1 Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

2 -- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

3 Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

4 Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

5 Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

6 Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

7 Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

8 Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

9 Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

10 Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

11 Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

12 Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

13 Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

14 se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

15 minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

16 kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

17 Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

18 Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

19 Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

20 Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

21 hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.

1 Allora Elifaz di Teman rispose disse:

2 "Se provassimo a dirti una parola ti darebbe fastidio? Ma chi potrebbe trattener le parole?

3 Ecco tu n’hai ammaestrati molti, hai fortificato le mani stanche;

4 le tue parole hanno rialzato chi stava cadendo, hai raffermato le ginocchia vacillanti;

5 e ora che il male piomba su te, tu ti lasci abbattere; ora ch’è giunto fino a te, sei tutto smarrito.

6 La tua pietà non è forse la tua fiducia, e l’integrità della tua vita la speranza tua?

7 Ricorda: quale innocente perì mai? e dove furono gli uomini retti mai distrutti?

8 Io per me ho visto che coloro che arano iniquità e seminano tormenti, ne mietono i frutti.

9 Al soffio di Dio essi periscono, dal vento del suo corruccio son consumati.

10 Spenta è la voce del ruggente, sono spezzati i denti dei leoncelli.

11 Perisce per mancanza di preda il forte leone, e restan dispersi i piccini della leonessa.

12 Una parola m’è furtivamente giunta, e il mio orecchio ne ha còlto il lieve sussurro.

13 Fra i pensieri delle visioni notturne, quando un sonno profondo cade sui mortali,

14 uno spavento mi prese, un tremore che mi fece fremer tutte l’ossa.

15 Uno spirito mi passò dinanzi, e i peli mi si rizzarono addosso.

16 Si fermò, ma non riconobbi il suo sembiante; una figura mi stava davanti agli occhi e udii una voce sommessa che diceva:

17 "Può il mortale esser giusto dinanzi a Dio? Può l’uomo esser puro dinanzi al suo Fattore?

18 Ecco, Iddio non si fida de’ suoi propri servi, e trova difetti nei suoi angeli;

19 quanto più in quelli che stanno in case d’argilla, che han per fondamento la polvere e son schiacciati al par delle tignuole!

20 Tra la mattina e la sera sono infranti; periscono per sempre, senza che alcuno se ne accorga.

21 La corda della lor tenda, ecco, è strappata, e muoion senza posseder la sapienza".