1 Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.

2 Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo.

3 Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi, hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!

4 Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!

5 Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää.

6 Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.

7 Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu.

8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee,

9 jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi.

10 Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee. Kun hän on mennyt pois, missä hän on?

11 Meren vesi haihtuu, virta kuivuu, sen vedet häviävät.

12 Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan.

13 Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!

14 Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut? Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu, minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.

15 Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin, sinä kaipaisit jälleen sitä, minkä oma kätesi on luonut.

16 Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.

17 Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin.

18 Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon kallioiden murtuessa,

19 niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan, niin sinä murrat ihmisen toivon.

20 Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä, hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois.

21 Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa -- hän ei siitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti -- hän ei siitäkään mitään tiedä.

22 Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa.

1 Ko te tangata i whanau i te wahine, he torutoru ona ra; ki tonu ano i te raruraru.

2 Ano he puawai ia e puta mai ana, e kotia iho ana: rere ana ia, ano he atarangi, kahore hoki he tumautanga.

3 E titiro mai ano ranei ou kanohi ki te penei? E mea ranei koe i ahau kia whakawa taua ki a taua?

4 Ko wai hei homai i te mea ma i roto i te mea poke? Hore rawa.

5 Kua rite na hoki nga ra mona: kei a koe te maha o ona marama; takoto rawa i a koe te tikanga mona, a e kore ia e whiti ki tua.

6 Tahuri ke atu te titiro i a ia, kia ai ona pariratanga, kia ata tutuki ai tona ra, kia rite ai ki o te kaimahi.

7 Ka ai hoki he whakaaronga ki te rakau i tapahia, tera ano e pariri, e kore ano hoki e mutu te wana o tona pihi.

8 Ahakoa kua tawhitotia tona pakiaka a ki te whenua, a kua mate tona tinana i roto i te oneone;

9 Heoi ma te haunga o te wai ka pihi, ka kokiri ona peka ano ko ta te mea tupu.

10 Ko te tangata ia, mate iho, marere noa iho; ae, ka hamo te tangata, a kei hea ia?

11 Pera i nga wai e he mai nei i te moana, i te awa e mimiti ana, ka maroke;

12 E pera ana ano te tangata, e takoto ana a kahore he whakatikanga ake: kahore he marangatanga ake mo ratou, a kia kore ra ano nga rangi; e kore ano ratou e ara i to ratou moe.

13 Aue, kia huna noatia oti ahau e koe ki te po, kia waihotia noatia iho ahau e koe kia ngaro ana, kia hoki ra ano tou riri; kia rohea noatia mai e koe tetahi wa moku, a ka mahara mai ai ano ki ahau!

14 Ki te mate te tangata, e ora ano ranei ia? Ka tatari ahau i nga ra katoa o toku ngananga, kia tae mai ra ano he whakaputanga moku.

15 Mau e karanga, kia whakao atu ai ahau; kahore hoki e kore ka matenui koe ki te mahi a ou ringa.

16 Inaianei hoki e taua ana e koe oku hikoinga; he teka ianei e matatau tonu mai ana koe ki toku hara?

17 Hiri rawa toku he ki roto ki te putea, tuitui rawa e koe toku kino.

18 He pono ko te maunga e horo ana e memeha noa ake ana, e nekehia ana te toka i tona wahi;

19 E ngau ana te wai i nga kohatu; ma tona puhaketanga e horoi atu te puehu o te whenua; a whakangaromia iho e koe te tumanako a te tangata.

20 Taea ana ia e koe ake tonu atu, a pahure ana ia; puta ke ana i a koe tona mata, a tonoa atu ana ia kia haere.

21 Ko te whakahonoretanga o ana tama, kahore e mohiotia e ia; ka hoki iho ratou hei ware, heoi kahore tetahi aha o ratou e maharatia e ia.

22 E mamae ano ia te kikokiko o tona tinana, a ka tangi tona wairua i roto i a ia.