1 Nyt Job sanoi:

2 -- Totta kai minä tuon tiedän! Ei ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan.

3 Se, joka ryhtyisi käymään hänen kanssaan oikeutta, ei pystyisi vastaamaan hänen kysymyksiinsä, ei yhteen tuhannesta.

4 Hänen on viisaus, hänen on voima ja mahti. Kuka voisi uhmata häntä joutumatta tuhoon?

5 Hän siirtää vuoria kuin huomaamatta, hän kääntää ne nurin, kun hän vihastuu.

6 Hän koskettaa maata, ja se järähtää paikoiltaan, sen peruspylväät horjuvat.

7 Hän käskee, ja aurinko pimenee. Hän sulkee sinetillään tähtien valon.

8 Yksin on hän levittänyt yllemme taivaan, hän kulkee meren hyökyjen yli.

9 Leijonan tähdistön hän on tehnyt, Orionin ja Seulaset ja eteläisten tähtien tarhat.

10 Suuria tekoja hän tekee, tutkimattomia, ihmeitä, joilla ei ole määrää, ei rajaa.

11 Hän kulkee läheltä, enkä minä häntä näe, hän kiitää ohitseni, enkä minä häntä huomaa.

13 Mikään voima ei käännä pois Jumalan vihaa, hänen alleen lyyhistyvät Rahabin joukot.

14 Kuinka minä voisin käydä kiistaan Jumalan kanssa, kuinka voisin löytää sanat häntä vastaan?

15 Vaikka olisin kuinka oikeassa, en pystyisi hänelle vastaamaan. Voin vain rukoilla armoa häneltä, joka minut tuomitsee.

16 Vaikka hän ottaisi vastaan minun haasteeni, en usko, että hän suostuisi minua kuulemaan --

17 hän, joka myrskyllään iskee minut maahan ja aina vain lisää minun haavojeni määrää ilman mitään syytä.

18 Edes hengenvedon ajaksi hän ei anna minulle rauhaa, ei, hän lisäämistään lisää kärsimystäni.

20 Vaikka minä olen oikeassa, oma suuni joutuu tuomitsemaan minut. Vaikka olen syytön, hän tuomitsee minut väärintekijäksi.

21 Syytön olen. Mutta mitäpä minun elämästäni! Minä inhoan sitä.

23 Kun tuhon ruoska iskee ihmisiin, hän ei välitä viattomien kärsimyksistä.

24 Kun maa on annettu kelvottomien käsiin, hän peittää tuomarien silmät. Ellei se ole hän -- kuka sitten?

25 Minun päiväni rientävät nopeammin kuin juoksija, ne häipyvät luotani, onnea ne eivät saaneet nähdä,

26 kuin kaislaveneet ne liukuvat toinen toisensa perään pois, ne kiitävät kuin saaliin kimppuun syöksyvä kotka.

28 niin kohta iskee minuun uusi kauhu, sillä minä tiedän, että sinä et minua syyttömäksi julista.

29 Kun minut joka tapauksessa tuomitaan syylliseksi, miksi harata vastaan?

30 Vaikka minä kylpisin lumessa ja pesisin käteni lipeällä,

31 kuitenkin sinä ryvettäisit minut likakuopassa, niin että minua inhoaisivat omat vaatteenikin.

32 Hän ei ole ihminen, niin kuin minä olen. En minä voi käydä hänen kanssaan oikeutta, en puolustautua häntä vastaan.

33 Ei kukaan voi olla tuomarina meidän välillämme, asettaa kättään meidän molempien päälle.

34 Voi, jospa Jumala kääntäisi ruoskansa minusta pois, ettei minun enää tarvitsisi säikkyä häntä!

35 Silloin voisin puhua hänelle suoraan, pelkäämättä! Nyt en voi. Olen itseni kanssa yksin.

1 Job prit la parole et dit:

2 Je sais bien qu'il en est ainsi; Comment l'homme serait-il juste devant Dieu?

3 S'il voulait contester avec lui, Sur mille choses il ne pourrait répondre à une seule.

4 A lui la sagesse et la toute-puissance: Qui lui résisterait impunément?

5 Il transporte soudain les montagnes, Il les renverse dans sa colère.

6 Il secoue la terre sur sa base, Et ses colonnes sont ébranlées.

7 Il commande au soleil, et le soleil ne paraît pas; Il met un sceau sur les étoiles.

8 Seul, il étend les cieux, Il marche sur les hauteurs de la mer.

9 Il a créé la Grande Ourse, l'Orion et les Pléiades, Et les étoiles des régions australes.

10 Il fait des choses grandes et insondables, Des merveilles sans nombre.

11 Voici, il passe près de moi, et je ne le vois pas, Il s'en va, et je ne l'aperçois pas.

12 S'il enlève, qui s'y opposera? Qui lui dira: Que fais-tu?

13 Dieu ne retire point sa colère; Sous lui s'inclinent les appuis de l'orgueil.

14 Et moi, comment lui répondre? Quelles paroles choisir?

15 Quand je serais juste, je ne répondrais pas; Je ne puis qu'implorer mon juge.

16 Et quand il m'exaucerait, si je l'invoque, Je ne croirais pas qu'il eût écouté ma voix,

17 Lui qui m'assaille comme par une tempête, Qui multiplie sans raison mes blessures,

18 Qui ne me laisse pas respirer, Qui me rassasie d'amertume.

19 Recourir à la force? Il est tout-puissant. A la justice? Qui me fera comparaître?

20 Suis-je juste, ma bouche me condamnera; Suis-je innocent, il me déclarera coupable.

21 Innocent! Je le suis; mais je ne tiens pas à la vie, Je méprise mon existence.

22 Qu'importe après tout? Car, j'ose le dire, Il détruit l'innocent comme le coupable.

23 Si du moins le fléau donnait soudain la mort!... Mais il se rit des épreuves de l'innocent.

24 La terre est livrée aux mains de l'impie; Il voile la face des juges. Si ce n'est pas lui, qui est-ce donc?

25 Mes jours sont plus rapides qu'un courrier; Ils fuient sans avoir vu le bonheur;

26 Ils passent comme les navires de jonc, Comme l'aigle qui fond sur sa proie.

27 Si je dis: Je veux oublier mes souffrances, Laisser ma tristesse, reprendre courage,

28 Je suis effrayé de toutes mes douleurs. Je sais que tu ne me tiendras pas pour innocent.

29 Je serai jugé coupable; Pourquoi me fatiguer en vain?

30 Quand je me laverais dans la neige, Quand je purifierais mes mains avec du savon,

31 Tu me plongerais dans la fange, Et mes vêtements m'auraient en horreur.

32 Il n'est pas un homme comme moi, pour que je lui réponde, Pour que nous allions ensemble en justice.

33 Il n'y a pas entre nous d'arbitre, Qui pose sa main sur nous deux.

34 Qu'il retire sa verge de dessus moi, Que ses terreurs ne me troublent plus;

35 Alors je parlerai et je ne le craindrai pas. Autrement, je ne suis point à moi-même.