2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.

3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.

6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,

9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?

11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;

12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.

13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!

14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;

17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,

19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.

20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.

21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.

1 As for man, the son of woman, his days are short and full of trouble.

2 He comes out like a flower, and is cut down: he goes in flight like a shade, and is never seen again.

3 Is it on such a one as this that your eyes are fixed, with the purpose of judging him?

4 If only a clean thing might come out of an unclean! But it is not possible.

5 If his days are ordered, and you have knowledge of the number of his months, having given him a fixed limit past which he may not go;

6 Let your eyes be turned away from him, and take your hand from him, so that he may have pleasure at the end of his day, like a servant working for payment.

7 For there is hope of a tree; if it is cut down, it will come to life again, and its branches will not come to an end.

8 Though its root may be old in the earth, and its cut-off end may be dead in the dust;

9 Still, at the smell of water, it will make buds, and put out branches like a young plant.

10 But man comes to his death and is gone: he gives up his spirit, and where is he?

11 The waters go from a pool, and a river becomes waste and dry;

12 So man goes down to his last resting-place and comes not again: till the heavens come to an end, they will not be awake or come out of their sleep.

13 If only you would keep me safe in the underworld, putting me in a secret place till your wrath is past, giving me a fixed time when I might come to your memory again!

14 If death takes a man, will he come to life again? All the days of my trouble I would be waiting, till the time came for me to be free.

15 At the sound of your voice I would give an answer, and you would have a desire for the work of your hands.

16 For now my steps are numbered by you, and my sin is not overlooked.

17 My wrongdoing is corded up in a bag, and my sin is shut up safe.

18 But truly a mountain falling comes to dust, and a rock is moved from its place;

19 The stones are crushed small by the force of the waters; the dust of the earth is washed away by their overflowing: and so you put an end to the hope of man.

20 You overcome him for ever, and he is gone; his face is changed in death, and you send him away.

21 His sons come to honour, and he has no knowledge of it; they are made low, but he is not conscious of it.

22 Only his flesh still has pain, and his soul is sad.