1 Halleluja! Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

2 Kuka voi kertoa Herran voimalliset teot, julistaa kaiken hänen ylistyksensä?

3 Autuaat ne, jotka noudattavat oikeutta, jotka aina tekevät vanhurskauden!

4 Muista minua, Herra, armolla, jota kansallesi osoitat, etsi minua avullasi,

5 että minä näkisin sinun valittujesi onnen, iloitsisin sinun kansasi ilolla, kerskaisin sinun perintöosasi kanssa.

6 Me olemme tehneet syntiä isäimme kanssa, me olemme pahoin tehneet ja olleet jumalattomat.

7 Eivät meidän isämme Egyptissä painaneet mieleensä sinun ihmeitäsi, eivät muistaneet sinun monia armotekojasi, vaan niskoittelivat meren rannalla, Kaislameren rannalla.

8 Kuitenkin hän pelasti heidät nimensä tähden, tehdäkseen voimansa tiettäväksi.

9 Hän nuhteli Kaislamerta, ja se kuivui. Hän kuljetti heitä syvyyksissä niinkuin erämaassa.

10 Hän pelasti heidät vihamiehen kädestä ja lunasti heidät vihollisen vallasta.

11 Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ei yhtäkään niistä jäänyt jäljelle.

12 Silloin he uskoivat hänen sanansa, veisasivat hänen ylistystään.

13 Mutta pian he unhottivat hänen tekonsa eivätkä odottaneet hänen neuvoansa.

14 Heissä syttyi himo erämaassa, ja he kiusasivat Jumalaa autiossa maassa.

15 Ja hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin.

16 Ja heissä syttyi leirissä kateus Moosesta vastaan ja Aaronia, Herran pyhää, vastaan.

17 Mutta maa aukeni ja nieli Daatanin ja peitti Abiramin joukkion.

18 Ja heidän joukkiossaan syttyi tuli, liekki poltti jumalattomat.

19 He tekivät vasikan Hoorebin juurella ja kumarsivat valettua kuvaa;

20 he vaihtoivat Kunniansa ruohoa syövän härän kuvaan.

21 He unhottivat Jumalan, pelastajansa, joka oli tehnyt Egyptissä suuria tekoja,

22 ihmeitä Haamin maassa, peljättäviä tekoja Kaislameren rannalla.

23 Silloin hän aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, seisoi suojana hänen edessään ja käänsi pois hänen vihansa tuhoa tuottamasta.

24 He pitivät halpana ihanan maan eivätkä uskoneet hänen sanaansa.

25 He napisivat teltoissansa eivätkä kuulleet Herran ääntä.

26 Silloin hän nosti kätensä heitä vastaan kaataakseen heidät erämaassa,

27 kaataakseen heidän jälkeläisensä pakanain seassa ja hajottaakseen heidät pakanamaihin.

28 He antautuivat palvelemaan Baal-Peoria ja söivät kuolleitten jumalien uhreja.

29 He vihoittivat hänet teoillansa, ja niin vitsaus alkoi riehua heidän keskuudessaan.

30 Mutta Piinehas astui esiin ja pani tuomion toimeen, ja vitsaus taukosi.

31 Ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, polvesta polveen, iankaikkisesti.

32 He vihoittivat hänet Meriban vetten luona, ja Mooseksen kävi pahoin heidän tähtensä.

33 Sillä he niskoittelivat Jumalan Henkeä vastaan, ja hän puhui huulillaan ajattelemattomasti.

34 He eivät hävittäneet niitä kansoja, jotka Herra oli käskenyt heidän hävittää,

35 vaan pitivät yhteyttä pakanain kanssa ja oppivat heidän tekonsa.

36 He palvelivat heidän jumalankuviansa, ja niistä tuli heille paula.

37 Ja he uhrasivat poikiansa ja tyttäriänsä riivaajille.

38 He vuodattivat viatonta verta, poikiensa ja tyttäriensä verta, uhraten heidät Kanaanin epäjumalille, ja maa saastui veriveloista.

39 Näin he saastuttivat itsensä töillään ja olivat haureelliset teoissansa.

40 Ja Herran viha syttyi hänen kansaansa vastaan, ja hän kyllästyi perintöosaansa.

41 Ja hän jätti heidät pakanain käsiin, ja heidän vihamiehensä vallitsivat heitä.

42 Heidän vihollisensa ahdistivat heitä, ja heidän täytyi painua niiden käden alle.

43 Monet kerrat hän pelasti heidät, mutta he olivat uppiniskaiset omassa neuvossaan ja sortuivat pahain tekojensa tähden.

44 Mutta hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan, kun hän kuuli heidän valitushuutonsa.

45 Ja hän muisti heidän hyväkseen liittonsa ja armahti heitä suuressa laupeudessansa.

46 Ja hän salli heidän saada armon kaikilta, jotka olivat vieneet heidät vankeuteen.

47 Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, ja kokoa meidät pakanain seasta, että me kiittäisimme sinun pyhää nimeäsi ja kerskauksemme olisi, että me sinua ylistämme.

1 Hallelujah! Danket dem HERRN, denn er ist gütig, seine Gnade währt ewiglich!

2 Wer kann die Machttaten des HERRN beschreiben und allen seinen Ruhm verkünden?

3 Wohl denen, die das Recht beachten, die Gerechtigkeit üben allezeit!

4 Gedenke meiner, o HERR, aus Gnaden gegen dein Volk, suche mich heim mit deinem Heil,

5 daß ich einen Einblick bekomme in das Wohlergehen deiner Auserwählten, mich freue an der Freude deines Volkes und mich deines Erbteils rühme.

6 Wir haben gesündigt samt unsern Vätern, wir haben verkehrt gehandelt, wir haben gefrevelt.

7 Unsre Väter in Ägypten hatten nicht acht auf deine Wunder, sie gedachten nicht an die Größe deiner Güte und waren widerspenstig am Meer, am Schilfmeer.

8 Aber er half ihnen um seines Namens willen, um seine Stärke kundzutun.

9 Und er bedrohte das Schilfmeer, daß es vertrocknete, und ließ sie durch die Tiefen gehen wie auf einer Steppe.

10 Und er rettete sie von der Hand des Hassers und erlöste sie aus der Hand des Feindes.

11 Und das Wasser bedeckte ihre Bedränger, nicht einer von ihnen blieb übrig.

12 Da glaubten sie seinen Worten und sangen sein Lob.

13 Aber sie vergaßen seine Werke bald, sie warteten nicht auf seinen Rat,

14 sondern ließen sich gelüsten in der Wüste und versuchten Gott in der Einöde.

15 Und er gab ihnen, was sie forderten, sandte aber eine Seuche unter sie.

16 Und sie wurden eifersüchtig auf Mose im Lager, auf Aaron, den Heiligen des HERRN.

17 Da tat sich die Erde auf und verschlang Datan und bedeckte die Rotte Abirams;

18 und Feuer verzehrte ihre Rotte, die Flamme versengte die Gottlosen.

19 Sie machten ein Kalb am Horeb und warfen sich nieder vor dem gegossenen Bild.

20 Sie vertauschten ihre Herrlichkeit gegen das Abbild eines Stiers, der Gras frißt.

21 Sie vergaßen Gottes, ihres Retters, der große Dinge in Ägypten getan,

22 Wunder im Lande Hams, Furchtbares am Schilfmeer.

23 Und er gedachte sie zu vertilgen, wenn nicht Mose, sein Auserwählter, in den Riß getreten wäre vor seinem Angesicht, um seinen Grimm abzuwenden, daß er sie nicht vertilgte.

24 Sie verachteten das liebliche Land, sie glaubten seinem Worte nicht.

25 Und sie murrten in ihren Zelten, sie gehorchten nicht der Stimme des HERRN.

26 Da erhob er seine Hand und schwur, sie niederzustrecken in der Wüste

27 und ihren Samen unter die Nationen zu werfen und sie zu zerstreuen in die Länder.

28 Und sie hängten sich an den Baal-Peor und aßen Opfer der toten Götzen,

29 und sie erzürnten ihn mit ihrem Tun; da brach die Plage unter ihnen aus.

30 Aber Pinehas trat auf und übte Gericht, so daß die Plage aufgehalten ward.

31 Das wurde ihm zur Gerechtigkeit gerechnet auf alle Geschlechter, in Ewigkeit.

32 Und sie erzürnten ihn am Haderwasser, und es erging Mose übel um ihretwillen.

33 Denn sie betrübten seinen Geist, und er redete unbedacht mit seinen Lippen.

34 Sie vertilgten die Völker nicht, von denen der HERR ihnen gesagt hatte;

35 sondern ließen sich ein mit den Heiden und lernten ihre Weise.

36 Und sie dienten ihren Götzen, und diese wurden ihnen zum Fallstrick.

37 Und sie opferten ihre Söhne und ihre Töchter den bösen Geistern.

38 Und sie vergossen unschuldiges Blut, das Blut ihrer Söhne und ihrer Töchter, welche sie den Götzen Kanaans opferten, und so wurde das Land durch Blutschulden entweiht.

39 Und sie befleckten sich mit ihren Werken und hurten mit ihrem Tun.

40 Da entbrannte der Zorn des HERRN wider sein Volk, und er faßte einen Abscheu gegen sein Erbe.

41 Und er gab sie in die Hand der Nationen, daß ihre Hasser über sie herrschten.

42 Und ihre Feinde bedrückten sie, und sie wurden gedemütigt unter ihre Hand.

43 Er errettete sie oftmals; aber sie widerstrebten ihm mit ihren Anschlägen und kamen herunter durch eigene Schuld.

44 Aber er sah ihre Not an, als er ihr Schreien hörte,

45 und gedachte seines Bundes mit ihnen und empfand Mitleid nach seiner großen Huld

46 und ließ sie Erbarmen finden bei denen, die sie gefangen hielten.

47 Hilf uns, HERR, unser Gott, sammle uns aus den Heiden, daß wir deinem heiligen Namen danken und uns glücklich preisen, zu deinem Ruhm!

48 Gelobt sei der HERR, der Gott Israels, von Ewigkeit zu Ewigkeit, und alles Volk soll sagen: Amen! Hallelujah!