1 Job puhui:

2 -- Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin!

3 Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti?

4 Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut.

5 Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea, mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?

6 Kuka huolisi suolatonta ruokaa, kenelle maistuisi limainen malva?

7 Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää, voin pahoin, kun vain näenkin sitä.

8 Kunpa pyyntöni kuultaisiin! Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,

9 ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan.

10 En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta! Vaikka tuskani ei armoa anna, minä hyppelisin riemusta, sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt.

11 Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?

12 Onko minun voimani kuin kiveä, ovatko lihakseni rautaa?

13 Ei. Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta.

14 Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon -- joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.

15 Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.

16 Kun jää sulaa, puro samenee, se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.

17 Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.

18 Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.

19 Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle, Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.

20 Kaikki pettyvät: karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.

21 Te olette nyt minulle tyhjän veroiset: minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.

22 Olenko pyytänyt teiltä jotakin? Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?

23 Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani, ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?

24 Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.

25 Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?

26 Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.

27 Te heitätte orvosta arpaa ja olette valmiit myymään ystävänne.

28 Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?

29 Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi. Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!

30 Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?

1 Then Job answered,

2 "Oh that my anguish were weighed,

and all my calamity laid in the balances!

3 For now it would be heavier than the sand of the seas,

therefore my words have been rash.

4 For the arrows of the Almighty are within me.

My spirit drinks up their poison.

The terrors of God set themselves in array against me.

5 Does the wild donkey bray when he has grass?

Or does the ox low over his fodder?

6 Can that which has no flavor be eaten without salt?

Or is there any taste in the white of an egg?

7 My soul refuses to touch them.

They are as loathsome food to me.

8 "Oh that I might have my request,

that God would grant the thing that I long for,

9 even that it would please God to crush me;

that he would let loose his hand, and cut me off!

10 Let it still be my consolation,

yes, let me exult in pain that doesn’t spare,

that I have not denied the words of the Holy One.

11 What is my strength, that I should wait?

What is my end, that I should be patient?

12 Is my strength the strength of stones?

Or is my flesh of bronze?

13 Isn’t it that I have no help in me,

that wisdom is driven away from me?

14 "To him who is ready to faint, kindness should be shown from his friend;

even to him who forsakes the fear of the Almighty.

15 My brothers have dealt deceitfully as a brook,

as the channel of brooks that pass away;

16 which are black by reason of the ice,

in which the snow hides itself.

17 In the dry season, they vanish.

When it is hot, they are consumed out of their place.

18 The caravans that travel beside them turn away.

They go up into the waste, and perish.

19 The caravans of Tema looked.

The companies of Sheba waited for them.

20 They were distressed because they were confident.

They came there, and were confounded.

21 For now you are nothing.

You see a terror, and are afraid.

22 Did I ever say, ‘Give to me?’

or, ‘Offer a present for me from your substance?’

23 or, ‘Deliver me from the adversary’s hand?’

or, ‘Redeem me from the hand of the oppressors?’

24 "Teach me, and I will hold my peace.

Cause me to understand my error.

25 How forcible are words of uprightness!

But your reproof, what does it reprove?

26 Do you intend to reprove words,

since the speeches of one who is desperate are as wind?

27 Yes, you would even cast lots for the fatherless,

and make merchandise of your friend.

28 Now therefore be pleased to look at me,

for surely I will not lie to your face.

29 Please return.

Let there be no injustice.

Yes, return again.

My cause is righteous.

30 Is there injustice on my tongue?

Can’t my taste discern mischievous things?