1 Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.

2 Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.

3 Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,

4 sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.

5 Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,

6 että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.

7 Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.

8 Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.

9 Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.

10 Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,

11 vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.

12 Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.

13 Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.

14 Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.

15 Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.

16 Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.

17 Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.

18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.

21 Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,

22 koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.

23 Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;

24 hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.

25 Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.

26 Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;

27 hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;

28 hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.

29 Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.

30 Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,

31 kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.

32 Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.

33 Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.

34 Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.

35 He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.

36 Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;

37 sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.

38 Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.

39 Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.

40 Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!

41 Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.

42 He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,

43 jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,

44 muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;

45 lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;

46 antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;

47 hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;

48 antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.

49 Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.

50 Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.

51 Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.

52 Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.

53 Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.

54 Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.

55 Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.

56 Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,

57 vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.

58 He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.

59 Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.

60 Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.

61 Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.

62 Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.

63 Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.

64 Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.

65 Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.

66 Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.

67 Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,

68 vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.

69 Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.

70 Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.

71 Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.

72 Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.

1 Maskil d'Asaph. Mon peuple, écoute ma Loi, prêtez vos oreilles aux paroles de ma bouche.

2 J'ouvrirai ma bouche en similitudes : je manifesterai les choses notables du temps d'autrefois.

3 Lesquelles nous avons ouïes et connues, et que nos pères nous on racontées.

4 Nous ne les cèlerons point à leurs enfants, [et] ils raconteront à la génération à venir les louanges de l'Eternel, et sa force, et ses merveilles qu'il a faites.

5 Car il a établi le témoignage en Jacob, et il a mis la Loi en Israël; et il donna charge à nos pères de les faire entendre à leurs enfants.

6 Afin que la génération à venir, les enfants, [dis-je], qui naîtraient, les connut, [et] qu'ils se missent en devoir de les raconter à leurs enfants;

7 Et afin qu'ils missent leur confiance en Dieu, et qu'ils n'oubliassent point les exploits du [Dieu] Fort, et qu'ils gardassent ses commandements.

8 Et qu'ils ne fussent point, comme leurs pères, une génération revêche et rebelle, une génération qui n'a point soumis son cœur, et l'esprit de laquelle n'a point été fidèle au [Dieu] Fort.

9 Les enfants d'Ephraïm armés entre les archers, ont tourné le dos le jour de la bataille.

10 Ils n'ont point gardé l'alliance de Dieu, et ont refusé de marcher selon sa Loi.

11 Et ils ont mis en oubli ses exploits et ses merveilles qu'il leur avait fait voir.

12 Il a fait des miracles en la présence de leurs pères au pays d'Egypte, au territoire de Tsohan.

13 Il a fendu la mer, et les a fait passer au travers, et il a fait arrêter les eaux comme un monceau [de pierre].

14 Et il les a conduits de jour par la nuée, et toute la nuit par une lumière de feu.

15 Il a fendu les rochers au désert, et leur a donné abondamment à boire, comme [s'il eût puisé] des abîmes.

16 Il a fait, dis-je, sortir des ruisseaux de la roche, et en a fait découler des eaux comme des rivières.

17 Toutefois ils continuèrent à pécher contre lui, irritant le Souverain au désert.

18 Et ils tentèrent le [Dieu] Fort dans leurs cœurs, en demandant de la viande qui flattât leur appétit.

19 Ils parlèrent contre Dieu, disant : le [Dieu] Fort nous pourrait-il dresser une table en ce désert?

20 Voilà, [dirent-ils], il a frappé le rocher, et les eaux en sont découlées, et il en est sorti des torrents abondamment, mais pourrait-il aussi nous donner du pain? apprêterait-il bien de la viande à son peuple?

21 C'est pourquoi l'Eternel les ayant ouïs, se mit en grande colère, et le feu s'embrasa contre Jacob, et sa colère s'excita contre Israël.

22 Parce qu'ils n'avaient point cru en Dieu, et ne s'étaient point confiés en sa délivrance.

23 Bien qu'il eût donné commandement aux nuées d'en haut, et qu'il eût ouvert les portes des cieux;

24 Et qu'il eût fait pleuvoir la manne sur eux afin qu'ils en mangeassent, et qu'il leur eût donné le froment des cieux;

25 Tellement que chacun mangeait du pain des puissants. Il leur envoya donc de la viande pour s'en rassasier.

26 Il excita dans les cieux le vent d'Orient, et il amena par sa force le vent du midi.

27 Et il fit pleuvoir sur eux de la chair comme de la poussière, et des oiseaux volants, en une quantité pareille au sable de la mer.

28 Et il la fit tomber au milieu de leur camp, [et] autour de leurs pavillons.

29 Et ils en mangèrent, et en furent pleinement rassasiés, car il avait accompli leur souhait.

30 [Mais] ils n'en avaient pas encore perdu l'envie, et leur viande était encore dans leur bouche.

31 Quand la colère de Dieu s'excita contre eux, et qu'il mit à mort les gras d'entre eux, et abattit les gens d'élite d'Israël.

32 Nonobstant cela, ils péchèrent encore, et n'ajoutèrent point de foi à ses merveilles.

33 C'est pourquoi il consuma soudainement leurs jours, et leurs années promptement.

34 Quand il les mettait à mort, alors ils le recherchaient, ils se repentaient, et ils cherchaient le [Dieu] Fort dès le matin.

35 Et ils se souvenaient que Dieu était leur rocher, et que le [Dieu] Fort et Souverain était celui qui les délivrait.

36 Mais ils faisaient beau semblant de leur bouche, et ils lui mentaient de leur langue;

37 Car leur cœur n'était point droit envers lui, et ils ne furent point fidèles en son alliance.

38 Toutefois, comme il est pitoyable, il pardonna leur iniquité, tellement qu'il ne les détruisit point, mais il apaisa souvent sa colère, et n'émut point toute sa fureur.

39 Et il se souvint qu'ils n'étaient que chair, qu'un vent qui passe, et qui ne revient point.

40 Combien de fois l'ont-ils irrité au désert, et combien de fois l'ont-ils ennuyé dans ce lieu inhabitable?

41 Car coup sur coup ils tentaient le [Dieu] Fort; et bornaient le Saint d'Israël.

42 Ils ne se sont point souvenus de sa main, ni du jour qu'il les avait délivrés de la main de celui qui les affligeait.

43 [Ils ne se sont point souvenus] de celui qui avait fait ses signes en Egypte, et ses miracles au territoire de Tsohan :

44 Et qui avait changé en sang leurs rivières et leurs ruisseaux, afin qu'ils n'en pussent point boire.

45 Et qui avait envoyé contre eux une mêlée de bêtes, qui les mangèrent; et des grenouilles, qui les détruisirent.

46 Et qui avait donné leurs fruits aux vermisseaux, et leur travail aux sauterelles.

47 Qui avait détruit leurs vignes par la grêle, et leurs sycomores par les orages.

48 Et qui avait livré leur bétail à la grêle, et leurs troupeaux aux foudres étincelantes.

49 Qui avait envoyé sur eux l'ardeur de sa colère, grande colère, indignation et détresse, [qui sont] un envoi de messagers de maux.

50 Qui avait dressé le chemin à sa colère, et n'avait point retiré leur âme de la mort ; et qui avait livré leur bétail à la mortalité.

51 Et qui avait frappé tout premier-né en Egypte, les prémices de la vigueur dans les tentes de Cam.

52 Qui avait fait partir son peuple comme des brebis; et qui l'avait mené par le désert comme un troupeau.

53 Et qui les avait conduits sûrement, et sans qu ils eussent aucune frayeur, là où la mer couvrit leurs ennemis.

54 Et qui les avait introduits en la contrée de sa Sainteté, [savoir] en cette montagne que sa droite a conquise.

55 Et qui avait chassé de devant eux les nations qu'il leur a fait tomber en lot d'héritage, et avait fait habiter les Tribus d'Israël dans les tentes de ces nations.

56 Mais ils ont tenté et irrité le Dieu Souverain, et n'ont point gardé ses témoignages.

57 Et ils se sont retirés en arrière, et se sont portés infidèlement, ainsi que leurs pères ; ils se sont renversés comme un arc qui trompe.

58 Et ils l'ont provoqué à la colère par leurs hauts lieux, et l'ont ému à la jalousie par leurs images taillées.

59 Dieu l'a ouï, et s'est mis en grande colère, et il a fort méprisé Israël.

60 Et il a abandonné le pavillon de Silo, le Tabernacle où il habitait entre les hommes.

61 Et il a livré en captivité sa force et son ornement entre les mains de l'ennemi.

62 Et il a livré son peuple à l'épée et s'est mis en grande colère contre son héritage.

63 Le feu a consumé leurs gens d'élite, et leurs vierges n'ont point été louées.

64 Leurs Sacrificateurs sont tombés par l'épée, et leurs veuves ne les ont point pleuré.

65 Puis le Seigneur s'est réveillé comme un homme qui se serait endormi, et comme un puissant homme qui s'écrie ayant encore le vin dans la tête.

66 Et il a frappé ses adversaires par derrière, et les a mis en opprobre perpétuel.

67 Mais il a dédaigné le Tabernacle de Joseph, et n'a point choisi la Tribu d'Ephraïm.

68 Mais il a choisi la Tribu de Juda, la montagne de Sion, laquelle il aime;

69 Et il a bâti son Sanctuaire comme [des bâtiments] haut élevés, et l'a établi comme la terre qu'il a fondée pour toujours.

70 Et il a choisi David, son serviteur, et l'a pris des parcs des brebis;

71 [Il l'a pris, dis-je,] d'après les brebis qui allaitent, et l'a amené pour paître Jacob son peuple, et Israël son héritage.

72 Aussi les a-t-il fait repus selon l'intégrité de son cœur, et conduits par la sage direction de ses mains.