1 Dareios näki hyväksi asettaa valtakunnan hallintoa hoitamaan satakaksikymmentä satraappia, jotka hän sijoitti kaikkialle valtakuntansa alueelle.

2 Heidän esimiehinään oli kolme ylivalvojaa, ja Daniel oli yksi näistä. Satraappien tuli tehdä heille tili toimistaan, jotta kuningas ei joutuisi kärsimään vahinkoa.

3 Daniel osoittautui etevämmäksi kuin toiset valvojat ja satraapit, sillä hänessä oli erityinen henki. Siksi kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakunnan johtoon.

4 Silloin toiset valvojat ja satraapit alkoivat etsiä sopivaa aihetta voidakseen syyttää Danielia valtakunnan vahingoittamisesta. Mitään syytöstä he eivät kuitenkaan pystyneet esittämään, sillä Daniel oli rehellinen eikä mitään laiminlyöntiä tai rikkomusta löytynyt.

7 Kaikki valtakunnan valvojat, käskynhaltijat ja satraapit, hovimiehet ja maaherrat ovat yksimielisiä siitä, että tulisi antaa seuraava kuninkaallinen asetus ja vahvistaa tällainen määräys: Jos joku kolmenkymmenen päivän aikana tästä lähtien rukoilee jotakin keneltä tahansa jumalalta tai ihmiseltä paitsi sinulta, kuningas, hänet heitettäköön leijonien luolaan.

9 Niin kuningas Dareios antoi laatia kirjallisen määräyksen.

10 Kun Daniel sai tietää, että tällainen määräys oli annettu, hän meni taloonsa. Sen kattohuoneen ikkunat olivat Jerusalemiin päin, ja kolme kertaa päivässä Daniel polvistui siellä ja rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana.

11 Kun nuo miehet riensivät yhdessä paikalle, he tapasivat Danielin hartaasti rukoilemassa Jumalaansa.

14 Kun kuningas kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi ja alkoi miettiä, kuinka voisi pelastaa Danielin. Auringonlaskuun saakka hän etsi keinoa säästääkseen hänet rangaistukselta.

17 Luolan suulle tuotiin kivi, ja kuningas sulki sen sinetillään ja ylimystensä sineteillä, ettei mikään voisi muuttaa Danielin kohtaloa.

18 Sen jälkeen kuningas meni palatsiinsa. Hän vietti yönsä paastoten eikä huolinut luokseen naista, ja uni pakeni hänen silmistään.

19 Aamun koitteessa kuningas nousi ja kiirehti leijonien luolalle.

23 Kuningas ilahtui kovin ja käski nostaa Danielin luolasta. Hänet nostettiin ylös, eikä hänessä ollut mitään vammaa, sillä hän oli luottanut Jumalaansa.

24 Silloin kuningas käski noutaa ne miehet, jotka olivat syyttäneet Danielia, ja heittää heidät lapsineen ja vaimoineen leijonien luolaan. Eivätkä he olleet ehtineet luolan pohjalle, kun leijonat jo kävivät heidän kimppuunsa ja raatelivat heidät.

26 Minä annan seuraavan käskyn: Kaikkialla valtani piirissä vavisten pelättäköön Danielin Jumalaa, sillä hän on elävä Jumala ja ikuisesti pysyvä, hänen kuninkuutensa ei koskaan häviä eikä hänen valtansa koskaan lopu.

28 Ja Daniel menestyi Dareioksen hallitessa ja sen jälkeen myös persialaisen Kyyroksen valtakunnassa. ihmishahmoisesta olennosta

1 It pleased Darius to set over the kingdom one hundred twenty local governors, who should be throughout the whole kingdom; 2 and over them three presidents, of whom Daniel was one, that these local governors might give account to them, and that the king should suffer no loss. 3 Then this Daniel was distinguished above the presidents and the local governors, because an excellent spirit was in him; and the king thought to set him over the whole realm.

4 Then the presidents and the local governors sought to find occasion against Daniel as touching the kingdom; but they could find no occasion or fault, because he was faithful. There wasn’t any error or fault found in him. 5 Then these men said, "We won’t find any occasion against this Daniel, unless we find it against him concerning the law of his God."

6 Then these presidents and local governors assembled together to the king, and said this to him, "King Darius, live forever! 7 All the presidents of the kingdom, the deputies and the local governors, the counselors and the governors, have consulted together to establish a royal statute and to make a strong decree, that whoever asks a petition of any god or man for thirty days, except of you, O king, he shall be cast into the den of lions. 8 Now, O king, establish the decree and sign the writing, that it not be changed, according to the law of the Medes and Persians, which doesn’t alter." 9 Therefore king Darius signed the writing and the decree.

10 When Daniel knew that the writing was signed, he went into his house (now his windows were open in his room toward Jerusalem) and he kneeled on his knees three times a day, and prayed, and gave thanks before his God, as he did before. 11 Then these men assembled together, and found Daniel making petition and supplication before his God. 12 Then they came near, and spoke before the king concerning the king’s decree: "Haven’t you signed a decree that every man who makes a petition to any god or man within thirty days, except to you, O king, shall be cast into the den of lions?"

The king answered, "This thing is true, according to the law of the Medes and Persians, which doesn’t alter."

13 Then they answered and said before the king, "That Daniel, who is of the children of the captivity of Judah, doesn’t respect you, O king, nor the decree that you have signed, but makes his petition three times a day." 14 Then the king, when he heard these words, was very displeased, and set his heart on Daniel to deliver him; and he labored until the going down of the sun to rescue him.

15 Then these men assembled together to the king, and said to the king, "Know, O king, that it is a law of the Medes and Persians, that no decree nor statute which the king establishes may be changed."

16 Then the king commanded, and they brought Daniel and cast him into the den of lions. The king spoke and said to Daniel, "Your God whom you serve continually, he will deliver you."

17 A stone was brought, and laid on the mouth of the den; and the king sealed it with his own signet, and with the signet of his lords; that nothing might be changed concerning Daniel. 18 Then the king went to his palace, and passed the night fasting. No musical instruments were brought before him; and his sleep fled from him.

19 Then the king arose very early in the morning, and went in haste to the den of lions. 20 When he came near to the den to Daniel, he cried with a troubled voice. The king spoke and said to Daniel, "Daniel, servant of the living God, is your God, whom you serve continually, able to deliver you from the lions?"

21 Then Daniel said to the king, "O king, live forever! 22 My God has sent his angel, and has shut the lions’ mouths, and they have not hurt me, because innocence was found in me before him; and also before you, O king, I have done no harm."

23 Then the king was exceedingly glad, and commanded that they should take Daniel up out of the den. So Daniel was taken up out of the den, and no kind of harm was found on him, because he had trusted in his God.

24 The king commanded, and they brought those men who had accused Daniel, and they cast them into the den of lions—them, their children, and their wives; and the lions mauled them, and broke all their bones in pieces before they came to the bottom of the den.

25 Then king Darius wrote to all the peoples, nations, and languages who dwell in all the earth:

"Peace be multiplied to you.

26 "I make a decree that in all the dominion of my kingdom men tremble and fear before the God of Daniel.

"For he is the living God,

and steadfast forever.

His kingdom is that which will not be destroyed.

His dominion will be even to the end.

27 He delivers and rescues.

He works signs and wonders in heaven and in earth,

who has delivered Daniel from the power of the lions."

28 So this Daniel prospered in the reign of Darius and in the reign of Cyrus the Persian.