1 Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän

2 ja sanoi:

3 -- Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin, yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt.

4 Haihtukoon pimeään se päivä, älköön Jumala taivaassaan muistako sitä, älköön aamun valo sitä koskettako.

5 Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan, musta pilvi peittäköön sen, auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois.

6 Nielköön synkkä pimeys sen yön, niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin, että se katoaa kuukauden öiden kierrosta.

7 Hedelmätön olkoon se yö, ilosta tyhjä.

8 Sen päivän lävistäköön kirous, joka herättäisi itsensä Leviatanin.

9 Pimetkööt sen aamun tähdet, älköön se yö nähkö sarastuksen valoa, turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta.

10 Se päivä ja yö ei sulkenut edestäni kohdun porttia, ei kätkenyt silmiltäni tätä kärsimystä.

11 Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?

12 Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon?

13 Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha.

14 Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa, noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, mahtavia raunioita.

15 Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa, noiden, joilla oli kultaa, jotka täyttivät palatsinsa hopealla.

16 Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.

17 Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,

18 siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.

19 Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.

20 Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?

21 He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta.

22 Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta.

23 Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut?

24 Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni.

25 Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut.

26 Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.

1 After this Job opened his mouth, and cursed the day of his birth. 2 Job answered:

3 "Let the day perish in which I was born,

the night which said, ‘There is a boy conceived.’

4 Let that day be darkness.

Don’t let God from above seek for it,

neither let the light shine on it.

5 Let darkness and the shadow of death claim it for their own.

Let a cloud dwell on it.

Let all that makes the day black terrify it.

6 As for that night, let thick darkness seize on it.

Let it not rejoice among the days of the year.

Let it not come into the number of the months.

7 Behold, let that night be barren.

Let no joyful voice come therein.

8 Let them curse it who curse the day,

who are ready to rouse up leviathan.

9 Let the stars of its twilight be dark.

Let it look for light, but have none,

neither let it see the eyelids of the morning,

10 because it didn’t shut up the doors of my mother’s womb,

nor did it hide trouble from my eyes.

11 "Why didn’t I die from the womb?

Why didn’t I give up the spirit when my mother bore me?

12 Why did the knees receive me?

Or why the breast, that I should nurse?

13 For now I should have lain down and been quiet.

I should have slept, then I would have been at rest,

14 with kings and counselors of the earth,

who built up waste places for themselves;

15 or with princes who had gold,

who filled their houses with silver;

16 or as a hidden untimely birth I had not been,

as infants who never saw light.

17 There the wicked cease from troubling.

There the weary are at rest.

18 There the prisoners are at ease together.

They don’t hear the voice of the taskmaster.

19 The small and the great are there.

The servant is free from his master.

20 "Why is light given to him who is in misery,

life to the bitter in soul,

21 who long for death, but it doesn’t come;

and dig for it more than for hidden treasures,

22 who rejoice exceedingly,

and are glad, when they can find the grave?

23 Why is light given to a man whose way is hidden,

whom God has hedged in?

24 For my sighing comes before I eat.

My groanings are poured out like water.

25 For the thing which I fear comes on me,

that which I am afraid of comes to me.

26 I am not at ease, neither am I quiet, neither do I have rest;

but trouble comes."