1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Jumala, minun ylistykseni, älä ole vaiti.

2 Sillä he ovat avanneet minua vastaan jumalattoman ja petollisen suun, he puhuttelevat minua valheen kielellä.

3 Vihan sanoilla he ovat minut piirittäneet, ja syyttä he sotivat minua vastaan.

4 Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen.

5 He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.

6 Aseta jumalaton mies häntä vastaan, ja seisokoon syyttäjä hänen oikealla puolellansa.

7 Oikeuden edessä hän joutukoon syyhyn, ja hänen rukouksensa tulkoon synniksi.

8 Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.

9 Tulkoot hänen lapsensa orvoiksi ja hänen vaimonsa leskeksi.

10 Kierrelkööt hänen lapsensa alati kerjäten, anelkoot kaukana kotinsa raunioilta.

11 Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä.

12 Älköön kukaan osoittako hänelle laupeutta, älköönkä kukaan armahtako hänen orpojansa.

13 Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, pyyhittäköön heidän nimensä pois toisessa polvessa.

14 Hänen isiensä rikkomukset pysykööt Herran muistossa, älköönkä hänen äitinsä syntiä pyyhittäkö pois.

15 Olkoot ne Herran edessä alati, ja hävittäköön hän heidän muistonsa maan päältä.

16 Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.

17 Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.

18 Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.

19 Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.

20 Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.

21 Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.

22 Sillä minä olen kurja ja köyhä, ja sydämeni on haavoitettu minun rinnassani.

23 Minä katoan pois kuin pitenevä varjo, minut pudistetaan pois kuin heinäsirkka.

24 Polveni horjuvat paastoamisesta, ja minun ruumiini on laihtunut lihattomaksi.

25 Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä.

26 Auta minua, Herra, minun Jumalani, pelasta minut armosi jälkeen;

27 ja he saakoot tuta, että tämä on sinun kätesi, että sinä, Herra, sen teit.

28 Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita.

29 Olkoon häväistys minun vainoojaini pukuna, ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä niinkuin viitta.

30 Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä.

31 Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka hänet tuomitsevat.

1 Dem Vorsänger. Ein Psalm Davids. Gott, den ich rühme, schweige nicht!

2 Denn sie haben ihr gottloses und falsches Maul wider mich aufgetan; sie sagen mir Lügen ins Gesicht,

3 sie bieten gehässige Worte über mich herum und bekämpfen mich ohne Grund.

4 Dafür, daß ich sie liebe, sind sie mir feind; ich aber bete.

5 Sie beweisen mir Böses für Gutes und Haß für Liebe.

6 Bestelle einen Gesetzlosen über ihn, und ein Ankläger stehe zu seiner Rechten!

7 Wenn er gerichtet wird, so möge er schuldig gesprochen werden, und sein Gebet werde ihm zur Sünde!

8 Seiner Tage seien wenige, und sein Amt empfange ein anderer!

9 Seine Kinder sollen Waisen werden und sein Weib eine Witwe!

10 Seine Kinder müssen umherwanken und betteln, hilfesuchend aus ihren Ruinen hervorkommen!

11 Der Gläubiger nehme ihm alles weg, und Fremde sollen plündern, was er sich erworben.

12 Niemand gebe ihm Gnadenfrist, und keiner erbarme sich seiner Waisen!

13 Seine Nachkommenschaft falle der Ausrottung anheim, ihr Name erlösche im zweiten Geschlecht!

14 Seiner Väter Missetat müsse gedacht werden vor dem HERRN, und seiner Mutter Sünde werde nicht ausgetilgt!

15 Der HERR habe sie beständig vor Augen, daß ihr Gedächtnis von der Erde vertilgt werde,

16 weil er nicht daran dachte, Barmherzigkeit zu üben, sondern den Elenden und Armen verfolgte und den Niedergeschlagenen, um ihn in den Tod zu treiben.

17 Da er den Fluch liebte, so komme er über ihn; und da er den Segen nicht begehrte, so sei er fern von ihm!

18 Er zog den Fluch an wie sein Gewand; so dringe er in sein Inneres wie Wasser und wie Öl in seine Gebeine;

19 er sei ihm wie das Kleid, das er anzieht, und wie der Gurt, damit er sich ständig umgürtet!

20 Das sei der Lohn meiner Ankläger vonseiten des HERRN, derer, welche Arges wider meine Seele reden!

21 Du aber, o HERR, mein Herr, handle mit mir um deines Namens willen; denn deine Gnade ist gut; darum errette mich!

22 Denn ich bin elend und arm, und mein Herz ist verwundet in meiner Brust.

23 Wie ein Schatten, wenn er sich neigt, schleiche ich dahin; ich werde verscheucht wie eine Heuschrecke.

24 Meine Knie wanken vom Fasten, mein Fleisch magert gänzlich ab;

25 und ich bin ihnen zum Gespött geworden; wer mich sieht, schüttelt den Kopf.

26 Hilf mir, o HERR, mein Gott! Rette mich nach deiner Gnade,

27 so wird man erkennen, daß dies deine Hand ist, daß du, HERR, solches getan hast.

28 Fluchen sie, so segne du; setzen sie sich wider mich, so müssen sie zuschanden werden; aber dein Knecht müsse sich freuen.

29 Meine Ankläger müssen Schmach anziehen und in ihre Schande sich hüllen wie in einen Mantel.

30 Ich will den HERRN laut preisen mit meinem Munde und inmitten vieler ihn rühmen,

31 weil er dem Armen zur Seite steht, ihn zu retten von denen, die ihn verurteilen.