1 Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.

2 Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.

3 Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.

4 Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.

5 Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.

6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.

7 Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.

8 Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.

9 Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.

10 Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.

11 Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.

12 Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.

13 Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.

14 Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.

15 Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.

16 Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.

17 Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.

18 Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.

19 Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.

20 Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.

21 Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.

22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:

23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.

24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.

25 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.

26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.

27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.

28 Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.

29 Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.

30 Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.

31 Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;

32 vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.

33 Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.

34 Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,

35 kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,

36 kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?

37 Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?

38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?

39 Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?

40 Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.

41 Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.

42 Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,

43 olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;

44 olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.

45 Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.

46 Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.

47 Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.

48 Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

49 Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä

50 siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.

51 Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.

52 Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.

53 He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.

54 Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.

55 Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.

58 Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.

59 Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.

60 Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

61 Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

62 Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.

63 Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.

64 Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.

65 Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.

66 Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.

1 Ich bin der Mann, der tief gebeugt worden ist durch die Rute seines Zorns.

2 Mich hat er verjagt und in die Finsternis geführt und nicht ans Licht.

3 Nur gegen mich kehrt er immer wieder den ganzen Tag seine Hand.

4 Er hat mein Fleisch und meine Haut verschlungen und meine Knochen zermalmt.

5 Er hat rings um mich her Gift und Drangsal aufgebaut.

6 In dunkeln Höhlen läßt er mich wohnen wie längst Verstorbene.

7 Er hat mich eingemauert, daß ich nicht herauskommen kann; mit ehernen Ketten hat er mich beschwert.

8 Ob ich auch schreie und rufe, verstopft er doch die Ohren vor meinem Gebet.

9 Quadersteine legt er mir in den Weg, krümmt meine Pfade.

10 Er lauert mir auf wie ein Bär, wie ein Löwe im Dickicht.

11 Er hat mich auf Abwege gebracht, ist über mich hergefallen und hat mich arg zugerichtet.

12 Er hat seinen Bogen gespannt und mich dem Pfeile zum Ziel gesetzt.

13 Er hat mir seines Köchers Söhne in die Nieren gejagt.

14 Ich bin allem Volk zum Gelächter geworden, ihr Liedlein den ganzen Tag.

15 Er hat mich mit Bitterkeit gesättigt, mit Wermut getränkt.

16 Er ließ meine Zähne sich an Kies zerbeißen, er hat mich mit Asche bedeckt.

17 Und du hast meine Seele aus dem Frieden verstoßen, daß ich des Glückes vergaß.

18 Und ich sprach: Meine Lebenskraft ist dahin, meine Hoffnung auf den HERRN.

19 Sei eingedenk meines Elends, meiner Verfolgung, des Wermuts und des Gifts!

20 Beständig denkt meine Seele daran und ist tief gebeugt!

21 Dieses aber will ich meinem Herzen vorhalten, darum will ich Hoffnung fassen:

22 Gnadenbeweise des HERRN sind's, daß wir nicht gänzlich aufgerieben wurden, denn seine Barmherzigkeit ist nicht zu Ende;

23 sie ist alle Morgen neu, und deine Treue ist groß!

24 Der HERR ist mein Teil, spricht meine Seele; darum will ich auf ihn hoffen.

25 Der HERR ist gütig gegen die, welche auf ihn hoffen, gegen die Seele, die nach ihm fragt.

26 Gut ist's, schweigend zu warten auf das Heil des HERRN.

27 Es ist einem Manne gut, in seiner Jugend das Joch zu tragen.

28 Er sitze einsam und schweige, wenn man ihm eines auferlegt!

29 Er stecke seinen Mund in den Staub; vielleicht ist noch Hoffnung vorhanden!

30 Schlägt ihn jemand, so biete er ihm den Backen dar und lasse sich mit Schmach sättigen!

31 Denn der Herr wird nicht ewig verstoßen;

32 sondern wenn er betrübt hat, so erbarmt er sich auch nach der Größe seiner Gnade.

33 Denn nicht aus Lust plagt und betrübt ER die Menschenkinder.

34 Wenn alle Gefangenen eines Landes mit Füßen getreten,

35 wenn das Recht eines Mannes vor dem Angesicht des Höchsten gebeugt,

36 die Rechtssache eines Menschen verdreht wird, sollte der Herr es nicht beachten?

37 Wer hat je etwas gesagt und es ist geschehen, ohne daß der Herr es befahl?

38 Geht nicht aus dem Munde des Höchsten das Böse und das Gute hervor?

39 Was beklagt sich der Mensch? Es hätte sich wahrlich jeder über seine Sünde zu beklagen!

40 Lasset uns unsere Wege erforschen und durchsuchen und zum HERRN zurückkehren!

41 Lasset uns unsere Herzen samt den Händen zu Gott im Himmel erheben!

42 Wir sind abtrünnig und widerspenstig gewesen; das hast du nicht vergeben;

43 du hast dich im Zorn verborgen und uns verfolgt; du hast uns ohne Gnade erwürgt;

44 du hast dich in eine Wolke gehüllt, daß kein Gebet hindurchdrang;

45 du hast uns zu Kot und Abscheu gemacht unter den Völkern!

46 Alle unsere Feinde haben ihr Maul gegen uns aufgesperrt.

47 Grauen und Grube wurden uns beschieden, Verwüstung und Untergang.

48 Es rinnen Wasserbäche aus meinen Augen wegen des Untergangs der Tochter meines Volkes.

49 Mein Auge tränt unaufhörlich; denn da ist keine Ruhe,

50 bis der HERR vom Himmel herabschauen und dareinsehen wird.

51 Was ich sehen muß, tut meiner Seele weh ob aller Töchter meiner Stadt.

52 Die mich ohne Ursache hassen, stellten mir heftig nach wie einem Vogel;

53 sie wollten mich in der Grube ums Leben bringen und warfen Steine auf mich.

54 Die Wasser gingen über mein Haupt; ich sagte: Ich bin verloren!

55 Aber ich rief, HERR, deinen Namen an, tief unten aus der Grube.

56 Du hörtest meine Stimme: »Verschließe dein Ohr nicht vor meinem Seufzen, vor meinem Hilferuf!«

57 Du nahtest dich mir des Tages, als ich dich anrief, du sprachest: Fürchte dich nicht!

58 Du führtest, o Herr, die Sache meiner Seele, du rettetest mir das Leben!

59 Du hast, o HERR, meine Unterdrückung gesehen; schaffe du mir Recht!

60 Du hast all ihre Rachgier gesehen, alle ihre Anschläge wider mich;

61 du hast, o HERR, ihr Schmähen gehört, alle ihre Pläne gegen mich,

62 die Reden meiner Widersacher und ihr beständiges Murmeln über mich.

63 Siehe doch: ob sie niedersitzen oder aufstehen, so bin ich ihr Spottlied.

64 Vergilt ihnen, o HERR, nach dem Werk ihrer Hände!

65 Gib ihnen Verstockung ins Herz, dein Fluch komme über sie!

66 Verfolge sie in deinem Zorn und vertilge sie unter dem Himmel des HERRN hinweg!