1 Olen väsynyt elämään. Minä päästän valitukseni valloilleen. Olen katkera ja puhun tuskani julki.

2 Jumala, älä tuomitse minua syylliseksi! Kerro minulle, miksi käyt oikeutta minua vastaan.

3 Mitä sinä siitä hyödyt, että sorrat minua, että hyljeksit omien kättesi luomusta ja annat menestyksen valaista jumalattomien tiet?

4 Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä, näetkö sinä samalla tavoin kuin ihminen näkee?

5 Ovatko sinun päiväsi vähät kuin ihmisen päivät, hupenevatko sinun vuotesi niin kuin ihmisen vuodet?

6 Sinä tutkit tarkoin minun rikkomukseni ja otat selvää, mitä syntejä olen ehkä tehnyt,

7 vaikka hyvin tiedät, että en ole syyllinen, ja tiedät, ettei sinun käsistäsi pelasta mikään.

8 Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut?

9 Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta! Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?

10 Sinä vuodatit minut kuin maidon astiaan, sinä kiinteytit minut muotooni kuin juuston,

11 olet pukenut minut lihaan ja nahkaan, liittänyt luilla ja jänteillä minut kokoon.

12 Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani.

13 Mutta tämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi. Nyt minä tiedän, mitä sinä sydämessäsi haudoit.

14 Jos minä tein väärin, aina sinä olit siinä etkä koskaan jättänyt rankaisematta.

15 Ja nyt, jos olen syyllistynyt pahaan, voi minua! Mutta vaikka olisin elänyt kuinka nuhteettomasti, en silti voisi nostaa päätäni, sillä olisin yleinen pilkan kohde ja näkisin vain kurjuuteni.

16 Jos pidän pääni pystyssä, sinä metsästät minua kuin leijona, minä saan jälleen kokea tuon ihmeteltävän voimasi.

17 Yhä uusia todistajia sinä tuot eteeni, sinun vihasi kasvaa kasvamistaan, yhä uusia joukkoja sinä lähetät kimppuuni.

18 Miksi vedit minut ulos äidinkohdusta? Kunpa olisin menehtynyt alkuuni eikä yksikään silmä olisi minua nähnyt!

19 Kunpa minua ei olisi koskaan ollut! Minut olisi viety suoraan kohdusta hautaan.

20 Ovathan päiväni vähät ja ne päättyvät pian. Päästä jo irti! Anna minun iloita hetki,

21 ennen kuin menen pimeyden ja kuoleman varjon maahan, menen, enkä enää palaa,

22 kuoleman varjon ja sekasorron maahan, synkkään maahan, maahan, jossa valokin on pimeyttä.

1 "My soul is weary of my life.

I will give free course to my complaint.

I will speak in the bitterness of my soul.

2 I will tell God, ‘Do not condemn me.

Show me why you contend with me.

3 Is it good to you that you should oppress,

that you should despise the work of your hands,

and smile on the counsel of the wicked?

4 Do you have eyes of flesh?

Or do you see as man sees?

5 Are your days as the days of mortals,

or your years as man’s years,

6 that you inquire after my iniquity,

and search after my sin?

7 Although you know that I am not wicked,

there is no one who can deliver out of your hand.

8 "‘Your hands have framed me and fashioned me altogether,

yet you destroy me.

9 Remember, I beg you, that you have fashioned me as clay.

Will you bring me into dust again?

10 Haven’t you poured me out like milk,

and curdled me like cheese?

11 You have clothed me with skin and flesh,

and knit me together with bones and sinews.

12 You have granted me life and loving kindness.

Your visitation has preserved my spirit.

13 Yet you hid these things in your heart.

I know that this is with you:

14 if I sin, then you mark me.

You will not acquit me from my iniquity.

15 If I am wicked, woe to me.

If I am righteous, I still will not lift up my head,

being filled with disgrace,

and conscious of my affliction.

16 If my head is held high, you hunt me like a lion.

Again you show yourself powerful to me.

17 You renew your witnesses against me,

and increase your indignation on me.

Changes and warfare are with me.

18 "‘Why, then, have you brought me out of the womb?

I wish I had given up the spirit, and no eye had seen me.

19 I should have been as though I had not been.

I should have been carried from the womb to the grave.

20 Aren’t my days few?

Stop!

Leave me alone, that I may find a little comfort,

21 before I go where I will not return from,

to the land of darkness and of the shadow of death;

22 the land dark as midnight,

of the shadow of death,

without any order,

where the light is as midnight.’"