1 Kun kuulen hänen äänensä, sydämeni vavahtaa ja siirtyy paikaltaan.

2 Kuulkaa hänen äänensä pauhua, jylinää, joka vyöryy hänen suustaan!

3 Taivaan täydeltä hän antaa sen kaikua, maan ääriin leimahtaa hänen salamansa.

4 Kohta kaikuu ärjyntä, jylisee hänen ylväs äänensä. Säästelemättä hän sinkoaa salamoitaan, ja hänen äänensä pauhaa.

5 Kun Jumalan ääni jyrisee, tapahtuu ihmeitä. Hän tekee suuria tekoja, joita me emme käsitä.

7 Ihmiskädet pysähtyvät kesken työn: kaikki oppivat näkemään hänen tekonsa.

8 Pedotkin hiipivät piiloonsa ja jäävät kolonsa suojaan.

9 Rajumyrsky syöksyy majastaan, ja pohjatuuli tuo pakkasen.

10 Jumalan henkäyksestä vedet jäätyvät, laajakin ulappa jähmettyy.

11 Hän kuormaa pilvet vedellä ja salamoilla ja ajaa ne kaikkiin suuntiin:

12 ne vyöryvät minne milloinkin hänen ohjauksensa mukaan ja tekevät kaikkialla maan päällä sen, mitä hän käskee.

13 Joskus ne tuovat rangaistuksen, joskus siunauksen hänen maalleen.

14 Kuuntele minua, Job, nouse, tarkkaile ja tutki Jumalan ihmeitä!

15 Ymmärrätkö sinä, miten hän sen kaiken tekee? Miten leimahtaa valo hänen pilvestään?

16 Ymmärrätkö sinä, miten pilvet voivat leijua ilmassa, käsitätkö Kaikkitietävän ihmeet?

17 Sinä, jota omat vaatteet tukahduttavat, kun etelätuuli tuo helteen ja lamauttaa maan,

18 voisitko sinä hänen kanssaan takoa taivaan holvin, lujan kuin pronssinen peili?

19 Opeta meitä! Mitä meidän on hänelle sanottava? Mehän olemme pimeässä, emme osaa vastata mitään.

20 Kertooko joku hänelle, että minä puhun? Jos ihminen sanoo hänelle jotakin, saako hän edes tietää siitä?

21 Nyt ei valoa näy, pilvet sen peittävät. Sitten tulee tuuli ja lakaisee puhtaaksi taivaan.

22 Pohjoisesta tulee kultainen hohde, pelottava loiste ympäröi Jumalaa.

23 Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa. Hän on voimallinen, hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus. Koskaan hän ei tuomitse väärin.

24 Sen tähden ihmiset pelkäävät ja rakastavat häntä. Mutta Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana.

1 A tale spettacolo il cuor mi trema e balza fuor del suo luogo.

2 Udite, udite il fragore della sua voce, il rombo che esce dalla sua bocca!

3 Egli lo lancia sotto tutti i cieli e il suo lampo guizza fino ai lembi della terra.

4 Dopo il lampo, una voce rugge; egli tuona con la sua voce maestosa; e quando s’ode la voce, il fulmine non e già più nella sua mano.

5 Iddio tuona con la sua voce maravigliosamente; grandi cose egli fa che noi non intendiamo.

6 Dice alla neve: "Cadi sulla terra!" lo dice al nembo della pioggia, al nembo delle piogge torrenziali.

7 Rende inerte ogni mano d’uomo, onde tutti i mortali, che son opera sua, imparino a conoscerlo.

8 Le bestie selvagge vanno nel covo, e stan ritirate entro le tane.

9 Dai recessi del sud viene l’uragano, dagli aquiloni il freddo.

10 Al soffio di Dio si forma il ghiaccio e si contrae la distesa dell’acque.

11 Egli carica pure le nubi d’umidità, disperde lontano le nuvole che portano i suoi lampi

12 ed esse, da lui guidate, vanno vagando nei lor giri per eseguir quanto ei loro comanda sopra la faccia di tutta la terra;

13 e le manda o come flagello, o come beneficio alla sua terra, o come prova della sua bontà.

14 Porgi l’orecchio a questo, o Giobbe; fermati, e considera le maraviglie di Dio!

15 Sai tu come Iddio le diriga e faccia guizzare il lampo dalle sue nubi?

16 Conosci tu l’equilibrio delle nuvole, le maraviglie di colui la cui scienza è perfetta?

17 Sai tu come mai gli abiti tuoi sono caldi quando la terra s’assopisce sotto il soffio dello scirocco?

18 Puoi tu, come lui, distendere i cieli e farli solidi come uno specchio di metallo?

19 Insegnaci tu che dirgli!… Nelle tenebre nostre, noi non abbiam parole.

20 Gli si annunzierà forse ch’io voglio parlare? Ma chi mai può bramare d’essere inghiottito?

21 Nessuno può fissare il sole che sfolgora ne’ cieli quando v’è passato il vento a renderli tersi.

22 Dal settentrione viene l’oro; ma Dio è circondato da una maestà terribile;

23 l’Onnipotente noi non lo possiam scoprire. Egli è grande in forza, in equità, in perfetta giustizia; egli non opprime alcuno.

24 Perciò gli uomini lo temono; ei non degna d’uno sguardo chi si presume savio".