1 Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.

2 Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.

3 Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.

4 Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.

5 Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.

6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.

7 Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.

8 Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.

9 Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.

10 Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.

11 Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.

12 Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.

13 Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.

14 Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.

15 Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.

16 Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.

17 Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.

18 Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.

19 Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.

20 Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.

21 Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.

22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:

23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.

24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.

25 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.

26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.

27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.

28 Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.

29 Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.

30 Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.

31 Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;

32 vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.

33 Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.

34 Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,

35 kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,

36 kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?

37 Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?

38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?

39 Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?

40 Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.

41 Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.

42 Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,

43 olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;

44 olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.

45 Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.

46 Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.

47 Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.

48 Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

49 Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä

50 siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.

51 Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.

52 Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.

53 He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.

54 Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.

55 Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.

58 Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.

59 Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.

60 Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

61 Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

62 Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.

63 Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.

64 Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.

65 Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.

66 Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.

1 [Aleph.] Je suis l’homme qui ai vu l’affliction par la verge de sa fureur.

2 Il m’a conduit et amené dans les ténèbres, et non dans la lumière.

3 Certes il s’est tourné contre moi, il a tous les jours tourné sa main [contre moi].

4 [Beth.] Il a fait vieillir ma chair et ma peau, il a brisé mes os.

5 Il a bâti contre moi, et m’a environné de fiel et de travail.

6 Il m’a fait tenir dans des lieux ténébreux, comme ceux qui sont morts dès longtemps.

7 [Guimel.] Il a fait une cloison autour de moi, afin que je ne sorte point; il a appesanti mes fers.

8 Même quand je crie et que j’élève ma voix, il rejette ma requête.

9 Il a fait un mur de pierres de taille [pour fermer] mes chemins, il a renversé mes sentiers.

10 [Daleth.] Ce m’est un ours qui est aux embûches, et un lion qui se tient dans un lieu caché.

11 Il a détourné mes chemins, et m’a mis en pièces, il m’a rendu désolé.

12 Il a tendu son arc, et m’a mis comme une butte pour la flèche.

13 [He.] Il a fait entrer dans mes reins les flèches dont son carquois est plein.

14 J’ai été en risée à tous les peuples, et leur chanson, tout le jour.

15 Il m’a rassasié d’amertume, il m’a enivré d’absinthe.

16 [Vau.] Il m’a cassé les dents avec du gravier, il m’a couvert de cendre;

17 Tellement que la paix s’est éloignée de mon âme; j’ai oublié ce que c’est que d’être à son aise.

18 Et j’ai dit : ma force est perdue, et mon espérance aussi que j’avais en l’Eternel.

19 [Zajin.] Souviens-toi de mon affliction, et de mon pauvre état, qui n’est qu’absinthe et que fiel.

20 Mon âme s’[en] souvient sans cesse, et elle est abattue au dedans de moi.

21 [Mais] je rappellerai ceci en mon cœur, [et] c’est pourquoi j’aurai espérance;

22 [Heth.] Ce sont les gratuités de l’Eternel que nous n’avons point été consumés, parce que ses compassions ne sont point taries.

23 Elles se renouvellent chaque matin; [c’est] une chose grande que ta fidélité.

24 L’Eternel est ma portion, dit mon âme, c’est pourquoi j’aurai espérance en lui.

25 [Teth.] L’Eternel est bon à ceux qui s’attendent à lui, [et] à l’âme qui le recherche.

26 C’est une chose bonne qu’on attende, même en se tenant en repos, la délivrance de l’Eternel.

27 C’est une chose bonne à l’homme de porter le joug en sa jeunesse.

28 [Jod.] Il est assis solitaire et se tient tranquille, parce qu’on l’a chargé sur lui.

29 Il met sa bouche dans la poussière, si peut-être il y aura quelque espérance.

30 Il présente la joue à celui qui le frappe; il est accablé d’opprobre.

31 [Caph.] Car le Seigneur ne rejette point à toujours.

32 Mais s’il afflige quelqu’un, il en a aussi compassion selon la grandeur de ses gratuités.

33 Car ce n’est pas volontiers qu’il afflige et contriste les fils des hommes.

34 [Lamed.] Lorsqu’on foule sous ses pieds tous les prisonniers du monde;

35 Lorsqu’on pervertit le droit de quelqu’un en la présence du Très-haut;

36 Lorsqu’on fait tort à quelqu’un dans son procès, le Seigneur ne le voit-il point?

37 [Mem.] Qui est-ce qui dit que cela a été fait, [et] que le Seigneur ne l’[a] point commandé?

38 Les maux, et les biens ne procèdent-ils point de l’ordre du Très-haut?

39 Pourquoi se dépiterait l’homme vivant, l’homme, [dis-je], à cause de ses péchés?

40 [Nun.] Recherchons nos voies, et [les] sondons, et retournons jusqu’à l’Eternel.

41 Levons nos cœurs et nos mains au [Dieu] Fort qui est aux cieux, [en disant] :

42 Nous avons péché, nous avons été rebelles, tu n’as point pardonné.

43 [Samech.] Tu nous as couverts de [ta] colère, et nous as poursuivis, tu as tué, tu n’as point épargné.

44 Tu t’es couvert d’une nuée, afin que la requête ne passât point.

45 Tu nous as fait être la raclure et le rebut au milieu des peuples.

46 [Pe.] Tous nos ennemis ont ouvert leur bouche sur nous.

47 La frayeur et la fosse, le dégât et la calamité nous sont arrivés.

48 Mon œil s’est fondu en ruisseaux d’eaux à cause de la plaie de la fille de mon peuple.

49 [Hajin.] Mon œil verse des larmes, et ne cesse point, parce qu’il n’y a aucun relâche.

50 Jusques à ce que l’Eternel regarde et voie des cieux.

51 Mon œil afflige mon âme à cause de toutes les filles de ma ville.

52 [Tsadi.] Ceux qui me sont ennemis sans cause m’ont poursuivi à outrance, comme on chasse après l’oiseau.

53 Ils ont enserré ma vie dans une fosse, et ont roulé une pierre sur moi.

54 Les eaux ont regorgé par-dessus ma tête; je disais : je suis retranché.

55 [Koph.] J’ai invoqué ton Nom, ô Eternel! d’une des plus basses fosses.

56 Tu as ouï ma voix, ne ferme point ton oreille, afin que je n’expire point à force de crier.

57 Tu t’es approché au jour que je t’ai invoqué, et tu as dit : ne crains rien.

58 [Resch.] Ô Seigneur! tu as plaidé la cause de mon âme; et tu as garanti ma vie.

59 Tu as vu, ô Eternel! le tort qu’on me fait, fais-moi droit.

60 Tu as vu toutes les vengeances dont ils ont usé, et toutes leurs machinations contre moi.

61 [Scin.] Tu as ouï, ô Eternel! leur opprobe et toutes leurs machinations contre moi.

62 Les discours de ceux qui s’élèvent contre moi, et leur dessein qu’ils ont contre moi tout le long du jour.

63 Considère quand ils s’asseyent, et quand ils se lèvent, [car] je suis leur chanson.

64 [Thau.] Rends-leur la pareille, ô Eternel! selon l’ouvrage de leurs mains.

65 Donne-leur un tel ennui qu’il leur couvre le cœur; donne-leur ta malédiction.

66 Poursuis-les en ta colère, et les efface de dessous les cieux de l’Eternel.