1 Asafin virsi. Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki.
2 Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia,
3 vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet.
4 Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
5 Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
6 jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.
7 Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,
8 jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.
9 [Efraimilaiset, varustetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.]
10 He eivät pitäneet Jumalan liittoa, eivät taipuneet elämään hänen lakinsa mukaan.
11 He unohtivat hänen tekonsa, ihmeet, joita olivat saaneet nähdä.
12 Egyptin maassa, Soanin tasangolla, hän antoi isiemme kokea ihmeen.
13 Hän jakoi kahtia meren ja vei heidät sen poikki, hän jähmetti vedet muuriksi.
14 Hän antoi pilven johdattaa heitä päivisin ja tulen loisteen öisin.
15 Hän halkaisi kallioita autiomaassa, ja he saivat vettä, kuin syvyyden vesiä.
16 Hän antoi purojen puhjeta kalliosta, antoi vesien virrata.
17 Mutta yhä he tekivät syntiä, autiomaassa he kapinoivat Korkeinta vastaan.
18 Ehdoin tahdoin he koettelivat Jumalaa vaatimalla mielensä mukaista ruokaa.
21 Herra kuuli sen ja kiivastui: tuli leimahti keskellä Jaakobin leiriä. Hänen vihansa iski Israelin kansaan,
22 koska kansa ei uskonut Jumalaan eikä luottanut hänen apuunsa.
23 Mutta sitten hän antoi pilville käskyn ja avasi taivaan ovet,
24 ja mannaa satoi heidän ruoakseen, hän antoi heille taivaan viljaa.
25 Ihmiset söivät enkelten leipää, saivat ruokaa runsain määrin.
26 Hän päästi taivaasta irti itätuulen ja nostatti voimallaan tuulen etelästä.
27 Hän antoi sataa lihaa kuin tomua, taivaan lintuja kuin merten hiekkaa.
28 Hän pudotti ne heidän leiriinsä, heidän asumustensa ympärille,
29 ja he ahmivat itsensä täyteen -- hän antoi heille sitä, mitä he halusivat.
30 Mutta heidän himonsa ei sittenkään laantunut. Sen tähden he, ruoka vielä suussaan,
31 saivat kokea Herran vihan. Hän surmasi heidän parhaat miehensä, löi maahan Israelin nuoret soturit.
32 Silti he yhäti tekivät syntiä, eivät he uskoneet hänen ihmeisiinsä.
33 Sen tähden heidän päivänsä päättyivät arvaamatta, heidän vuotensa haihtuivat kuin henkäys.
34 Nyt, kun hän surmasi heitä, he alkoivat kysyä hänen mieltään, he kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
35 He muistivat, kuka on heidän kallionsa, muistivat, että Korkein on heidän lunastajansa.
36 Mutta heidän sanoissaan piili petos, valhe oli heidän kielellään.
37 He eivät olleet vilpittömiä häntä kohtaan, eivät pysyneet uskollisina hänen liitossaan.
38 Mutta Jumala on laupias, ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa. Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa eikä antanut kiivaudelleen valtaa.
39 Hän muisti, että he olivat vain ihmisiä, vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa.
40 Miten usein he autiomaassa nousivatkaan kapinaan, murehduttivat häntä erämaassa!
41 Yhä uudelleen he uhmasivat Israelin Pyhää, koettelivat Jumalan kärsivällisyyttä.
42 He eivät muistaneet hänen väkevää kättään, eivät päivää, jona hän vapautti heidät
43 ja teki tunnustekonsa Egyptissä, ihmeensä Soanin tasangolla.
44 Hän muutti vereksi Niilin ja kaikki sen kanavat, niin ettei niistä voinut juoda.
45 Hän lähetti paarmat puremaan egyptiläisiä, sammakot turmelemaan heiltä kaiken.
46 Hän antoi heidän satonsa heinäsirkoille, heidän työnsä hedelmät sirkkojen toukille.
47 Hän tuhosi rakeilla heidän viinitarhansa, rankkasateella heidän viikunapuunsa,
48 hän antoi tautien ahdistaa heidän karjaansa, ruton iskeä heidän laumoihinsa.
49 Hän päästi valloilleen vihansa hehkun, vimmansa, raivonsa ja kiivautensa, surmanenkeleiden suuren joukon.
50 Hän antoi vihansa purkautua, hän ei säästänyt heitä kuolemalta vaan jätti heidät ruton armoille.
51 Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, ensimmäisinä syntyneet Haamin majoista.
52 Mutta oman kansansa hän vei vapauteen. Autiomaassa hän kaitsi omiaan kuin paimen lampaita.
53 Hänen johdossaan he olivat turvassa, ei heidän tarvinnut pelätä mitään, mutta vihollisten joukon peitti meri.
54 Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen, vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen.
55 Hän karkotti vieraat kansat heidän tieltään ja jakoi heille arvalla perintömaat, antoi Israelin heimoille asumukset.
56 Mutta he kapinoivat Jumalaa vastaan, he koettelivat häntä, Korkeinta! He eivät noudattaneet hänen säädöksiään
57 vaan kääntyivät omille teilleen ja olivat uskottomia kuten isänsä, kelvottomia kuin löystynyt jousi.
58 He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla, loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla.
59 Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi, hän hylkäsi Israelin kokonaan.
60 Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön, teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle.
61 Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi, jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin,
62 ja kansansa hän antoi miekan armoille, niin hän omiinsa vihastui.
63 Tuli nielaisi nuoret miehet, enää ei laulettu morsiamille,
64 papit kaatuivat vihollisen miekkaan, lesket eivät saaneet viettää valittajaisia.
65 Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista.
66 Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän.
67 Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan -- Efraimin heimoa hän ei valinnut,
68 vaan hän valitsi Juudan heimon ja Siionin, rakkaan vuorensa.
69 Sille hän rakensi pyhäkkönsä, korkean kuin taivaat, vankan kuin maa, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
70 Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta,
71 toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia.
72 Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.
1 Hear my teaching, my people.
Turn your ears to the words of my mouth.
2 I will open my mouth in a parable.
I will utter dark sayings of old,
3 which we have heard and known,
and our fathers have told us.
4 We will not hide them from their children,
telling to the generation to come the praises of Yahweh,
his strength, and his wondrous deeds that he has done.
5 For he established a covenant in Jacob,
and appointed a teaching in Israel,
which he commanded our fathers,
that they should make them known to their children;
6 that the generation to come might know, even the children who should be born;
who should arise and tell their children,
7 that they might set their hope in God,
and not forget God’s deeds,
but keep his commandments,
8 and might not be as their fathers—
a stubborn and rebellious generation,
a generation that didn’t make their hearts loyal,
whose spirit was not steadfast with God.
9 The children of Ephraim, being armed and carrying bows,
turned back in the day of battle.
10 They didn’t keep God’s covenant,
and refused to walk in his law.
11 They forgot his doings,
his wondrous deeds that he had shown them.
12 He did marvelous things in the sight of their fathers,
in the land of Egypt, in the field of Zoan.
13 He split the sea, and caused them to pass through.
He made the waters stand as a heap.
14 In the daytime he also led them with a cloud,
and all night with a light of fire.
15 He split rocks in the wilderness,
and gave them drink abundantly as out of the depths.
16 He brought streams also out of the rock,
and caused waters to run down like rivers.
17 Yet they still went on to sin against him,
to rebel against the Most High in the desert.
18 They tempted God in their heart
by asking food according to their desire.
19 Yes, they spoke against God.
They said, "Can God prepare a table in the wilderness?
20 Behold, he struck the rock, so that waters gushed out,
and streams overflowed.
Can he give bread also?
Will he provide meat for his people?"
21 Therefore Yahweh heard, and was angry.
A fire was kindled against Jacob,
anger also went up against Israel,
22 because they didn’t believe in God,
and didn’t trust in his salvation.
23 Yet he commanded the skies above,
and opened the doors of heaven.
24 He rained down manna on them to eat,
and gave them food from the sky.
25 Man ate the bread of angels.
He sent them food to the full.
26 He caused the east wind to blow in the sky.
By his power he guided the south wind.
27 He also rained meat on them as the dust,
winged birds as the sand of the seas.
28 He let them fall in the middle of their camp,
around their habitations.
29 So they ate, and were well filled.
He gave them their own desire.
30 They didn’t turn from their cravings.
Their food was yet in their mouths,
31 when the anger of God went up against them,
killed some of their strongest,
and struck down the young men of Israel.
32 For all this they still sinned,
and didn’t believe in his wondrous works.
33 Therefore he consumed their days in vanity,
and their years in terror.
34 When he killed them, then they inquired after him.
They returned and sought God earnestly.
35 They remembered that God was their rock,
the Most High God, their redeemer.
36 But they flattered him with their mouth,
and lied to him with their tongue.
37 For their heart was not right with him,
neither were they faithful in his covenant.
38 But he, being merciful, forgave iniquity, and didn’t destroy them.
Yes, many times he turned his anger away,
and didn’t stir up all his wrath.
39 He remembered that they were but flesh,
a wind that passes away, and doesn’t come again.
40 How often they rebelled against him in the wilderness,
and grieved him in the desert!
41 They turned again and tempted God,
and provoked the Holy One of Israel.
42 They didn’t remember his hand,
nor the day when he redeemed them from the adversary;
43 how he set his signs in Egypt,
his wonders in the field of Zoan,
44 he turned their rivers into blood,
and their streams, so that they could not drink.
45 He sent among them swarms of flies, which devoured them;
and frogs, which destroyed them.
46 He also gave their increase to the caterpillar,
and their labor to the locust.
47 He destroyed their vines with hail,
their sycamore fig trees with frost.
48 He also gave over their livestock to the hail,
and their flocks to hot thunderbolts.
49 He threw on them the fierceness of his anger,
wrath, indignation, and trouble,
and a band of angels of evil.
50 He made a path for his anger.
He didn’t spare their soul from death,
but gave their life over to the pestilence,
51 and struck all the firstborn in Egypt,
the chief of their strength in the tents of Ham.
52 But he led out his own people like sheep,
and guided them in the wilderness like a flock.
53 He led them safely, so that they weren’t afraid,
but the sea overwhelmed their enemies.
54 He brought them to the border of his sanctuary,
to this mountain, which his right hand had taken.
55 He also drove out the nations before them,
allotted them for an inheritance by line,
and made the tribes of Israel to dwell in their tents.
56 Yet they tempted and rebelled against the Most High God,
and didn’t keep his testimonies,
57 but turned back, and dealt treacherously like their fathers.
They were twisted like a deceitful bow.
58 For they provoked him to anger with their high places,
and moved him to jealousy with their engraved images.
59 When God heard this, he was angry,
and greatly abhorred Israel,
60 so that he abandoned the tent of Shiloh,
the tent which he placed among men,
61 and delivered his strength into captivity,
his glory into the adversary’s hand.
62 He also gave his people over to the sword,
and was angry with his inheritance.
63 Fire devoured their young men.
Their virgins had no wedding song.
64 Their priests fell by the sword,
and their widows couldn’t weep.
65 Then the Lord awakened as one out of sleep,
like a mighty man who shouts by reason of wine.
66 He struck his adversaries backward.
He put them to a perpetual reproach.
67 Moreover he rejected the tent of Joseph,
and didn’t choose the tribe of Ephraim,
68 But chose the tribe of Judah,
Mount Zion which he loved.
69 He built his sanctuary like the heights,
like the earth which he has established forever.
70 He also chose David his servant,
and took him from the sheepfolds;
71 from following the ewes that have their young,
he brought him to be the shepherd of Jacob, his people,
and Israel, his inheritance.
72 So he was their shepherd according to the integrity of his heart,
and guided them by the skillfulness of his hands.