1 Nyt suahilainen Bildad alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

2 -- Kuinka kauan aiotte kierrellä asiaa? Miettikää ensin ja puhukaa sitten!

3 Olemmeko me sinun silmissäsi pelkkää karjaa, pelkkiä typeryksiä?

4 Raivon vallassa sinä raatelet itseäsi. Pitäisikö maan autioitua ja kallioiden siirtyä paikoiltaan, jotta sinä saisit olla oikeassa?

5 Sinäkin tiedät, että jumalattoman valo sammuu, hänen liekkinsä ei loista.

6 Hänen majansa valo pimenee, hänen lamppunsa sammuu.

7 Hänen askelensa, ennen lujat, hidastuvat. Hänen omat suunnitelmansa kaatavat hänet,

8 hänen jalkansa jäävät kiinni verkkoon, hän astuu suoraan pyyntihaudan katteelle.

9 Hänen nilkkansa tarttuu paulaan, silmukka kiristyy.

10 Maassa on häntä varten piilossa pyydys, hänen polullaan odottaa ansa.

11 Joka puolelta kauhunäyt ahdistavat häntä, ne seuraavat hänen kintereillään.

12 Ahnas tuho vaanii häntä, turmio on valmiina kaatamaan hänet,

13 tauti syö hänen ihonsa, kalma ahmii hänen jäsenensä.

14 Hänet temmataan pois turvallisesta majastaan ja viedään kauhujen kuninkaan eteen.

15 Hänen majansa jää vieraille, hänen asuinpaikalleen sirotellaan rikkiä.

16 Hänen juurensa kuivuvat, hänen lehvänsä lakastuvat.

17 Maan päällä ei kukaan enää häntä muista, hänen nimeään ei kuulla kaduilla.

18 Hänet syöstään valosta pimeyteen, hänet ajetaan pois maan päältä.

19 Ei jää häneltä kansansa keskelle sukua, ei jälkeläistä, ei ketään sinne, missä hän asui.

20 Lännen asukkaat järkyttyvät hänen kohtalostaan, idän miehet vapisevat kauhusta.

21 Näin käy väärintekijän asuinsijan, näin sen miehen kodin, joka ei tunne Jumalaa.

1 Allora Bildad di Suach rispose e disse:

2 "Quando porrete fine alle parole? Fate senno, e poi parleremo.

3 Perché siamo considerati come bruti e perché siamo agli occhi vostri degli esseri impuri?

4 O tu, che nel tuo cruccio laceri te stesso, dovrà la terra, per cagion tua, essere abbandonata e la roccia esser rimossa dal suo luogo?

5 Sì, la luce dell’empio si spegne, e la fiamma del suo fuoco non brilla.

6 La luce si oscura nella sua tenda, e la lampada che gli sta sopra si spegne.

7 I passi che facea nella sua forza si raccorciano, e i suoi propri disegni lo menano a ruina.

8 Poiché i suoi piedi lo traggon nel tranello, e va camminando sulle reti.

9 Il laccio l’afferra pel tallone, e la trappola lo ghermisce.

10 Sta nascosta in terra per lui un’insidia, e sul sentiero lo aspetta un agguato.

11 Paure lo atterriscono d’ogn’intorno, lo inseguono, gli stanno alle calcagna.

12 La sua forza vien meno dalla fame, la calamità gli sta pronta al fianco.

13 Gli divora a pezzo a pezzo la pelle, gli divora le membra il primogenito della morte.

14 Egli è strappato dalla sua tenda che credea sicura, e fatto scendere verso il re degli spaventi.

15 Nella sua tenda dimora chi non è de’ suoi, e la sua casa è cosparsa di zolfo.

16 In basso s’inaridiscono le sue radici, in alto son tagliati i suoi rami.

17 La sua memoria scompare dal paese, più non s’ode il suo nome per le campagne.

18 E’ cacciato dalla luce nelle tenebre, ed è bandito dal mondo.

19 Non lascia tra il suo popolo né figli, né nipoti, nessun superstite dov’egli soggiornava.

20 Quei d’occidente son stupiti della sua sorte, e quei d’oriente ne son presi d’orrore.

21 Certo son tali le dimore dei perversi e tale è il luogo di chi non conosce Iddio".