1 Job vastasi ja sanoi:

3 Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kanssaan, ei hän voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta.

4 Hän on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan kuka on niskoitellut häntä vastaan ja jäänyt rankaisematta?

5 Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassansa;

6 hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen patsaat vapisevat;

7 hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse, ja hän lukitsee tähdet sinetillään;

8 hän yksinänsä levittää taivaat ja tallaa meren kuohun kukkuloita;

9 hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat;

10 hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.

11 Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.

12 Katso, hän tempaa saaliinsa, kuka voi häntä estää, kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'

13 Jumala ei taltu vihastansa; hänen allensa vaipuvat Rahabin auttajat.

14 Minäkö sitten voisin vastata hänelle, valita sanojani häntä vastaan?

15 Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.

16 Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin, en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani,

17 hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi,

18 joka ei anna minun vetää henkeäni, vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.

19 Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo: 'Tässä olen!' mutta jos oikeutta, niin: 'Kuka vetää minut tilille?'

20 Vaikka olisin oikeassa, niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi; vaikka olisin syytön, niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi.

21 Syytön minä olen. En välitä hengestäni, elämäni on minulle halpa.

22 Yhdentekevää kaikki; sentähden minä sanon: hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.

23 Jos ruoska äkkiä surmaa, niin hän pilkkaa viattomain epätoivoa.

24 Maa on jätetty jumalattoman valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot-ellei hän, kuka sitten?

25 Minun päiväni rientävät juoksijata nopeammin, pakenevat onnea näkemättä,

26 ne kiitävät pois niinkuin ruokovenheet, niinkuin kotka, joka iskee saaliiseen.

27 Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani, muuttaa muotoni ja ilostua,

28 niin minä kauhistun kaikkia kipujani, tiedän, ettet julista minua viattomaksi.

29 Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni vaivaan?

30 Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipeällä,

31 silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat vaatteeni minua inhoisivat.

32 Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä, voidakseni vastata hänelle ja käydäksemme oikeutta keskenämme.

33 Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle

34 ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni, niin ettei hänen kauhunsa peljättäisi minua;

1 Da antwortete Hiob und sprach:

2 Wahrhaftig, ich weiß, daß dem so ist; und wie kann der schwache Mensch rechten mit dem starken Gott!

3 Wollte er mit Ihm rechten, so könnte er Ihm auf tausend nicht eins beantworten.

4 Er ist weisen Herzens und von ungebrochener Kraft; wer hat ihm je getrotzt und es durchgesetzt?

5 Er verrückt Berge, und man merkt es nicht, daß er sie in seinem Zorn umgekehrt hat.

6 Er bewegt die Erde von ihrem Ort, daß ihre Säulen zittern.

7 Er gebietet der Sonne, so geht sie nicht auf; er legt die Sterne unter Siegel.

8 Er allein spannt den Himmel aus und tritt auf Meereswogen daher.

9 Er macht den Bären, den Orion und das Siebengestirn, samt den Kammern des Südens.

10 Er tut große Dinge, die unerforschlich sind, Wunder ohne Zahl.

11 Siehe, er geht an mir vorüber, und ich sehe ihn nicht; er fährt vorbei, und ich gewahre ihn nicht.

12 Er rafft dahin, wer hindert ihn? Wer ruft ihm zu: Was machst du da?

13 Gott unterdrückt nicht seinen Zorn; Rahabs Helfer beugen sich unter ihn.

14 Wie sollte ich ihm denn antworten und Worte finden, um mit ihm zu reden?

15 Auch wenn ich im Recht wäre, dürfte ich ihm nicht entgegnen; ich müßte meinen Richter um Gnade anflehen.

16 Wenn ich rufe, wird er mir antworten? Ich glaube nicht, daß er meine Stimme hört;

17 denn im Sturm hat er mich zerschlagen und mir ohne Ursache viele Wunden zugefügt.

18 Er läßt mich nicht einmal Atem holen, sondern sättigt mich mit Bitterkeit.

19 Kommt's auf die Kraft an, siehe, so ist er stark; wenn aber aufs Recht, wer ladet mich dann vor?

20 Wenn ich schon im Recht bin, so wird mich doch mein Mund verdammen, und bin ich auch unschuldig, so kommt es doch verkehrt heraus.

21 Ich bin unschuldig, bin unbesorgt um meine Seele; ich verachte das Leben!

22 Darum sage ich: Es ist einerlei; Fromme und Gottlose bringt er gleicherweise um!

23 Wenn die Geißel plötzlich tötet, so lacht er der Prüfung der Unschuldigen.

24 Die Erde ist in die Gewalt des Frevlers gegeben; das Angesicht ihrer Richter verhüllt er; wenn nicht er, wer tut es denn?

25 Meine Tage eilen schneller dahin als ein Läufer; sie sind entflohen und haben nichts Gutes gesehen;

26 sie sind vorbeigefahren wie Rohrschiffe, wie ein Adler, der sich auf Beute stürzt.

27 Wenn ich denke: Ich will meiner Klage vergessen, meine Miene ändern und heiter dreinschauen,

28 so muß ich meine vielen Schmerzen fürchten; denn ich weiß, daß du mich nicht lossprechen wirst!

29 Soll ich denn schuldig sein, was mühe ich mich vergeblich ab?

30 Wüsche ich mich auch mit Schnee und reinigte meine Hände mit Lauge,

31 so würdest du mich doch in die Grube tauchen, daß ich meine Kleider nicht mehr anziehen dürfte!

32 Denn er ist nicht ein Mann wie ich, daß ich ihm antworten könnte, daß wir miteinander vor Gericht gingen;

33 es ist auch kein Schiedsrichter zwischen uns, der seine Hand auf uns beide legen könnte.

34 Er nehme aber seine Rute von mir, und sein Schrecken überfalle mich nicht,

35 so will ich reden und ihn nicht fürchten; denn nicht also steht es in mir selbst.