ai capi della terra, e li fa errare in solitudini senza sentiero.

25 Van brancolando nelle tenebre, senza alcuna luce, e li fa barcollare come ubriachi.