1 Nyt naamalainen Sofar alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

2 -- Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni.

3 Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.

4 Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:

5 jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi.

6 Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka, vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä,

8 Kuin uni hän lentää pois, katoaa, kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin.

9 Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe, hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne.

10 Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä, hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä.

11 Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa, vaipuu hänen kanssaan maan tomuun.

12 Paha maistuu niin makealle hänen suussaan, että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään,

13 nautiskelee, ei malta luopua siitä vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten.

14 Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan, se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky.

15 Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos, Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan.

16 Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa.

17 Ei hän enää näe solisevia puroja, ei kerman ja hunajan virtoja.

18 Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä, ei saa niistä nauttia, omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita,

19 koska hän murskasi köyhät, jätti heidät oman onnensa varaan, otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut.

20 Koskaan hän ei saanut kyllikseen, mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta.

21 Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä.

22 Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea, juuri silloin ahdinko hänet yllättää ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen.

23 Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen.

24 Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita, pronssinuoli hänet surmaa:

25 se tulee selästä ulos hänen sappinesteestään kiiltävänä, ja kauhu valtaa hänet.

26 Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa. Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet. Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta!

27 Taivas paljastaa hänen syntinsä, maa nousee häntä vastaan.

28 Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä.

29 Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.

1 Allora Tsofar di Naama rispose e disse:

2 "Quel che tu dici mi spinge a risponderti e ne suscita in me il fervido impulso.

3 Ho udito rimproveri che mi fanno oltraggio; ma lo spirito mio mi darà una risposta assennata.

4 Non lo sai tu che in ogni tempo, da che l’uomo è stato posto sulla terra,

5 il trionfo de’ malvagi è breve, e la gioia degli empi non dura che un istante?

6 Quando la sua altezza giungesse fino al cielo ed il suo capo toccasse le nubi,

7 l’empio perirà per sempre come lo sterco suo; quelli che lo vedevano diranno: "Dov’è?"

8 Se ne volerà via come un sogno, e non si troverà più; dileguerà come una visione notturna.

9 L’occhio che lo guardava, cesserà di vederlo, e la sua dimora più non lo scorgerà.

10 I suoi figli si raccomanderanno ai poveri, e le sue mani restituiranno la sua ricchezza.

11 Il vigor giovanile che gli riempiva l’ossa giacerà nella polvere con lui.

12 Il male è dolce alla sua bocca, se lo nasconde sotto la lingua,

13 lo risparmia, non lo lascia andar giù, lo trattiene sotto al suo palato:

14 ma il cibo gli si trasforma nelle viscere, e gli diventa in corpo veleno d’aspide.

15 Ha trangugiato ricchezze e le vomiterà; Iddio stesso gliele ricaccerà dal ventre.

16 Ha succhiato veleno d’aspide, la lingua della vipera l’ucciderà.

17 Non godrà più la vista d’acque perenni, né di rivi fluenti di miele e di latte.

18 Renderà il frutto delle sue fatiche, senza poterlo ingoiare. Pari alla sua ricchezza sarà la restituzione che ne dovrà fare, e così non godrà dei suoi beni.

19 Perché ha oppresso e abbandonato il povero, s’è impadronito di case che non avea costruite;

20 perché la sua ingordigia non conobbe requie, egli non salverà nulla di ciò che ha tanto bramato.

21 La sua voracità non risparmiava nulla, perciò il suo benessere non durerà.

22 Nel colmo dell’abbondanza, si troverà in penuria; la mano di chiunque ebbe a soffrir tormenti si leverà contro lui.

23 Quando starà per riempirsi il ventre, ecco Iddio manderà contro a lui l’ardor della sua ira; gliela farà piovere addosso per servirgli di cibo.

24 Se scampa alle armi di ferro, lo trafigge l’arco di rame.

25 Si strappa il dardo, esso gli esce dal corpo, la punta sfolgorante gli vien fuori dal fiele, lo assalgono i terrori della morte.

26 Buio profondo è riservato a’ suoi tesori; lo consumerà un fuoco non attizzato dall’uomo, che divorerà quel che resta nella sua tenda.

27 Il cielo rivelerà la sua iniquità, e la terra insorgerà contro di lui.

28 Le rendite della sua casa se n’andranno, portate via nel giorno dell’ira di Dio.

29 Tale la parte che Dio riserba all’empio, tale il retaggio che Dio gli destina".