1 Ja nyt, Job, kuuntele minun sanojani, kuuntele tarkoin, mitä minä puhun.

2 Nyt minä avaan suuni, kieleni liikkuu ja muovaa sanoja.

3 Minun sanani tulevat rehellisestä sydämestä, minun huuleni puhuvat kirkasta tietoa.

4 Jumalan henki on minut tehnyt, Kaikkivaltiaan henkäys antaa minulle elämän.

5 Vastaa minulle, jos voit, esitä perustelusi, asetu sanojesi taakse.

6 Minä olen Jumalalle saman arvoinen kuin sinä, samasta savesta meidät on tehty.

7 Miksi siis pelkäisit minua? Minun käteni ei sinua maahan paina.

8 Minä kuulin sinun puheesi, omin korvin kuulin, kuinka sanoit:

10 Hän tässä sepittää syytöksiä minua vastaan ja kohtelee minua vihollisenaan.

12 Minun on pakko sanoa: sinä olet väärässä. Onhan Jumala suurempi kuin ihminen.

13 Miksi sinä yhä käräjöit hänen kanssaan? Miksi väität, että hän ei vastaa ihmisen sanoihin?

14 Kyllä Jumala puhuu, puhuu toisenkin kerran, mutta ihmiset eivät sitä huomaa.

15 Unessa, öisessä näyssä hän puhuu. Kun ihminen vaipuu uneen, kun hän nukkuu vuoteellaan,

16 silloin Jumala avaa hänen korvansa ja varoittaa ja uhkaa

17 saadakseen hänet luopumaan pahoista teoista ja karsiakseen hänestä ylpeyden,

18 sillä Jumala tahtoo pelastaa hänet joutumasta hautaan tai juoksemasta keihäiden saaliiksi.

19 Tautivuoteen tuskat puhuttelevat nekin ihmistä, kun kipu repii hänen luitaan hellittämättä.

20 Leipää hän ei huoli, hän inhoaa sitä, edes mieliruoka ei hänelle kelpaa.

21 Hänen ruumiinsa kuihtuu olemattomiin, kaikki hänen luunsa erottuvat nahkan alta.

22 Hänen tiensä käy hautaa kohden, tuonelan mahdit odottavat häntä.

23 Ehkä hänen vierellään on silloin enkeli, puolestapuhuja, yksi tuhansista, niistä, jotka ilmoittavat ihmisille, mikä on oikein.

25 Silloin hänen ruumiinsa elpyy, hänestä tulee yhtä uljas kuin hän oli nuoruutensa päivinä.

26 Hän rukoilee, ja Jumala on hänelle suosiollinen, hän saa riemuiten katsella Jumalan kasvoja. Jumala on hänet pelastanut.

29 Näin Jumala tekee ihmiselle. Kerran toisensa jälkeen

30 Jumala pelastaa hänet kuoleman kidasta. Hän saa yhä katsella elämän valoa.

31 Tarkkaa sanojani, Job, kuuntele minua, ole sinä nyt hiljaa ja anna minun puhua.

32 Jos sinulla kuitenkin on jotakin sanottavaa, sano toki -- mielelläni minä soisin sinun olevan oikeassa!

33 Mutta jos sinulla ei ole sanottavaa, kuuntele sinä minua ja ole hiljaa, kun minä opetan sinulle, mitä viisaus on.

1 Ma pure, ascolta, o Giobbe, il mio dire, porgi orecchio a tutte le mie parole!

2 Ecco, apro la bocca, la lingua parla sotto il mio palato.

3 Nelle mie parole è la rettitudine del mio cuore; e le mie labbra diran sinceramente quello che so.

4 Lo spirito di Dio mi ha creato, e il soffio dell’Onnipotente mi dà la vita.

5 Se puoi, rispondimi; prepara le tue ragioni, fatti avanti!

6 Ecco, io sono uguale a te davanti a Dio; anch’io, fui tratto dall’argilla.

7 Spavento di me non potrà quindi sgomentarti, e il peso della mia autorità non ti potrà schiacciare.

8 Davanti a me tu dunque hai detto (e ho bene udito il suono delle tue parole):

9 "Io sono puro, senza peccato; sono innocente, non c’è iniquità in me;

10 ma Dio trova contro me degli appigli ostili, mi tiene per suo nemico;

11 mi mette i piedi nei ceppi, spia tutti i miei movimenti".

12 E io ti rispondo: In questo non hai ragione; giacché Dio è più grande dell’uomo.

13 Perché contendi con lui? poich’egli non rende conto d’alcuno dei suoi atti.

14 Iddio parla, bensì, una volta ed anche due, ma l’uomo non ci bada;

15 parla per via di sogni, di visioni notturne, quando un sonno profondo cade sui mortali, quando sui loro letti essi giacciono assopiti;

16 allora egli apre i loro orecchi e dà loro in segreto degli ammonimenti,

17 per distoglier l’uomo dal suo modo d’agire e tener lungi da lui la superbia;

18 per salvargli l’anima dalla fossa, la vita dal dardo mortale.

19 L’uomo è anche ammonito sul suo letto, dal dolore, dall’agitazione incessante delle sue ossa;

20 quand’egli ha in avversione il pane, e l’anima sua schifa i cibi più squisiti;

21 la carne gli si consuma, e sparisce, mentre le ossa, prima invisibili, gli escon fuori,

22 l’anima sua si avvicina alla fossa, e la sua vita a quelli che dànno la morte.

23 Ma se, presso a lui, v’è un angelo, un interprete, uno solo fra i mille, che mostri all’uomo il suo dovere,

24 Iddio ha pietà di lui e dice: "Risparmialo, che non scenda nella fossa! Ho trovato il suo riscatto".

25 Allora la sua carne divien fresca più di quella d’un bimbo; egli torna ai giorni della sua giovinezza;

26 implora Dio, e Dio gli è propizio; gli dà di contemplare il suo volto con giubilo, e lo considera di nuovo come giusto.

27 Ed egli va cantando fra la gente e dice: "Avevo peccato, pervertito la giustizia, e non sono stato punito come meritavo.

28 Iddio ha riscattato l’anima mia, onde non scendesse nella fossa e la mia vita si schiude alla luce!"

29 Ecco, tutto questo Iddio lo fa due, tre volte, all’uomo,

30 per ritrarre l’anima di lui dalla fossa, perché su di lei splenda la luce della vita.

31 Sta’ attento, Giobbe, dammi ascolto; taci, ed io parlerò.

32 Se hai qualcosa da dire, rispondimi, parla, ché io vorrei poterti dar ragione.

33 Se no, tu dammi ascolto, taci, e t’insegnerò la saviezza".