1 Tiedätkö sinä, milloin vuorikauris vasoo, hoivaatko sinä synnyttävää peuraa?

2 Tiedätkö sinä niiden oikean hetken, lasketko sinä, milloin kuukausien määrä täyttyy?

3 Ne kyyristyvät maahan, synnyttävät poikasensa, ja kohta niiden tuskat ovat ohi.

4 Vasat kasvavat ja varttuvat, lähtevät omille teilleen eivätkä palaa.

5 Kuka lähetti villiaasin vapaana juoksemaan, kuka sen pelasti juhdan ikeeltä?

6 Minä annoin sille asuttavaksi aron, olinpaikaksi suolaisen aavikon.

7 Se halveksii kaupungin hälinää, ei se tottele ajajan huutoja.

8 Vuorille se tähyää, siellä ovat sen laitumet! Sieltä se etsii kaikkea vihreää.

9 Suostuuko villihärkä sinua palvelemaan tai yöpymään sinun syöttöruuhesi ääressä?

10 Ohjaatko sinä sitä köydellä pellon vaolle, äestääkö se laakson peltoja sinun talutusnuorassasi?

11 Sen voimat ovat suuret, mutta voitko luottaa siihen, voitko panna sen tekemään työt puolestasi?

12 Uskotko, että sen avulla saat satosi talteen, sekö tuo viljasi puimatantereelle?

13 Rajusti lyö strutsi siivillään, mutta eivät ne ole niin kuin haukan tai haikaran siivet:

14 maahan se laskee munansa ja antaa niiden hautua hiekan lämmössä.

15 Se ei ajattele, että ne voivat murskautua askelen alla, että jokin eläin voi ne tallata.

16 Se on poikasilleen tyly, aivan kuin ne eivät sen omia olisikaan, se ei tunnu välittävän, vaikka kaikki sen vaiva olisi ollut turhaa.

17 Jumala epäsi siltä viisauden, ei suonut sille ymmärrystä.

18 Mutta kun se kiitää kaula ojossa, se saattaa häpeään niin ratsun kuin ratsastajan.

19 Sinäkö annoit hevoselle sen voiman, sinäkö annoit sille hulmuavan harjan?

20 Sinäkö opetit sen hyppimään kuin heinäsirkka? Mahtavasti, pelottavasti se korskuu,

21 innoissaan se kuopii maata tasangolla, uljaana se ryntää taisteluun.

22 Se pitää pelkoa pilkkanaan, se ei säiky eikä se pakene miekan tieltä.

23 Sen yläpuolella rämisee nuoliviini, välkkyy keihäs ja sotakirves.

24 Kiihtymyksestä vavahdellen se ahmii taivalta, mikään ei sitä pidättele, kun sotatorvi soi.

26 Sinunko viisautesi nostaa taivaalle haukan, kun se levittää siipensä etelätuuleen?

27 Sinunko käskystäsi kotka nousee korkeuksiin ja rakentaa pesänsä tavoittamattomiin?

28 Kalliolla se asustaa, viettää yönsä siellä, kielekkeellä, jonne ei pääsyä ole.

29 Sieltä se tähystää syötävää, kaukaa sen silmät tavoittavat saaliin.

30 Kiihkeästi sen poikaset ahmivat verta! Missä on ruumiita, sinne se rientää.

1 Sais-tu quand les chèvres sauvages font leurs petits? Observes-tu les biches quand elles mettent bas?

2 Comptes-tu les mois pendant lesquels elles portent, Et connais-tu l'époque où elles enfantent?

3 Elles se courbent, laissent échapper leur progéniture, Et sont délivrées de leurs douleurs.

4 Leurs petits prennent de la vigueur et grandissent en plein air, Ils s'éloignent et ne reviennent plus auprès d'elles.

5 Qui met en liberté l'âne sauvage, Et l'affranchit de tout lien?

6 J'ai fait du désert son habitation, De la terre salée sa demeure.

7 Il se rit du tumulte des villes, Il n'entend pas les cris d'un maître.

8 Il parcourt les montagnes pour trouver sa pâture, Il est à la recherche de tout ce qui est vert.

9 Le buffle veut-il être à ton service? Passe-t-il la nuit vers ta crèche?

10 L'attaches-tu par une corde pour qu'il trace un sillon? Va-t-il après toi briser les mottes des vallées?

11 Te reposes-tu sur lui, parce que sa force est grande? Lui abandonnes-tu le soin de tes travaux?

12 Te fies-tu à lui pour la rentrée de ta récolte? Est-ce lui qui doit l'amasser dans ton aire?

13 L'aile de l'autruche se déploie joyeuse; On dirait l'aile, le plumage de la cigogne.

14 Mais l'autruche abandonne ses oeufs à la terre, Et les fait chauffer sur la poussière;

15 Elle oublie que le pied peut les écraser, Qu'une bête des champs peut les fouler.

16 Elle est dure envers ses petits comme s'ils n'étaient point à elle; Elle ne s'inquiète pas de l'inutilité de son enfantement.

17 Car Dieu lui a refusé la sagesse, Il ne lui a pas donné l'intelligence en partage.

18 Quand elle se lève et prend sa course, Elle se rit du cheval et de son cavalier.

19 Est-ce toi qui donnes la vigueur au cheval, Et qui revêts son cou d'une crinière flottante?

20 Le fais-tu bondir comme la sauterelle? Son fier hennissement répand la terreur.

21 Il creuse le sol et se réjouit de sa force, Il s'élance au-devant des armes;

22 Il se rit de la crainte, il n'a pas peur, Il ne recule pas en face de l'épée.

23 Sur lui retentit le carquois, Brillent la lance et le javelot.

24 Bouillonnant d'ardeur, il dévore la terre, Il ne peut se contenir au bruit de la trompette.

25 Quand la trompette sonne, il dit: En avant! Et de loin il flaire la bataille, La voix tonnante des chefs et les cris de guerre.

26 Est-ce par ton intelligence que l'épervier prend son vol, Et qu'il étend ses ailes vers le midi?

27 Est-ce par ton ordre que l'aigle s'élève, Et qu'il place son nid sur les hauteurs?

28 C'est dans les rochers qu'il habite, qu'il a sa demeure, Sur la cime des rochers, sur le sommet des monts.

29 De là il épie sa proie, Il plonge au loin les regards.

30 Ses petits boivent le sang; Et là où sont des cadavres, l'aigle se trouve.