1 Neito: Olen Saaronin ketojen kukka, laaksojen lilja.

2 Mies: Kuin lilja ohdakkeiden keskellä on minun armaani neitojen keskellä.

3 Neito: Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta.

4 Neito: Hän vei minut viinitupaan, ja yllämme hulmusi rakkauden viiri.

5 Tuokaa minulle rusinaterttuja, että vahvistun, tuokaa omenoita, että virvoitun -- minä olen rakkaudesta sairas!

6 Hänen vasen kätensä on pääni alla, hänen oikea kätensä hyväilee minua.

7 Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!

8 Neito: Rakkaani tulee, minä kuulen hänen äänensä! Hän kiitää yli vuorten, hän kirmaa yli kukkuloiden!

9 Kuin gaselli on minun rakkaani, hän on kuin nuori peura. Siinä hän on! Hän pysähtyy ja jää talomme seinustalle. Hän katsoo ikkunan takaa, kurkistaa säleikön raosta.

10 Rakkaani puhkeaa puhumaan. Mies: Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!

11 Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois.

12 Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.

13 Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan. Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!

14 Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi.

15 Muut: Auttakaa meitä, ottakaa kiinni ketut, ketunpojat, jotka turmelevat viinitarhat! Köynnöksemme ovat juuri nupullaan!

16 Neito: Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.

17 Kun tuulenhenki illalla viriää ja varjot pitenevät, tule silloin, rakkaani, riennä kuin gaselli, tule kuin peura tuoksuville kummuille!

1 Je suis un narcisse de Saron, Un lis des vallées. -

2 Comme un lis au milieu des épines, Telle est mon amie parmi les jeunes filles. -

3 Comme un pommier au milieu des arbres de la forêt, Tel est mon bien-aimé parmi les jeunes hommes. J'ai désiré m'asseoir à son ombre, Et son fruit est doux à mon palais.

4 Il m'a fait entrer dans la maison du vin; Et la bannière qu'il déploie sur moi, c'est l'amour.

5 Soutenez-moi avec des gâteaux de raisins, Fortifiez-moi avec des pommes; Car je suis malade d'amour.

6 Que sa main gauche soit sous ma tête, Et que sa droite m'embrasse! -

7 Je vous en conjure, filles de Jérusalem, Par les gazelles et les biches des champs, Ne réveillez pas, ne réveillez pas l'amour, Avant qu'elle le veuille. -

8 C'est la voix de mon bien-aimé! Le voici, il vient, Sautant sur les montagnes, Bondissant sur les collines.

9 Mon bien-aimé est semblable à la gazelle Ou au faon des biches. Le voici, il est derrière notre mur, Il regarde par la fenêtre, Il regarde par le treillis.

10 Mon bien-aimé parle et me dit: Lève-toi, mon amie, ma belle, et viens!

11 Car voici, l'hiver est passé; La pluie a cessé, elle s'en est allée.

12 Les fleurs paraissent sur la terre, Le temps de chanter est arrivé, Et la voix de la tourterelle se fait entendre dans nos campagnes.

13 Le figuier embaume ses fruits, Et les vignes en fleur exhalent leur parfum. Lève-toi, mon amie, ma belle, et viens!

14 Ma colombe, qui te tiens dans les fentes du rocher, Qui te caches dans les parois escarpées, Fais-moi voir ta figure, Fais-moi entendre ta voix; Car ta voix est douce, et ta figure est agréable.

15 Prenez-nous les renards, Les petits renards qui ravagent les vignes; Car nos vignes sont en fleur.

16 Mon bien-aimé est à moi, et je suis à lui; Il fait paître son troupeau parmi les lis.

17 Avant que le jour se rafraîchisse, Et que les ombres fuient, Reviens!... sois semblable, mon bien-aimé, A la gazelle ou au faon des biches, Sur les montagnes qui nous séparent.